sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Taisi vahingossa tulla "Pauliinan pelot" postaus

Siis voin näin vilpittömästi käsi sydämellä sanoa, että väsymys on hyvin suuri. Siis todella suuri. Ja niin että ei kenellekään jää epäselväksi, niin olen väsynyt. Ymmärretty? Loistavaa, voimme siis jatkaa kuulumisilla.

Lauantaina heräsin aikaisin ja vaikka ei niitä tunteja nyt sitä 8 tuntiaa enempää unta takana ollutkaan, niin olo oli kyllä ihan hyperissä. Syynä kuumotus tulevasta Jyväskylä ajoreissusta. Koska jokainen, siis jokainen joka vähänkään tuntee minut ymmärtää varmasti yhtälön minä+auto=jumalan haltuun. Inksun sanoja lainaten: "ei Pauliina nyt niin huono kuski ees oo.", kuvastaa varmasti tuota. Mutta hei, omaksi hyväksi puolustukseksi voin sanoa, ettei siellä auton ratin takana ole montaa kertaa päässyt istumaan, silti elossa ollaan joka kerta selvitty ja naarmuitta. Ja niin kävi myös tälläkin kertaa, 8h ajourakasta selvittiin ehjinä ja toivottavasti matkustajat traumatisoitumattomina.

Kisat veivät tuon autoilun lisäksi kyllä kanssa ison kakun tuosta päivästä. Ja aika tuskaa se oli sen jännityksen lisäksi, kun tuntui siltä että saunassa oltiin. Ei siis minulle tai Inksulle tuskaa, vaan tytöille, mutta siinä sitten heitä muistuteltiin juomaan ja pistettiin ulos pika tuuletuksiin.

Untitled
//kuva kaapattu @teamgymplatium//

Hopeaa tulikin sitten kotiin vietäväksi saunan lämmöstä ja toisella puolella soivasta telinevoimistelijoiden permantomusiikeista huolimatta. Tuntui kyllä niin pitkältä päivältä, kaikki se ajaminen ensiksi ja sitten kilpailut. Ja minä kun en tuosta lämpimästä pidä yhtään, ellei se ole sitten niin että voin hillua bikinit päällä. Muuten se on ehdoton ei, ei.

Ah, mutta mikä siellä olikaan sitten Hipposhallin vieressä? No ai p**kele TIVOLI! Mikä olikaan sitten paras kisan päätös, kun lähteä joukkueen kanssa siellä käymään. Ja tietenkin oli pakko mennä sellaiseen laitteeseen jossa pyöritään ja mennään pää alaspäin. Pahinta varmaan oli kuitenkin se, että kun siinä pyörittiin ja hyörittiin, niin olla nauramatta kaikkien ilmeille. Siis varmasti oma ilmeeni olisi ollut aivan yhtä kaamea ja naurettava, mutta lähinnä siinä vaiheessa keskityin siihen, etten vain oksenna. Ei niin että minua olisi oksettanut, mutta kun näin että yhdelle oli tulossa pahaolo, niin oksennusfobioisen eihän sitä sitten saanut enää päästä pois.

Untitled

Ja tästä päästäänkin sitten seuraavaan osioon aiheena "Pauliinan pelot", joka näyttää vahingossa olevan tämän postauksen teema. Nimittäin kummitusjunat. Joo, joo tiedän, ihan naurettavaa, siis ne on niin huonoja ettei mitään rajaa. Mutta silti traumatisoituneena en vain voi olla siellä silmät auki. En vain voi. Yritän, mutta sitten tuleekin että mitä jos onkin kamalaa ja laitan silmät kiinni. Joten ei varmaan tule yllätyksenä, että kummitusjunassa sitten käytiin. Eikä ollut mikään lintsin liibalaaba juna, vaan ihan oikeasti siellä ihmiset kilju! Ja minä sitten koko höskän vedin täysin silmät kiinni hautautuneena Inksun syliin.

Untitled
//kuva otettu juuri tuosta videosta, siksi vähän sumea//

Ai että meitä sitten odottikin siellä nauravat tytöt ja tosiaan olivat videonkin kuvanneet. Ehkä paras video taas pitkään aikaan! Tosin se on sellainen video, että me nauramme sitä katsoessa, mutta olen noin 99% varma, ettei se ole muista yhtä viihdyttävä. Jätän sen siis suosiolla lisäämättä tänne. Ihan vain sen, että voin pitää edes muutaman prosentin imagoa vielä yllä, jos sellaista enää edes on.

Ensi viikolla onkin vappu ja minun syntymäpäivät. Kaikki on täysin auki ja tuntuu jotenkin, että eihän ne vielä ole. Mutta kun ovat! Tulen myös olemaan hautautuneempi kirjoihin, sillä päivät vain valuu kuin hiekka sormista. Joten viimeistään palaillaan vappuhulinoiden jälkeen, mutta veikkaan että aikaisemmin, sillä lukeminen saa minut vain ihan hulluuden partaalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!