Huonoa minussa

Vähän erilaisempi postaus, joka kannattaa osittain lukea huumorilla läpi. Ihan näin vastapainoksi päätin listata huonoja tapojani, kun tuntuu, että yleensä blogeissa tupataan kehumaan itseään ja ehkä luomaan sellainen kiiltokuva-puoli itsestä. Enkä minä näe siinä mitään pahaa, faktahan on se, että kun jotain laittaa itsestään nettiin niin siellähän se pysyy. Mutta ettei taas jäädä vain jaarittelemaan, niin mennäänpä sitten itse asiaan. Eli minun huonot tapani.

Ensimmäisenä nyt tulee mieleen sellainen asia, kuin mustasukkaisuuteni. Se on ehkä vahvin piirre minusta, jota en itsessäni siedä. Olen oppinut sitä kyllä hallitsemaan, mutta välillä tuntuu kuin aivan jokin muu ohjaisi minua. Aivan kuin katsoisin sivusta kuinka joku muu sekoaa täysin. Tuntuu kyllä jotenkin, että se taitaa olla meidän naisten juttu. Kyllä miehetkin mustasukkaisiksi tulee, mutta ehkä osaavat sen vain paremmin piilottaa. Itse ainakin kyllä toivoisin, että en ihan näin paha olisi.

Se kuinka otan kaapista vaatteen ja sitten vaikka en sitä käyttäisikään, niin jää se sitten sohvalle. Ennen minulla oli tuoli johon kaikki vaatteet aina jotenkin kasautui, mutta nykyään on sohva. Ai että olisi kyllä mukavaa olla sellainen siisti, varsinkin silloin kun sitä yhtä paitaa sitten saa etsiä niiden vuorien alta ja ei silti löydy. Turhautuneeksihan siitä vain tulee, mutta ei sille oikein ole tässä viimeisen melkeinpä 21 vuoden aikana saanut aikaiseksi. Ehkä sitä sitten omassa kämpässä vaikka oppisi. Huom ehkä...

Kiireessä minussa pääsee kirjaimellisesti helvetti valloilleen, kun en löydä jotain. Silloin kyllä pahimmat osumat on veljeni tainut saada, kun juoksen kiroten ympäri kotia. Kirosanoja lentelee kyllä silloin enemmän kuin varmaan koskaan ja ei se kiroaminen tosiaan auta, mutta siinä tilanteessa hermot kyllä pettää totaalisesti. Perhe on tähän tosin jo oppinut suhtautumaan ja tietää, että kun minulla on kiire, niin silloin on parasta vain auttaa etsimisessä ja pitää suu kiinni.

Ajattelemattomuus ja sitten vain avaan suun ja sieltä saattaa tulla aivan vääriä asioita väärissä tilanteissa. Esim, vitsien kertominen ihan väärään aikaan ja kaiken lisäksi vielä huonon vitsin. Joo, käyhän niitä varmaan muillekin, mutta aina välillä tulee vajaan sekunnin viiveellä päähän, että ei hitto olisi taas voinut olla vain hiljaa. Mutta ei, pakkohan sitä on aina suunsa avata. Ja sitten sitä kadutaan ja kirotaan pään sisällä. Yritetään paikkailla tilannetta parhaan kyvyn mukaan.

Ja tähän voidaankin sitten vielä liittää se, että vaikka olen kuinka ymmärtäväinen ihminen, sellainen joka jaksaa kuunnella, niin on minun pakko myöntää että välillä osaan myös olla tuomitseva. Teen sitä usein tosin tahattomasti, mutta myönnän, että välillä ilmeeni muuttuu. Saan kyllä kuulla siitä, että älä nyt tuomitse. Usein kyllä vastaan, että en minä, mutta kyllä minä. Pitäisi vähemmän tuomita, kun ei sitä itsekään täydellisiä olla. Ja kun itse satun sitä ihmisten tuomitsemista vihata.

Otetaan nyt vielä tähän syssyyn se, että minä todellakin olen sellainen yliajattelija/stressaaja. Ja ei, asiaan ei auta todellakaan se että joku siitä minua huomauttaa. Päin vastoin, asia vain pahenee siinä. Tuota nyt ei tarvitse juurikaan perustella, eivätköhän kaikki tiedä, mitä yliajatteleminen tarkoittaa.

Tässä nyt oli muutamia huonoja tapoja tai ehkä enemmänkin mentiin tuonne tunnepuolelle, mutta kuitenkin. Kyllä niitä on paaaaaljon enemmän, mutta tässä ehkä onkin ne, mitkä eniten itseä jotenkin häiritsee tai joita haluaisin ainakin lieventää. Olen tosin kuullut, että syön välillä tosi äänekkäästi. Ehkä senkin voisi noihin huonoihin tapoihin listata, mutta itseäni ne eivät häiriste. Sitten minä syön. Anna minun syödä!