Tämä viikko on jotenkin ollut yhtä vuoristorataa. Tuntuu aivan siltä, että viikko olisi kestänyt ikuisuuden ja kaikkea mahdollista on sen aikana tullut käytyä läpi. Mutta eipä mitään, tällaisia viikkoja aina välillä saattuu niiden tylsien ja tasapaksujen viikkojen seuraksi. Tosin olisin mieluusti jättänyt asioita väliin, todettava kuitenkin, että elämistähän se vain on. Ja koska selkeästi pää lyö aivan täyttä nollaa kaiken panikoinnin (no en minä nyt oikeasti panikoinut, mutta meinasi unohtua ilmoittaa tytöt kisoihin) jälkeen niin pika katsaus loppu viikkoon. Voin jo heti sanoa että ruoka painotteisena mennään jälleen vaihteeksi.
Tiistaina ennen duunia piti meidän mennä Inksun kanssa lukemaan kirjastoon. No ei se nyt ihan niin mennyt, vaan menikin sitten valmennusasioita puidessa. Nälkäisinä mentiinkin Teatteriin salaateille ja ihan niin ihme kuin onkaan, niin se olikin minulla sitten ensimmäinen kerta siellä. Ihme siinä mielessä, että kyllä tulee
Kaipa se kevät on sieltä nyt ihan aikuisten oikeasti tulossa, kun kukatkin kukkii kauniisti. Ainakin ensiviikoksi oli luvattu sitä +15 joten minulla peukut isosti pystyssä. Ei mitään vaikka suurinosa ajasta tulen varmasti viettämään neljänseinän sisällä jollakin tavalla, mutta onhan se aina kiva katsella sitä aurinkoa ikkunasta ulos...
Aivan, näette oikein. Tässä kuvassa komeilevat Temptation Island Suomi alkutekstit sekä mäkkärin euron juusto. Näin tulikin se keskiviikko ilta vietettyä. Oi Inksu, minkä teitkään kun sait minut koukkuun tähän sarjaan? Kamalan rikoksen. Mutta on kyllä pakko sanoa että koukuttava sarja ja hauska! Naurua ainakin minulla riitti, tai sitten se on vain se huono huumorin taju... Ehkä.
...Ja sitten se muu aika onkin mennyt sitten tällaisissa maisemissa. Oi kyllä, epätoivo on iskenyt ja pahasti. Perjantaina olin jo aivan väsynyt henkisesti sekä täysin myyty: ei tästä tule mitään. Ja edelleenkin EPÄtoivo on kyllä paaaljon isompi kuin se toivo. Pakko on vain runnoa päähän. Silti huutelen melkein joka päivä jossain vaiheessa sitä motivaatiota, joka on jonnekki lähtenyt livohkaan. Välillä palaa, välillä katoaa. No eipä tässä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin ottaa vain niskasta kiinni ja antaa mennä. Joten älkää siis ihmetelkö jos katoan, todennäköisesti pää löytyy kirjojen välistä.
Väitteeni ulkonasyömisestä on nyt joksenkin perusteltu. Luistelijoiden jälkeen piipahdettiin tänään Inksun ja Judan kanssa Johdossa. Salaatit oli se alkuperäinen suunnitelma, mutta pasta vain on se juttu, joten sitä tuli Inksun kanssa otettua. Ja oli muuten hyvää, siis paljon paljon parempaa kuin osasin odottaa. Tosin nälkähän siinä jo oli, että ei ole turhaa sekään sanonta, kun sanotaan että nälkä on se paras mauste. Tai toisien mielestä se on darra. Kukin tyylillään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!