lauantai 9. joulukuuta 2017

OHOI LÄMPÖ? OHOI LOMA?

Untitled Untitled Untitled

Loma. Siitä on nyt tullut haaveiltua jo monta kuukautta, erityisesti kohteena jokin lämmin paikka. Koko kesä tuli oltua töissä, joten lomaa ei tullut kuin se yksi viikko vieteltyä, jonka perään tosin olin sairaslomalla. Sairasloma johtui pienestä onnettomuudesta Unkarissa ollessani, kun huolimattomasti menin uima-altaaseen ja nilkkahan siinä otti osumaa. Seuraava viikko kuljettiin siis kepeillä. Joten teknisesti olen viettänyt kahden viikon loma.

Kun työt sitten vaihtui leipurin työstä valmennustyöhön, sanoin heti työnantajalle, että pidän syksyllä viikon loman. Suunnittelin jo että olisin mennyt serkun luona käymään Genevessä. En sitten sille lomalle koskaan lähtenyt, joten aloin lokakuussa suunnittelemaan lomaa tammikuulle. Tällä kertaa kohteena olisi ollut lämpöinen Espanja, tarkemmin sanottuna Kanarialle. Koska oikein kukaan muu ei pysty tuollaista irtiottoa noin vain ottamaan, harkitsin jo vakavissani lomalle lähtöä yksin. Tiedän kuitenkin sen etten nauttisi tuosta lomasta, sillä koko ajan olisi omanalainen stressi sekä yksinäisyyden tunne päällä. Yksin matkustelu ei vain ole se oma juttu.

Tuo lämpimään pääsemisen pakottava tarve ei kuitenkaan näytä ottavan laantuakseen. Huomaan kokoajan että katselen vain enemmän ja enemmän kuvia lämmöstä. Välillä havahdun jopa siihen, että olen saattanut selailla monta tuntia eri matkatoimistojen sivuja. Ei todellakaan ole se auttava asia tähän hyvin isoon matkakuumeeseen.

Ylläolevat kuvat on otettu kesällä, kun Suomessa lämpöä riitti. Harvoin pukeudun mekkoon, mutta pakko kyllä myöntää, että tämän vuoden puolella mekkoa on kyllä nähty minun päällä yllättävän monta kertaa. Tuo Monkista ostettu ihan perus musta spagettiolkainmekko oli kyllä nappiostos! Aina kun ostan mekon olen ihan innoissani kaupassa, sovittelen ja pyörin pukukopissa kunnon tyttömäisesti. No sitten kun tulee se hetki, että mekko pitäisi pistää päälle, niin harvoin voin sanoa että on itsevarma olo. Yksi tosi kiva mekko löytyykin minulta, joka on täysin käyttämätön. Yli vuoden on henkarissa roikkunut...

torstai 7. joulukuuta 2017

TÄNÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ OLEN

Untitled

... herännyt aamulla aivan sekaisin viikonpäivästä. Oliko jollain muullakin ihan viikonloppu-fiilis eilen?

... ostanut aamiaiseksi subin, jonka sitten säästin kuitenkin leffaan evääksi.

... nähnyt vihdoin Tuntematonsotilas-elokuvan alusta loppuun. Ostettiin kavereiden kanssa liput kyseiseen leffaan jo viikkoja sitten. Hyvä niin, sillä ei meidän paikat mitkään huiput olleet ja teatteri oli aivan täynnä. Suosittelen kyllä leffaa, yllätti minut ainakin todella positiivisesti!

... jonottanut ruokaa Vapianossa aivan laittoman kauan. Ehkä maailman hitain kokki palveli meitä.

... keräännyttiin porukalla Etun luokse katsomaan Linnanjuhlia. Annettiin siinä sitten samalla omat mielipiteet jokaisen asustuksesta.

... juonut ensimmäiset glögit sekä korkannut joulusuklaa kauden!

... katsonut Tuomiokirkon ylätasanteella ilotulituksia. Vaikka hienot olivat, jäätiin vähän toivomaan Etun kanssa sitä 100 sinne taivaalle.

... viettänyt kotoisaa iltaa vilttien alla Etun luona. Kesä tuntuu niin kaukaiselta, silloin kun tuppasi näkemään kaikkia joka päivä. Nyt on oikeasti aina jotain enemmän kerrottavaakin kun istahtaa alas vaihtamaan kuulumisia.

maanantai 4. joulukuuta 2017

DON'T DISTURB

20171128_165622349_iOS 20171128_165553199_iOS 20171128_165507709_iOS

|| Toppi: BikBok | Shortsit: BikBok ||

Joulu alkaa tehdä tuloaan, jonka myötä myös lahjojen pohtiminen nousee ajankohtaiseksi. Joka vuosi lupaan aina itselleni, että seuraavana vuonna olen ajoissa liikenteessä. Ja ei tule varmaan yllätyksenä, että joka vuosi tulee tuo lupaus rikottua. Lahjoja metsästellään viime tinkaan ja usein niiden keksiminen on työn takaa. Mitään turhaa sitä ei nimittäin haluaisi kenellekään ostaa.

Tiedän että minulle lahjojen ostaminen on yhtä työn kanssa. Harvoin on sellaista mitä todella tarvitsisi ja kun sellainen on, niin kärsimättömänä ihmisenä on minun heti saatava se. Olenkin nyt hankkinut muutamia juttua, jotka näin jälkikäteen olisivat olleet oikein loistavia lahjatoiveita. Ne nyt oli vain jälleen saatava heti. Näistä on kuitenkin varmasti apua kun miettii sitä lahjaa siskolle, ystävälle, tyttöystävälle, sukulaiselle tai vaikka äidille! Itse ainakin otan aina kaikki vinkit ja neuvot talteen, tulevat nimittäin enemmän kuin tarpeeseen tänäkin vuonna. Sitten kun joskus vain pääsisi sinne lahjaostoksille asti.

BikBokista löytyy aivan ihana yöpuku setti! Toppeja sekä shortseja löytyy kolmena eri värinä, tumman sinisenä, hailakan vaaleanpunaisena sekä valkoisena. Kumpikin maksaa 9,99e, joten tuotteita ei kyllä ole todellakaan hinnalla pilattu. Molemmat ovat todella mukavia päällä ja tuota toppia saa säädettyä kätevästi solmittavien olkaimien takia. Itse halusin vähän väljemmän alaosan, mutta yläosa sai olla hieman tiukempi siispä koot shortseista L ja topista S.

Yritin kovasti etsiä netistä kumpaistakin tuotetta, mutta näköjään vain toppeja on sieltä mahdollisuus toistaiseksi tilata. Ehkä shortsit tulevat myöhemmin myös, sillä kaupassa ainakin myyjä kertoi tämän olevan melko uusi tuote. Ja uskoisin myös olevan aika hitti-tuote näin joulun alla.

perjantai 1. joulukuuta 2017

PERJANTAI LISTA

Untitled
 
MITÄ MINULLA OLI TÄNÄÄN PÄÄLLÄ? Star Wars oversize t-paita sekä Adidaksen juoksutrikoot. Kyseinen t-paita on ehkä niitä yksiä lemppareita joissa viettelen kotona aikaa. Ja nukun. Ostin t-paidan alkusyksystä Asokselta. Tuunailin vähän paitaa poistaen siinä olleet ketjut ja heti tuli paljon omannäköisempi. (Linkki paitaan TÄSTÄ, on kuitenkin tällä hetkellä loppuun myyty)

MITÄ KUUNTELIN TÄNÄÄN? Inkan pianon soittamista, mikä oli rauhoittavaa, vastapainoa poraukselle, johon saikin aamulla herätä. Kun yhden poran ääni ei riitä, oli niitä tänään oltava kaksi. Onneksi en käy yötöissä, saa pään jotenkin räjähdyspisteen partaalle.

MIKÄ ON OLLUT TÄMÄN PÄIVÄN FIILIS? Fiilis on ollut outo, vähän semmoinen odottavainen koko päivän. En oikein tiedä mitä tässä odotellaan, viikonloppua, pientä lomaa jonka itsenäisyyspäivä tarjoaa, joulukuussa häämöttävää risteilyä vaiko sitten itse sitä joulua. Veikkaisin kyllä tuota ensimmäistä, yleensä elän niin päivä kerrallaan, että vaikka suunnitelmia on ajoissa tehtävä, en jotenkin osaa asennoitua kaukaisiin odottamisiin.

MITKÄ OVAT VIIKONLOPUN SUUNNITELMAT? Töissä menee viikonloppu, kuten aina. Lauantaina juhlitaan kuitenkin meillä Inkan kouluun pääsemistä. Joten jotain vähän spesiaalimpaa tiedossa. Kiva myös nähdä pitkästä aikaa kavereita, kun tässä on tullut ravattua leireillä viikonloput. Jotain muutakin vaihteeksi kuin jumppajuttuja kiitos.

MIKÄ OLI VIIKON HAUSKIN HETKI? Viikko on hurahtanut niin ohitse, ettei mitään yhtä isoa hauskaa hetkeä oikein tule mieleen. Kyllähän pitkin viikkoa on tullut naurettua, mutta ne nyt on lähinnä niitä meidän omia, todella kuivia juttuja. Semmoinen iloisin hetki kuitenkin oli ehkä se, kun löysin Viaplaysta Kaunotar ja Hirviö-elokuvan! Voi kun halusin niin kovasti mennä sen katsomaan, mutta kukaan ei lähtenyt mukaan. En myöskään ole niitä jotka pystyisi yksin elokuvissa käymään, joten vaihtoehtona oli vain odotella. Ja kuten aina, odotus palkittiin.

MIKÄ ON OLLUT VIIKON POHDISKELU? Hiustenleikkaaminen. Huomaan että uppoudun jälleen enemmän ja enemmän katsomaan kuvia long bob-hiuksista. Hiukset olivat tuossa kesän sekä alkusyksyn aikaan todella huonossa kunnossa. Nyt ovat kuitenkin alkaneet saamaan eloa takaisin, joten ehkä vielä annan niiden kasvaa, sillä tykkään kyllä myös pitkistä, terveistä hiuksista.

torstai 30. marraskuuta 2017

KESKIVIIKKO: 29.11.2017

10:30 Valehtelematta minulla on soinut jo viisi herätystä. Nyt kuitenkin on aivan pakko heräillä, ettei aamu taas valu täysin ohitseni. Vielä hetki silti sängyssä ja somen tsekkaus.

10:45 Somet on nyt tsekattu ainakin pintapuolisesti ja aika nousta ylös sängystä. Tuntuu ikävän kylmältä nousta pois lämpimän peiton alta.

11:00 Avaan koneen ja alan pitkästä aikaa lueskelemaan blogeja. Moderni perheen pistän pyörimään taustalle ja aloitan aamiaisen valmistamisen.

11:25 Aamiainen jäähtynyt ja näin ollen valmis syötäväksi. Kaurapuuroa vadelma-mansikka hillolla sekä kanelilla jonka seuraksi iso mukillinen kylmää vettä. Veden juonti parani heti, kun Monkista ostin tuon muovimukin jossa kansi sekä pilli. Miten voikaan veden juonti helpottua jostain mukista!
  
Untitled Untitled

12:00 Aloitan tekemään työjuttuja koneella. Totean jälleen kerran että olisi vain pitänyt suosiolla aloittaa heti aamulla. Ajatuskaan ei jotenkin pysy kasassa joten menee enemmän aikaa kuin pitäisi.

12:45 Edelleenkin työjuttujen kimpussa. Apua, kiire! Vaihdan nopeasti vaatteet ja pinkaisen kohti bussipysäkkiä, tiedän jo nyt olevani myöhässä, mutta vielä herättelen toiveita että bussit menisi aivan nappiin.

13:35 Perillä, eikä ollenkaan niin paljon myöhässä kuin olin ajatellut! Ei muuta kuin joulujuhla koreografioiden ahkeraan suunnitteluun.

14:30 Oikeat työt alkaa. Tämä on niitä päiviä selkeästi, ettei yhtään jaksaisi. Tytötkin ovat jotenkin todella levottomalla ja villillä päällä. Pakko kuitenkin pitää pääkylmänä, ettei hermostu.

15:30 Ensimmäinen osa töistä loppuu ja jälleen joulujuhla koreografian pariin. Tällä kertaa omalle ihanalle Minit-joukkueelle jonka kanssa aloitettiin nyt syksyllä!

16:30 Minien treenit alkaakin ja kyllä niissä puhtia riittää. Pitää vain nyt skarpata että pysyy itse menossa mukana. Alkaa näköjään sitä olla oikeasti pienoisen tauon aika.

18:00 Huhhu, 2/3 suoritettu. Paikan vaihtaminen ruokakaupan kautta. Keskiviikkoisin se nälkä kyllä tuppaa tulemaan aina yhtä yllättäen ja lujaa. Oppisikohan sitä joskus niitä eväitä ottamaan mukaan?

18:25 Ruoat ostettu ja kohti Liikuntamyllyä. Metrossa on jotenkin todella paljon porukkaa ja muutenkin kaupunki täynnä ihmisiä. Inhoan ryysiksiä ja tunkemista.

Untitled Untitled

18:50 Pikasyömistä ja tyttöjen kanssa kuulumisien vaihtamista. Vielä pitää jaksaa, kohta pääsen kotiin sohvalle lokoilemaan ja miettimään ihan muita juttuja kuin jumppajuttuja.

19:00 Treenit alkaa. Peruskuntokausi pistetään käyntiin joten vähän rauhallisempaa lämmittelyä. Huoltavat kehiin!

21:20 Vihdoin päivä kasassa ja kotia kohti. Bussissa somen selailua ja huomaan ettei ajatus enää kulje kunnolla, yhtä mössöä koko pää.

Untitled Untitled

21:55 Kotona. Vaihdan kiireesti hallilla mannapölyttyneet vaatteet pois ja ihana uusi yöpuku-setti päälle. Kauhistelen taas eteisen peilistä katsoessa näkyviä finnejä leuan oikealla puolella. Ei olisi pitänyt viikonlopun aikana syödä sitä karkkipussia...

22:10 Ruokaa, pinaatti-pesto-kana-tomaatti-pastaa ja jälleen kerran mukillinen vettä. Oli ihan meinannut tuo juominen unohtua, joten nyt sitten otetaan nesteytys takaisin. Empire päälle ja tätä päivitystä tekemään kun vielä muistaakin jotain tästä päivästä.

23:55 TV ja pleikkari kiinni. On hampaiden sekä kasvojen pesun aika.

Untitled Untitled

00:10 Hampaat ja kasvot on nyt pestynä. Totean Inkalle että olisi niin outoa asua jonkun jätkän kanssa. Jännää, sillä olenhan asustellut veljeni kanssa melkein 20 vuotta. Kaivaudun lämpimän peiton alle ja katselen vielä hetken kännykällä kaikkia some juttuja.

Untitled

00:55 Hups, eksyin Instagramiin hieman pidemmäksi aikaa kuin olin ajatellut. Herätys päälle seuraavaa päivää varten ja nukkumaan!