sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Ostin uuden kännykän!

3.12.2016b 3.12.2016a 3.12.2016c

Siinä se nyt on, uusi puhelin. Harkitisin jo aikaisemmin syksyllä tämän hankkimista, mutta pistin asian tarkoituksella syrjään. Nyt kuitenkin alkoi niin paljon olemaan sellainen olo, että tuo on saatava. Ja koska en tällaisissa asioissa omaa kärsivällisyyttä sitten yhtään, niin perjantaina astelin varmana Sonera-kauppaan ja pienien mutkien kautta lähdinkin hyvin iloisena uuden kännykän omistajana.

Kyseessä siis iPhone 7 mattamustana. Alusta asti oli selvää, että tuo mattamusta se on ja vielä kun näin ihan "in real life", niin aika ylivoimainen voittaja oli. Mitä sitten siihen muistikapasiteettiin, aluksi oli suunnitelmissa ostaa se pienin, eli 32GB. Apple-kaupassa kävin kuitenkin vähän taustatietoja hakemassa ja myyjä sai tämänkin skeptikon perusteltua ottamaan keskimmäinen, eli 128GB. Onhan kännykässä kamera sen verran kovatasoinen, että tuo 32GB muisti vastaa vanhaa 16GB. Eli toisin sanoen tässä tapauksessa isompi on parempi. Hinta on kyllä niin suolainen, että tässä jopa vähän hirvittää. En kuitenkaan sitä nyt sen enempää ajattele, rahaahan se vain on...

Vähän kyllä jännitti kun kotiin tulin ja pistin vanha iPhone 5s koneeseen kiinni. Varmuuskopiointi päälle ja odottamaan. Kärsimättömänä kävin koko ajan katselemassa josko olisi jo valmis. Ihan kuin se siitä menisi yhtään nopeammin... Sain kuitenkin vajaassa tunnissa siirrettyä koko vanhan puhelimen sisällön uuteen, laitettua kaikki kirjautumiset ja asetukset kohdilleen. Sitten siinä olikin puhtaakin puhtaampi kännykkä kädessä. Äkkiä vielä pistin suojalasit paikalleen ja sitten vain menoksi!

Eli nyt olisi myynnissä hyvä iPhone 5s hopeana. Kestänyt vaikka ja mitä, erillinen suojalasi on ottanut kolhuja ja mutta itse kännykän lasissa ei ole naarmuja. Myös kuoria löytyy hyvä määrä, osa käytettyjä ja osa ihan käyttämättömiä.

2 kommenttia:

  1. En kestä kui nätti toi puhelin! Itteenikin houkuttais ton ip7'n osto mutta mun käsissä mikään puhelin ei viikkoa pidempään pysy ehjänä niin ehkä nyt ainakin vielä hetken aikaa pysyttelen nykyisessäni :-D

    https://notttwice.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis on kyllä kaunis, jotenkin itsekin ihmettelen miten tuota vain tuojottelee :D. Noh itse ajattelen aika huolettomasti, että kännykkän pitää kestää käyttöä, vaikka eihän se näin olekaan...

      Poista

Kiitos kommentistasi!