perjantai 27. marraskuuta 2015

1/4

Tässä onkin nyt ensimmäinen työssäoppimisviikko takana ja hei elossa ollaan! Voin jo melkein sanoa, että tuohon 4:45 herätykseen on tullut totuttua. Kyllähän se tämän päivärytmin asetti ihan uusiksi, mutta kaikkeen tottuu. Vielä kolme viikkoa jäljellä ja jos menee vähäänkään yhtä nopeasti kuin tämä ensimmäinen, niin lomallahan tässä jo melkein ollaan.

Viikko on siis mennyt muuten rennosti. Olen yrittänyt ahmia Game of Thronesia niin paljon kuin vain olen pystynyt. Eipä hirveästi sitä aikaa ole ollut tosin, mutta silti. Niin ja tulihan tuossa lauantaina käytyä jälleen ulkona vähän vapaalla! Inkan kanssa päädyttiin kahdestaan viimein yöhön. Vaikka yhdessä asutaan, niin on kyllä niitä kahdenkeskisiä hetkiä liian vähän. Nytkin viikonlopun kulutan Tampereella ja no, päivät olen nukkunut tai Inka on puolestaan ollut vielä koulussa.

27.11.2015 27.11.2015a 

Tosiaan viikonloppu vierähtääkin Tampereella ja ensiviikolla työssäoppiminen jatkuu. Hiljaisuus siis täällä vallitsee vielä jonkin aikaa, mutta yritän ainakin kerran viikossa päästä vähän kirjoittelemaan. Ihan vain oman mielenterveydenkin kannalta nimittäin... Kerrottavaa nimittäin on, mutta ei vielä! Ja onhan se joulukin tuloillaan, vaikka en kyllä mikään joulufani todellakaan ole. En siis ollenkaan jos nyt totta puhutaan. Mutta nyt takaisin Game of Thronesin pariin ja toivottelenkin mahti viikonloppuja kaikille!


lauantai 21. marraskuuta 2015

Mitä tapahtuu?

Koulusta en olekaan paljon täällä kirjoitellut, mitä nyt laitellut kuvia joistain tuotteista mitä ollaan tehty. Kuitenkin se on ollut ehkä yksi suurimmista muutoksista verrattuna viime vuotiseen elämään. Päivät saivat nimittäin täyttöä ja olin kyllä totta puhuen jo ehtinyt tottua siihen vapaa-aikaan. Nyt onkin vapaa-aika todella rajallista ja onhan se täällä blogin puolellakin asioita verottanut.

Tosiaan aloitin elokuussa aika jännittyneenä uudessa koulussa. Tai otetaan tuo aika-sana pois. Todella jännittyneenä. En ymmärrä miten minua oikein jännitti niin paljon. Olinhan se jo viides kerta, kun uuteen kouluun ihan keskelle tuntemattomia. Silti olin aivan kauhusta kenkeana, paniikki viestejä laittelin Inkalle ja olin varma, että oksennan. Tunne kuitenkin onneksi helpotti ensimmäisen päivän jälkeen ja hyvä niin. Olisihan se aivan kaameeta mennä sellainen olo joka aamu kouluun.

Opiskelen siis Stadin ammattiopistossa Elintarvikealaa ja tarkemmin sanottuna minusta tulee sitten 2017 keväällä leipuri-kondiittori. Ja on tuo amis kyllä ihan eriluokkaa kuin esim lukio. Aivan kuin olisi toisessa maailmassa, kaikki tehdään jotenkin todella eritavalla. Vaikka olen jo puolivuotta pian koulussa ollut eli 1/4 suoritettu, niin aivan yhtä kuistisena ollaan. Onneksi en todellakaan ole ainoa.

Pakko kyllä mainita, että aikalailla erilaisilla fiiliksillä lähdin kouluun, kuin esim monet kaverini ovat lähteneet. Valmistin itseäni jo ajatukseen siitä, että keskityn nuo kaksi vuotta vain opiskeluun ja tärkeintä oli tulla toimeen muiden kanssa. Se riittäisi minulle hyvin. En osannut ollenkaan odottaa, että löytäisin todella samankaltaisia ihmisiä. Kuulostaa todella kornilta sekä aikalailla huvittavalta sanoa näin, mutta olen oikeasti saanut muutaman todella hyvän ystävän. Siis todella hyvän. Meistä onkin muodostunut tiivis porukka ja toivon ainakin kovasti, että koulunkin jälkeen pidetään yhteyttä.

21.11.2015

Koulua en sinäänsä ole oikein osannut stressata, jos vaikka vertaa lukioon. Siihen kuitenkin tuli muutos kun saatiin kuulla ensimmäisestä työssäoppimisesta. Ja se muuten alkaa maanantaina. Ja kyllä, olen aika kauhuissani. Se on nimittäin jotain, mitä ei lukiossa todellakaan ollut. Kun lukiossa on koeviikko, on meillä työssäoppiminen. Kaikki määräytyy yhteen kuukauteen. Siis kaikki. Ja se jos mikä stressaa, kun kuitenkin haluaa hyvin selviytyä. Lisä painetta luo tietenkin se, että koulussa kun joku palaa, voi sen syödä tai heittää surutta roskiin. Mites sitten kun sama tapahtuukin ihan oikeassa paikassa, jossa asiakas odottaa? Onhan meilläkin koulussa asiakastilauksia, mutta niissäkin on aina pelivaraa ja aika niiden tekemiseen on moninkertainen. Silti stressin lisäksi on sellaista hyvää jännitystä. Onhan se aika hienoa päästä tekemään ihan oikeasti jotain, työkokemuksesta puhumattakaan. Silti takaraivossa on se ajatus mokaamisesta, siitä kuinka kaikki menee piloille ja saa kunnon huudot. Ei sitä nimittäin haluaisi ikinä tehdä väärin, vaan onnistua. Ylisuorittajaksi en itseäni todellakaan sano, mutta voin sanoa omaavani hyvän työmoraalin, johon kuuluu onnistuminen. Ehkä minä kuitenkin selviän ja kaikki menee hyvin. Sen sitten näkee, mutta parhaani yritän ja 100% lasissa.

Siispä maanantaina alkaakin aivan uudenlainen elämä minulla. Aamulla lähdetään työssäoppimiseen ennen auringon nousua, kotiin palataan nukkumaan, sitten töihin ja takaisin nukkumaan. Voin siis veikata, että seuraavaan neljään viikkoon ei minusta hirveästi kuulu... missään. En ehdi edes joulua ajatella, kun vain tuo työssäoppiminen mielessä. Ehkä kuitenkin saan jotenkin järjestettyä itselleni myös muuta aikaa, johon blogikin kuuluu. Esim näillä lauantain tauoilla onkin hyvin aikaa koneen kanssa olla ja kirjoitella ajatuksia ylös. Tekee nimittäin hyvää. Heti paljon rauhallisempi olo, kun sain tuon koulustressin tänne mainittua. Sitähän varten tämä blogi on, että elämä olisi helpompaa. Nyt onkin hyvä palata tauolta töiden pariin. Illalla vielä pitkästä aikaa pidetään  Inkan kanssa tyttöjen ilta. Sitä odotellessa leppoisaa lauantaita kaikille!

torstai 19. marraskuuta 2015

Nyt on viihteet kohdillaan

Varmasti täällä blogin puolella on yksi asia tullut aika selväksi, varsinkin niille jotka ovat pidempään olleet menossa mukana. Minun kärsimättömyyteni. Kaikki on saatava heti, tässä ja nyt, muuten ärsyynnyn oikein pahemman kerran. Tietyissä tilanteissa osaan tätä piirrettä hillitä, mutta kun kyseessä on etenkin tietotekniikka, niin ei toivoakaan. Tämän sain jälleen kerran kokea, kun tuli viime viikolla Inkan kanssa vihdoin ja viimein hommattua Wi-Fi tänne kotiin. Forumissa törmättiin oikein mukavaan Elisa myyjään ja siinä sitten tuli kaupat tehtyä. Kyllä se vain niin on, että jos asiakaspalvelu on kohdillaan, niin kyllä niitä ihan mielellään kuuntelee ja kaupat tekee.
 
19.11.2015

Kuten myyjä sanoi, paketti on helppo asentaa. Selkeät ohjeet ja kunhan vain muistaa katsoa koko boxin läpi, eikä niin kuin minä ja unohdella piuhoja sinne. Siinä olikin sitten hyvä ihmetellä, että miksi ei toimi. Niin miksiköhän..? Onneksi kaveri töissä Elisalla Turun päässä, niin sai häneltä vähän vinkkejä. Sitten vain jäätiin odottamaan ilmoitusta siitä, että laajakaistayhteys on kytketty. Siinähän sitten tältä kärsimättömältä riemu repesi. Tosin se riepu tyssäsi kuin seinää. Ei nimittäin toiminut. Ei sitten millään. Ärsytykseksihän se meni ja olin jo valmis heittämään kaikki vempaimet seinään sekä kiroamaan koko homman. Onneksi kuitenkin löytyi aivan loistavaa asiakaspalvelua Elisalta, homma saatiin toimimaan. Ehti siinä nimittäin oikeasti tulla jo sellainen olo, että miksi mikään ei voi koskaan heti toimia. Vika kuitenkin ei ollut Elisan, vaan ihan siinä, että meillä on jäänyt taloyhtiössä kesken nuo tuommoiset johtosysteemit. Vaati siis ihan ammattilaisen tällä kertaa, vaikka ei me mitään avuttomia olla. En kuitenkaan itse lähde sorkkimaan mitään sähköjohtoja ja kyllä siinä sitä touhua katsellessa tuli itselle todettua, että jep, en olisi itse todellakaan lähtenyt tekemään.

19.11.2015a

Tänään siis saatiin vihdoin tämä toimimaan ja ai että sitä riemun määrää. Wi-Fi toimii ja TV on kuin aivan uusi maailma. Vielä pitäisi keksiä vähän noille johdoille jokin käytännöllisempi systeemi, mutta se on sitten oman aikansa murhe. Nyt ainakin on tämä tyttö taas tyytyväinen ja ärsytys on tiessään. On nimittäin helppokäyttöinen ja kätevä tuo Viihde, joten ainakin tällähetkellä isot peukut sille. Kannattaa todellakin harkita tämmöisen ostamista, jos siis sellaista ei vielä ole. Ainoa miinus on ehkä se, että meidän TV:n katselu taitaa nousta aivan omiin lukemiinsa. Tai siis meidän mittapuulla. Eihän sitä lupoaikaa ole oikein ollenkaa, mitä nyt muutama tunti silloin tällöin.

19.11.2015b

Eipä siis muuta, kun sonnustautuminen OnePieceen ja viltin alle hautautuminen. Game of Thrones päälle ja se on menoa se. Meillä nimittäin tuo HBO-kanava löytyy ja siellä odottaa myös Sinkkikset oikein kiltisti. Ai, että... Katsotaan vain, niin pian ollaan Inkan kanssa molemmat homehtuneet TV:n eteen ja meistä ei ihmisinä ole edes tietoakaan. Nyt kuitenkin kuumaa juotavaa käteen ja Game of Thrones pyörimään. Näin aion tämän torstain-illan viettää ja valmistautua viikon viimeiseen arkipäivään. Huhhu, on tämä kyllä yhtä menoa, mutta onneksi sitä vielä nuoria ollaan. Tsemppi torstait kaikille!

tiistai 17. marraskuuta 2015

Uuniperunat + 3

Tuli tosiaan joku viikko sitten hirveästi uuniperunoita mieli. Niitä en kuitenkaan ollut koskaan aikaisemmin tehnyt, mutta eihän se nyt ole este eikä mikään! Kertahan se on ensimmäinenkin. Joten rohkeasti vain kauppaan aineksia ostamaan. Siellä sitä sitten oltiin puolenpäivän aikaan eläkeläisten kanssa. Näki kyllä jo kaukaa kuka ei joukkoon kuulunut, kun siellä poukkoilin hyllyiltä hyllyille päättömästi.
 
17.11.2015a

Meiltä ei kaupasta Rosamunda perunoita löytynyt mistään. Onneksi oli hyvin merkattu mitkä muut perunat käyvät uuniperunoiksi, joten nappasinkin 6 Bellarosa perunaa. Olivat nimittäin sen verran pienen näköisiä ja no, me kyllä syömme. Silloin kun sitä ruokaa ehditään laittaa...

Perunat pistin folion sisälle ja ilman mitään. Niin, no tosiaan siis pestynä. Vaikka eivät kyllä olleet likaisia, niin kannattaa ne huolellisesti pestä. Foliopallurat sitten vain vuokaan ja uuniin 225 astetta ja antaa niiden olla siellä omissa oloissaan 30min. Sitten laskin lämpötilaa 200 asteeseen ja sama aika siellä. Meillä tulivat kyllä kypsiksi, mutta jos on isommista perunoista kyse, niin kannattaa tosiaan elellä sitten sen mukaan.

17.11.2015b

Täytteitä tuli tosiaan tehtyä se kolme kappaletta. Aika hyvin meni meillä, mutta jäihän niitä vähän jokaista sitten seuraavalle päivälle. Päästä heittelin juttuja sekaisin ja pakko kyllä sanoa, että tuli yllätettyä itsenikin. Tosin vaikea sitä on loppujenlopuksi hyviä raaka-aineita pilata, ei sillä, että se olisi mahdotonta... Täytteet on kyllä ihan naurettavan helppoja, joten ei mitään kokkailu taitoja tämä ruokalaji kyllä vaatinut.

Kanatäyte:
  • Paistetut kanasuikaleet, joita vähän maustettu suolalla sekä pippurilla (250g)
  • Kermaviili 1prk
  • Ranch-dippi 1ps
  • Maustamaton tuorejuusto 100g
Katkaraputäyte:
  • Pakastekatkarapuja 250g
  • Ruohosipuli tuorejuustoa 100g
  • Maustamatonta tuorejuustoa 50g
  • Limemehua maun mukaan
Avokadotäyte:
  • Avokado 2
  • Valkosipulin kynsi 1
  • Tomaatti ½
  • Ruohosipuli tuotejuusto 100g
  • Maustamaton tuorejuusto 50g 
  • Vähän limemehua
Tuossa katkaraputäytteessä paistelin katkiksia pannulla ja niistä irtosi hyvin nestettä, jonka laitoin siis tuohon täytteeseen myös sekaan. Kannattaa kuitenkin paistellessa varoa, ettei paista niitä liikaa... Kumisia katkiksia on ikävä syödä. Mutta tosiaan ihan naurettavan helppo oli kyllä tehdä! Pahinta taisi olla se perunoiden odottelu, kun tosiaan sen tunnin siellä uunissa oleilevat. Lisukkeeksi joku hyvä salaatti sopisi vielä tuohon, mutta kärsimättömät ja nälkäiset ei sellaisia jaksa enää tehdä.

Vielä hetken kotona odottelen, että laajakaistamies saapuisi ennen kuin pitäisi lähteä kouluun. Huonolta tosin näyttää... Jotenkin alkaa jo tottua siihen, että mitkään tuollaiset asiat ei nyt oikein tahdo kerralla onnistua. Noh, sellaista se on, mutta eiköhän tuo jossain vaiheessa saada kanssa toimimaan. Nyt kuitenkin pakko poistua koneelta ja pistää koulu valmiuteen. Maanantai jo takana ja tiistaissa mennää. Kohta on jo viikonloppu taas!

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Teinipeilejä ja peniskakku

Jälleen yksi viikko pulkassa. Apua kun tuo joulukin vain lähestyy lähestymistään. Pitää alkaa niitä lahjoja kehittelemään, että ehtii sitten viimeisinä päivinä ne käydä paniikissa ostamassa. Ihan turhaa on nimittäin edes uhota, että olisin ajoissa liikenteessä. Epäonnistuu joka vuosi.

Mutta mitäs sitten tähän viikkoon on oikein mahtunut? Tuntuu että vaikka mitä, siitä huolimatta, että aika valuu sormista. Vastahan oli sunnuntai ja isänpäivää vieteltiin, nyt taas sunnuntai onkin lopuillaan ja uutta viikkoa pukkaa perään.
 
Gmail (2)

// Pääsin kunnolla nauttimaan kotioloista, kun koulu ajoittui ihan vain muutamalle hassulle iltapäivä tunnille. Olen ihan uudella tavalla ihastunut harmaaseen tässä syksyn mittaa. Nyt siis voisi sanoa, että vaatevärien laajuus on siitä mustasta ja valkoisesta saavuttanut nyt myös sen harmaan. // Pitkästä aikaa sushia! Ai että sitä oli kyllä tehnyt mieli oikein kunnolla ja pitkään. Joten olihan sitä sitten Inkan kanssa vakkari paikkaan päästävä. Hyvää oli niin kuin aina. // Vähän shoppailua, tosin itsellä se jäi vain kahden perus paidan ostoon. // Perjantaina tulikin sitten vieteltyä Mimosan ja Aksun läksäreitä. Vaikka ei suunnitelmien mukaan mennytkään, niin kuitenkin tuollaiset koti-illat on kyllä parhautta hyvässä seurassa. //

Gmail (3)

// Tuli siinä sitten jossain vaiheessa tätä syksyä luvattua, että leipoisin heille peniskakun. Musta sen piti olla, mutta koska värijauheessa ei mitään viittausta sen väristä ollut, niin no, hyvin tumman sininen se sitten oli. Tuli vielä melkein kakkua siirrellessä tiputettua se sitten oikein somasti tuohon matolle. Tai niin olisi käynyt, ellen olisi jollain ihmeen konstilla saanut pysymään kädessä. // Tähteistä väsätty salaatti. Osalta on kuullut ihmettelyjä minun ja Inkan syömisen suhteen. Ja kyllä, syödään me terveellisesti ainakin joskus. Tai paremmin sanottuna silloin, kun sitä ruokaa ehtii oikeasti tehdä... // Lauantaina asua sitten siinä. Inkan vaatekaapilla tulee välillä käytyä ja kimono sekä paita ovatkin hänen kaapistaan. On se kyllä mahtia, että ollaan samaa kokoa ja vielä, että oikeasti voi toiselta lainata vaatteita. Kimono:Bershka Toppi:Zara Farkut:H&M // Kuva ihanan Jasminin kanssa. Koulukavereiden kanssa tosiaan lähdettiin vapaalle ja voin kyllä sanoa, että mikä ilta! En yhtään osannut odottaa että olisi niin huippua. Näitä on kyllä varmasti tulossa lisää ja hyvä niin. //

15.11.2015

Tosiaan nämä kaksi kaverusta sitten lähti tänään kohteena Etelä-Amerikka. Jotenkin ei tunnu siltä, että lähtivät jo nyt, kun matkasta on puhuttu vaikka kuinka pitkään. Rehellisesti sanottuna itseäni kauhistutti ajatus siitä, kuinka kaksi tyttöä lähtee rinkat selässä Etelä-Amerikkaan 3,5kk. Voin kuitenkin nostaa vain hattua, kun sen uskaltavat tehdä. Unelma itselläkin olisi vain ottaa ja lähteä reissuun, mutta siihen ei vielä ainakaan rahkeet riitä. Varmasti tulevat viettämään elämänsä muistorikkaimmat kuukaudet ja näkemään niin paljon kaikkea sekä tekemään meidät katellisiksi kaikilla instakuvilla sekä blogiteksteillään. Joten jos kiinnostaa lukea kahden tytön reppureissailua ympäri Etelä-Amerikkaa, niin klikatkaapa TÄSTÄ. Nyt kuitenkin tämä tyttö painuu nukkumaan jotta sitä sitten jaksaisi uuteen viikkoon. Joten hyvät yöt ja huomenit kaikille!

lauantai 14. marraskuuta 2015

Kiitos.

En oikein edes tiedä miten tämän aloittaisin, mutta siitä olen varma että tämän haluan kirjoittaa. Bloginihan on tunnetusti melko pintapuolista, sen tietää hyvin pieni marginaali ihmisiä ja postausten tahti on vähentynyt huimasti. Joka tapauksessa olen alusta asti mennyt sillä linjalla, että en siitä stressiä ota ja näin on onnekseni mennyt. Nykyään nimittäin yhä useammissa blogeissa saa lukea siitä kuinka valitellaan kiireestä, some ahdistaa ja taas siitä kuinka ei ole pitkään aikaan postaillut. Ymmärrän toki täysin, että monelle blogeista, joita luen, on kirjoittaminen heidän elantonsa ja lukijat on pidettävä mukana. Silti näiden postausten lukeminen on saanut minut varmistumaan siitä, että en halua itse samaan tilanteeseen. Siksi varmasti jätin välistä Indieday'sin kutsun, sillä en ole vielä valmis. Blogi on nimittäin minulle tärkeä, oma tapani kanavoida asioita. Se jos joku siitä saa inspiraatiota, tukea, viihdettä tai mitä muuta tahansa ikinä on ehdoton plussa.

Mutta sitten itse aiheeseen, kun näin tuttuun tapaan siitä osasin jo eksyä. Seuraavaksi kerron asiasta, jota ei lähipiirissänikään kaikki tiedä. Vaikka olen puhelias (okei, äänekäs) ja muutenkin sellainen pirteänoloinen tapaus (en tosin aina), voi kuitenkin vain pieni osa ihmisistä aidosti käsi sydämellä sanoa, että tuntee minut läpikotaisin. Siispä onkin aika kertoa minusta enemmän. Tai siitä millainen olin ja mihin on päästy.

Niin kauan kuin vain muistan olen ollut sitä mieltä, että haluan äidiksi nuorena. Kyllä, osaa tämä huvittaa, osaa kauhistuttaa ja osaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Minulla oli jopa oikein tavoite. Kun olisin täyttänyt 22, pitäisi olla mies, koti, opiskelut  ja ensimmäinen lapsi tuloillaan. Aivan, luitte oikein, 22. En todellakaan tiedä/muista mistä tuo tarkka ikä oikein on pongahtanut, mutta niin vain se on ollut. Siis hyvin hyvin nuoresta asti, olen ollut tuota mieltä ja sen suhteen tinkimätön sekä päättäväinen. No mitäs sitten, kun asiat ei menekään suunnitelmien mukaan? Mitäs kun se maaginen ikä 20 alkoikin jo häämöttää. Romahdushan siinä tuli ja sanotaanko näin, että itsensä kadottaminen. Totaalisesti.

Ei ollut selkeää suuntaa opiskelujen suhteen, ei siis todellakaan. Ei vaikka kuinka yritin itseäni vakuuttaa siitä, että kauppis se on, se on oltava se. Kokoajan tiesin kuitenkin sisimmässäni, että ei se vain ole se. Kovasti intin muillekin ihmisille, että se on se minun juttu. Ai että kuin sitä voikaan itselleen valehdella. Entä sitten koti? Haaveiluahan se oli, se että asuisi poissa kotoa. En tehnyt asian eteen mitään työtä, mitä nyt joskus katseli jotain sisustus juttuja ja asuntoja. Miksi jäin vain haaveilemaan? Jälleen kerran valehtelin itselleni, koska se oli ollut minun tinkimätön tavoite. En minä oikeasti ollut valmis muuttamaan pois kotoa. Nyt sen tiedän paremmin kuin hyvin.

Todellinen romahduksen aihe oli opiskelujen lisäksi kuitenkin se, että miestä ei ollut. Tai olihan niitä, mutta no, ikä tuo viisautta. Tai paremminkin sanottuna aika, sillä kyllä näin jälkikäteen asioita katseltuna voin vain pyöritellä päätä. Huvittuneesti tosin ja tuhat kertaa viisaampana. Mutta silti se ahdistus. Ei ole normaalia se, että ahdistaa 19-vuotiaana yksin jääminen. Ja voin kertoa että ahdistukset oli suuria. Itsetunto heitteli tuon asian suhteen vuoristorataa enemmän kuin viitsin edes myöntää...

Kuten tuosta varmasti huomaa, on ajatusmallini ehkä hivenen ollut väärä. Itse nauran nimittäin nykyään tuolle pakkomielle luvulle. En minä nimittäin ole todellakaan vanha, eikä minun todellakaan tarvitse tietää mitä elämälläni teen. Nuoriahan tässä ollaan ja vielä opitaan. Ja pakko todeta, että onhan tässä kuule saatu niitä tavoitteita sittenkin saavutettua. Opiskelupaikka nimittäin on, vaikka ei olekaan se kauppis. Ja voin kyllä sanoa, että 100% paljon parempi vaihtoehto. Minulle siis. Eihän sitä tiedä onko tämäkään sitten se minun juttu, mutta mitä väliä? Nykyään ihmiset vaihtavat alaa ja aloittavat opiskelut jo lähemmäs eläkeikäisinä. Minun ei todellakaan tarvitse olla vielä valmis. Ehei. Eikä mielestäni kenenkään muunkaan. Nuoria painostetaan liikaa tekemään päätöksiä nuorena, kun ei vielä tiedetä edes mitä maailmalla on tarjota. Ja sitten ihmetellään, kun ollaan onnettomia.

Toinen iso asia on tietenkin se oma koti. Tuosta "tavoitteesta" poiketen tosin en asu poikaystäväni kanssa, vaan vielä parempaa. Asun parhaan kaverini, siskoni kanssa. En oikeasti tällä hetkellä voisi toivoa mitään parempaa. En keksi yhtäkään huonoa asiaa tästä tilanteesta. Ja kyllä, nautin joka hetkestä. Myös siitä kun pitää siivota. Ja minä vihaan siivoamista. Silti se on vain niin paljon parempaa.

Kaikki nuo asiat kertovat siitä, että mitä ikinä elämä tuokaan tullessaan, niin ainakin olen oikeilla jäljillä. Se ei voi olla paha asia, jos se tuntuu hyvältä. Niin minä ainakin ajattelen. Ja sama pätee sitten niihin parisuhde kuvioihin. Niitähän en tietoisesti ole blogin puolelle juuri ollenkaan tuonut. En näe siihen nimittäin mitään syytä, sillä suhdestatuksellani ei ole täällä merkitystä. Haluan silti kertoa sen, että en ole parisuhteessa... enää. Ja kyllä, ei se ihan best feeling ever ole, sillä koen menettäväni yhden todella merkittävän henkilön elämästäni. Se, kuinka asian suhteen toimittiin, herätti kysymyksiä, joihin en todennäköisesti tule saamaan vastauksia. Elämä on kuitenkin opettanut sen, että aina seuraa jotain parempaa. Siihen minä uskon. Turha sitä on jäädä murehtimaan, sillä tapahtunut mitä tapahtunut. Kuitenkin mikä tärkein, olen vihdoin oivaltanut sen, että olen nuori. Minulla ei ole kiire eikä kaikkea tarvitse saada tässä, heti ja nyt. Minun täytyy nimittäin olla ylpeä siitä, että tiedän tasan kuka olen, se on jo todellakin paljon. Moni on nimittäin edelleenkin hukassa, enkä tiedä miten itse siitä enää oikein selviytyisin. Joka päivä olen viisaampi, vahvempi ja varmempi.

Aihe on eron jälkeen pyörinyt mielessäni pitkään ja nähtyäni yhdessä blogissa postauksen vastaavasta aiheesta, koin tarvetta kirjoittaa. Kertoa siitä, kuinka minä en ole enää hukassa, vaan tiedän tasan kuka olen. En edelleenkään tiedä monia muita asioita elämässäni, mutta sen ainakin tiedän. Ja vitsit että se onkin hyvä fiilis! Pitäkööt minua teenäisenä, epäaitona tai minä tahansa, nyt ei kiinnosta. Haluan vilpittömästi nimittäin kiittää kaikesta. Tarkoitan sitä oikeasti. Minusta löytyi nimittäin piirteitä, joiden olemassa olosta en ollut tietoinen. Asioita, joita ihailen itsessäni. Voin aidosti nimittäin nykyään katsoa itseäni peilistä ja tuntea olevani minä ilman ahdistusta.Välillähän sitä tosin varmasti romahdellaan, mutta  se ei haittaa. Se kuuluu tähän elämään. Negatiiviset asiat korostavat vain positiivisia entisestään. Mikä tärkeintä kuitenkin on se, että vanhana haluan muistella nimenomaan niitä positiivisia juttuja. Hyviä hetkiä, jolloin olen ollut onnellinen, nauttinut elämästä. Ja niitä on jo nyt ollut paljon. Kiitos.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Mondays = A great day to be alive

Uusi viikko taas pukkaa ja mukavastihan se lähti käyntiin. Vaikka koulu alkoikin pimeyden keskellä klo 8.00, niin se ei todellakaan ollut mikään este. Ehei, pirteänä oltiin ihan aamusta asti, johtunee varmaankin vähistä yöunista. Meni nimittäin jälleen ihan deadlinea myöten noiden koulutöiden tekeminen. Koskas sitä oikein oppisikaan aloittamaan ajois... ei koskaan?

Pakko mainita, että voi sitä riemua, kun tajusin, että meillä kaapeli ja MTV näkyy! Lempparisarjoja on nyt koluttu oikein huolella, saatu heittää aivot narikkaan ja nauraa oikein kunnolla. Ei ole Netflix ollut siitä lähtien käytössä ollenkaan. Jotain sekin varmasti kertoo.

9.11.2015b

Oli jotenkin tosi hyvä fiilis palata kouluun. Pakko kyllä kiittää onnea siitä, että on tollainen porukka, jonka kanssa jaksaa sitä aikaa vietellä. Paskaahan se olisi tulla kouluun sellaisella fiiliksellä, että kumpa tämä vain loppuisi. Ei, siis onhan sellaisia fiiliksiä myös, mutta ei ihmisten takia. Jep, onnekas olen, vaikka amiksessa ollaankin.

9.11.2015c
// Valkoinen toppi: BikBok / Harmaa neule: Gina Tricot / Mustat farkut: H&M //

Inkan peili koki taas paikan vaihdoksen, kun kotiin tultua oli energiaa ja teki hirveästi mieli otella pitkästä aikaa kuvia. No, siihen se innostus sitten jäikin, sillä aivan puuntakaa iski väsymys. Olin jo aivan nukahtamaisillani sohvalle, kun puhelin pirahti ja Inkalta tuli viesti, että koulusta lähti. Eipä siinä muuta, ruoan tekoon. Ja ai, että tuli loihdittua kyllä maittava uuniperuna-annos, vaikka näin itse sanonkin. Yllätin jopa itseni. Pistänpä tässä viikolla reseptiä vähän tulemaan, helppoa ja maittavaa.

Nyt menen kuitenkin jatkamaan pyykkipäivää ihan mahtavan kämppiksen kanssa. Monilta ollaan saatu kuulla, kuinka jossain vaiheessa iskisi koti-ikävä. Ei meille ainakaan. Kaikki, siis kaikki, on vain helpompaa ja vaivattomampaa. Näin sen kuuluukin olla. Pitäkää tekin huippu ilta, vaikka onkin maanantai!

tiistai 3. marraskuuta 2015

Syksy


 
Vain elämää-levy paukahti vihdoin odottelujen jälkeen Spotifyhyn ja sitä on kyllä oikein urakalla tullut luukutettua. Etenkin Sanni ja VilleGalle, ai että! Varmastikaan en ole ainoa, joka on tuota levyä kuunnellut ihan loputtomiin asti. Tulee vain niin hyvä fiilis sitä kuunnellessa.

Mitäs sitten muuta? No, ei oikein muuta kuin koulua ja töitä. Aikalailla aika rientää ja pientä stressiä on kyllä ollut havaittavissa. Työharjoittelu nimittäin aivan nurkantakana ja tänään sainkin kirjoitettua sopimukset ja lyötyä näin homman lukkoon. Aika hyvä fiilis jäi ja kyllä se stressi ja lievä pelko on muuttunut innostukseksi. Rankkaa tulee varmasti olemaan, mutta sen näkee sitten. Nyt ainakin siis hyvillä fiiliksillä aloitetaan ensimmäinen työharjoittelu Café Esplanadissa.

3.11.2015

Kipeenä ollaan nyt oltu, milloin pahasti, milloin vain kevyesti. Alkaa kyllä tympimään tämä ailahtelu, terveeksi ja sassiin! Pitkästä aikaa ei nimittäin olla näin kipeänä taas oltu. Johtunee varmaankin siitä vähäisestä vitamiini määrästä. Tuppaa minimittäin unohtumaan kaikki vihannekset ja hedelmät, nyt kun omillaan asustelee. Onneksi mahti kämppis pitää ainakin välillä huolta noista rehuista.

 Pakko kyllä kertoa, että tuli sunnuntaina oltua Flamingossa ja tälläkertaa myös siellä kylpylän puolella. Ei oikein ollut odotuksia, joten oli kyllä positiivinen yllätys! Varsinkin lämminallas, sinne olisi kyllä voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa lillumaan. Muutenkin teki tuollainen irtiotto tosi hyvää, pääsi oikeasti kaiken stressin ja kiireen keskellä rentoutumaan.

3.11.2015a

Nyt ollaan jo marraskuun puolella ja sitä on jotenkin todella vaikea uskoa. Säät ovat olleet aivan upeita, ei yhtäkään räntäistä syksypäivää ole tähän syksyyn mahtunut. Tykkään! Sää onkin varmaan juuri syy siihen, että en vain millään saa päähän sitä, kuinka lähellä ollaan joulua. Joulukalenteri pitäisikin varmaan kohta jo ostaa, sillä aika on mennyt niin nopeasti, että muuten ollaan jo tammikuussa kun vasta kalenterin tajuan ostaa. Onkin jo super siisti kalenteri mielessä... Kaikki on vain jotenkin mennyt niin nopeasti, etten oikein blogissakaan tietäisi mistä kertoa. Koko ajan tapahtuu ja koko ajan pitäisi olla menossa. Mutta kyllä täällä silti ollaan, vaikka sitten vain todella paljon harvemmin. Minkäs sille kuitenkaan voi, kun päivässä se 24h vain on... 
Millaiset fiilikset teillä on ollut tästä syksystä? Onko muitakin, jotka on nauttineet näistä upeista säistä?