Sitten siirrytään tämä aiheen toiseen osioon, nimittäin tatuointeihin. Ensimmäinen osio pamahtikin eilen blogiin ja aiheena oli lävistykset. Postaukseen pääsee kaikista helpoiten klikkaamalla TÄSTÄ, mikäli et vielä ole lukenut kyseistä. Siellä mainitsinkin jo, että tatuointeja löytyy kolme kappaletta ja kaikki on otettu samassa paikassa eli Liskogalleriassa. Liskogalleria sijaitsee Hakaniemen torin vieressä Hämeenkadulla. Itse pidän paikasta, kaikki toimii ja hygienia-asiat kohillaan. Miksi siis vaihtaa, kun on löytänyt hyvän paikan, jossa käydä? Varsinkin piikkikammoisena on tärkeää itselleni, että se itse paikka ja sinne meneminen ei tuota minkäänlaista ylimääräistä jännitystä.
T A T U O I N N I T:
Ranne, Käsivarsi & Nilkka
Minulle kaikkiin tatuointeihin liittyy jokin merkitys, enkä voisi ottaa itselleni tatuointia jolla ei olisi merkitystä. En esim ottaisi jotain iholleni vain koska se on kaunis. Kyllä jotain deepimpää merkitystä on oltava. Pistän postauksen loppuun kaikkien kolmen tatuoinnin tarinan tai no enemmänkin merkityksen lyhykäisyydessä. Osa on sellaisia selkeämpiä, osa ehkä ei.
Miten hoidan tatuointeja? Kun iholle on musteet upotettu, niin sitä hoidetaan ihan rasvaamalla esim juuri kuuluisalla Bepanthen-rasvalla. Myös ensimmäisinä päivinä huuhtelin aina aamuin ja illoin lämpimällä vedellä ja sitten iskin sellaisen kunnon rasvakerroksen aina yöksi päälle. Käsissä oleviin tatuointeihin laitoin vielä elmukelmun, sillä jotenkin pelkäsin tosipaljon, että tatuointi kuivuisi. Ai että niitä kauhukertomuksia jota olin käynyt ennen ensimmäisen tatuoinnin ottoa lukemassa. Huvittavaa on myöntää, että se on pienin tatuointi mitä minulla on ja sitä hoidin ihan hulluna. Siitä tosin myös irtosi eniten mustetta, että ehkä sen takia huuhtelin enemmän. Käsivarressa puolestaan suht mukavan kokoinen yksilö, jonka kanssa tosiaan nukuttiin elmukelmun kanssa. Myös ensimmäisten viikkojen aikana pidin välillä elmukelmua muutenkin rasvakerroksen kanssa, jos vaikka tiesin että tulisin pitämään pitkähihaista paitaa päällä. Tämä lähinnä sen takia, että en ehtinyt rasvailla tarpeeksi usein ja en myöskään halunnut ylimääräisen musteen pilaavan vaatteita. Nilkassa olevaa en oikein kummosemmin hoidellut, yöksi laittelin rasvaa ja välillä jos iho tuntui kuivalta. Nykyäänhän en muuten niitä hoida, joskus jos bepanthenia tulee huulille liikaa laitettua, niin pistän ylimääräisen esim nilkkaan tai käsivarteen. Ei sen kummoisempaa, eikä mitään ongelmia ole yhdenkään tatuoinnin kanssa ollut.
Sattuiko? Ei ja joo. Ranne kesti nyt sen vajaan minuutin, sitä jännitin ehkä eniten juuri sen takia, että se oli ensimmäinen eikä mitään käsitystä ollut siitä miltä se tatuoiminen oikein tuntuisi. Mitä sitten tulee käsivarren ja nilkan tatuointeihin, niin nilkan sattui ehdottomasti enemmän kuin käsivarren. Käsivarren tekeminen kesti sen parisen tuntia ja olisin hyvin voinut istua siinä helposti vaikka toisetkin parituntia. Nilkka puolestaan kesti muutaman minuutin ja kokoajan vain toivoin että loppuisi pian. Siinä tämäkin kovatyttö sai purra hammasta, eihän tuollaisessa paikassa nyt noin pienen tatuoinnin takia parane kyyneltä päästää. Jälkikäteen ei missään ollut minkäänlaista kipua, ehkä jotain lievää kuumotusta saattoi olla, en nyt muista ainakaan että olisi mitään ollut.
Kipu joka tatuointia ottaessa tulee, on hyvin erilaista. Itse kuvailisin sitä enemmänkin sellaiseksi ärsyttäväksi ja epämukavaksi asiaksi, kun ihan suoraan kivuksi. Tietenkin tuota nilkkaa ottaessa huomasin, että riippuu hyvin paljon paikasta, joten paha sanoa. Kuitenkin jos sen tatuoinnin oikeasti haluaa ja on asiasta 100% varma, niin ei sen kivunpelon pitäisi antaa estää. Ei se kuitenkaan sellaista kipua ole.
Aionko ottaa lisää tatuointeja? Ehkä. Kuten varmaan kyllästymiseen asti olen toitotellut, minulle tatuointien ottaminen on merkityksellistä. Jokaisella on merkityksensä, jokaisella on syynsä miksi olen ottanut. On siis näin vaikea sanoa, tulenko ottamaan lisää tatuointeja. Jos sellainen asia elämässäni tapahtuu, jonka koen tatuoimisen arvoiseksi, niin silloin joo. Jos ei, niin sitten nämä kolme jäävät ainoiksi. Tähän voin sanoa että tulevaisuus näyttää.
Muuta tatuoinneista? Ensinnäkin olen aina pitänyt tatuoinneista ihan pienestä asti. Koin todella pitkään sen olevan mielessäni eräänlainen "pahe", sillä vanhempani eivät todellakaan ole mitään tatuointien kannattajia. Muistan vieläkin kun kerroin että menen ottamaan tatuoinnin. Ai että en ole ikinä elämäni aikana jännittänyt niin paljon, jopa pelkäsin kertoa. Edelleenkään en usko että he niistä oikein pitävät, mutta minkäs sille voivat, että minä olen tällainen mikä olen.
Taisin olla 15-vuotias kun päätin, että tulen sellaisen joskus ottamaan. Halusin kuitenkin että jokin merkitys sillä olisi, niinpä en sen enempään mitään alkanut suunnittelemaan. Kun vaarini kuoli 2010 tammikuussa, tiesin että hänen muistokseen tulisin jonkun ottamaan. Meni kuitenkin neljä vuotta, melkein viisi, ennen kuin olin saanut päähäni selkeän kuvan tatuoinnista ja sen paikasta. En siis mitenkään hetken mielijohteesta lähtenyt tatuointeja ottamaan.
Tatuoinnit kiehtovat siis minua ja erityisesti tarinat niiden takaa. En tietenkään ole tuomitsemassa, jos joku nyt ottaa sen pääkallon ihoonsa koska se on kaunis, ei vain oikein ole minun juttu. Varsinkin voin myöntää olevani heikkona miehiin joilla on tatuointeja, varsinkin half sleeve -tatuoinnit saavat kyllä sydämen jyskyttämään. Itsekin sellaisesta haaveilen, mutta en näkisi itseäni nelikymppisenä sellaisen kanssa. Miehille sopii tosin ikään katsomatta. Siitä minulle heitetäänkin juttua että miehen viehättävyys ja se seksikkyysaste nousee heti 50% jos hänellä on tatuointi. Paitsi kasvoissa. Nyt puhutaan siis tatuoinneista kaulasta alaspäin. Enkä oikein pidä muuten kuin instagramista kuolailtuna kokovartalo tatuoinneista. Ja värilliset tatuoinnit ovat toinen asia, joka ei oikein nappaa. Mustavalkoisuudessa on vain sitä jotain. Myöskin olen sitä mieltä että kun sen tatuoinnin ottaa, niin sen kanssa eletään. Saahan niitä poistettua, kivuliaasti ja kai siitäkin jokin arpi jää, joten eihän mikään ole lopullista.
t a t u o i n t i e n t a r i n a t :
x
(24.10.2014)
Tästä kirjoitinkin oman postauksensa, kun tatuoinnin kävin ottamassa. Postaus on blogissa kaikkienaikojen neljänneksi luetuin edelleenkin, enkä tavallaan ihmettele sitä. Onhan se sellainen ehkä ensimmäinen syvällinen postaus, joka minulta on tullut. Postauksen pääsee kokonaisuudessa lukemaan TÄÄLTÄ, nyt kerron vain ihan tiiviisti.
Eli kyseinen tatuointi on roomalainen numero 10, joka viittaa vaarini kuolinvuoteen. Vaarini kuoli yllättäen 2010 ja se oli hyvin kova shokki minulle. Edelleenkin on elämäni rankin asia ja vieläkin ikävöin häntä kovasti. Minulla ei minkäänlaista julkisuuden idolia ole koskaan ollut, mutta vaari oli aina minun esikuvani ja on sitä edelleenkin. Hän on ehkä eniten tehnyt minusta sen mikä olen ja opettanut pitämään kiinni niistä joilla on merkitystä.
ruusu kahdella nuolella
(18.12.2015)
Tämä on haasteellisin tatuointi selitettävänä. Tästä tietenkin kysellään varmaankin eniten juuri sen näkyvyyden ja koon takia. Tatuoinnissa on siis ruusu, jonka takana menee ristiin kaksi nuolta. Symboliikkaa täynnä. Nuolilla on monta erilaista merkitystä ja niin on ruusullakin. Tämä onkin kaikista näistä kolmesta tatuoinnista juuri se henkilökohtaisin, se josta minun on ehkä jopa vaikea puhua. Olen avoin ihminen, sosiaalinen ja vaikutan helposti siltä, että päästän ihmisiä lähelleni. En kuitenkaan tee niin, olen hyvin yksityinen ihminen. On asioita joista en puhu, en kenellekään. Tämä on ehkä jopa pienoinen ongelma, sillä padon helposti asioita sisälleni ja liikaa on aina liikaa. Ne purkautuvat ja noh, jokainen päätelköön itse mitä sen jälkeen käy.
Mutta entä se itse tatuoinnin merkitys? Lyhykäisyydessä merkitsee sitä, että kaikesta selviää. Aina on mahdollisuus uuteen alkuun, aina pääsee eteenpäin. Niin kliseistä kuin onkaan, mutta ehkä ne kliseiset jutut ovatkin yksinkertaisuudellaa sitä mitä välillä kaipaa elämään. Ainakin itse tuppaan unohtamaan tuollaisia asioita. Kuten sanoin, vaikea selittää.
kaksi silmukkaa
(10.8.2016)
Eli siis voimistelusymboliikalla tarkoittaa tuplavolttia eteenpäin. Tämä onkin sitten niin selkeä tatuointi, helppo! Nilkassa sijaitsee, koska noh, nilkkavammainen olin enemmän kuin terve. Tuplavoltti, koska se on ihan ehdoton lemppari liike, edelleenkin. Toki erilaisilla variaatioilla, mutta yksinkertaisuus on valttia. Perusliike siis laitettu ilman niitä variaatioita. Olipas helppo selittää. Ja niille jotka ei blogia tarpeeksi kauaa ole seuranneet, tai joille en henkilökohtaisesti ole tuttu, voimistelu on ollut ja on edelleen hyvin iso osa elämääni. Pahoin pelkään ettei se koskaan elämästä tule poistumaan. Vitsillä vaan, toivottavasti ei poistu.
Nykyään en oikein osaisi elää ilman näitä kolmea. Kun katson joitain vanhoja kuvia joissa ei tatuointeja ole, en meinaa tunnistaa edes koko ihmistä. Varsinkin käsivarressa oleva ruusu on sellainen, joka saa vanhat kuvat näyttämään jotenkin siltä, että jotain puuttuisi. Kertovathan nämä tatuoinnit kuitenkin minusta loppujenlopuksi aika paljon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!