maanantai 20. kesäkuuta 2016

Lempiasu

Tässä sitä ollaan, makoillaan sängyllä ja lipitetään teetä. Kiitos näiden Suomen mahti kesäsäiden, varpaat on saatu selkeästi kylmetettyä ja pientä kurkkukipua on syntynyt nyt muutaman päivän aikana. No mitä olisikaan kesä ilman kurkkukipua? Eipä mitään sanoisinko, joten nyt vain tämä saatava näiden muutamien päivien aikana pois, jotta sitten juhannuksen voi vietellä huoletta.

Siitä muuten puheen, on aika mahti juhannus tiedossa! Tätä on vuoden verran odoteltu, suunniteltu ja monet kerrat on suunnitelmat vaihtuneet. Vähän erilaisella kokoonpanolla mennään ja ollaan viimevuoteen nähden myös noustu yksi taso ylemmäs. Upgrade on siis tapahtunut. Muutamia mutkiakin ollaan matkalle saatu, mutta hei niistäkin on selvitty ja nyt perjantai aamulla onkin lähtö. Pistetään kuitenkin hypetykselle nyt stoppi ja laitetaan kehiin kuvia, jotka on jostain kumman syystä jääneet tuonne kansioiden nurkkiin.


20.6.2016a 20.6.2016d 20.6.2016

Tärähtäneisyydestä huolimatta, nämä ovat ehkä yhdet lempikuvistani. Kun Suomea hellittiin niillä aivan huippu säillä, otti Mimosa nämä kuvat. Roskat olin käynyt heittämässä ja parvekkeelta nappaili kuvia, kun minä tuttuun tapaani hyppelin pitkin pihoja. Tai en nyt sanoisi että tuttuun tapaan, mutta välillä sitä vain lapsettaa ja tekee mieli hyppelehtiä. Niin, nämä on näitä. Näistäkin otoksista monet meni ihan vain siihen, kun minä laukkasin pitkin nurmikkoa. Ja nauroin.


20.6.2016b
// Aurinkolasit: Glitter / Farkkuhaalari: Monki / Yläosa: Calvin Klein / Kengät: Vans //

Päälle pääsi aika sanoisinko minun tyylinen asu. Tämän pistäisin päälle oikein mielelläni festareille, kunhan vain säät sen sallivat. Vaikka onkin päällä sanoisinko, "vähän", niin jotenkin ei haitannut yhtään, päinvastoin. Tuntui freshiltä ja mukavalta. Tykkään! Tämä lähteekin mukaan juhannuksen viettoon ja peukut on pystyssä säiden suhteen. Tosin tunnetusti, jos jotain päätän, niin ei ne säät minua estele...

Farkkuhaalari on jopa parinvuoden takaa, mutta vasta tänä vuonna sitä olen käyttänyt oikein ahkerasti. Sanoisinko jopa, että yksi lempivaatteista tällähetkellä. Kuten myös kengät, joiden kanssa kiduttiin kirjaimellisesti se parisen viikkoa. Okei, mitä sitä valehtelemaan, kuukausi siinä taisi mennä. Mutta kuten sanoin jo silloin, oli täysin sen arvoista. Nyt ovat niin mukavat ja yksinkertaisesti vain parhaat kengät. Minulla kun sitä mustaa pelkästään nähdään yleensä päällä, niin tuovat sitten sitä väriä. Calvin Kleinista ei tarvitse varmaan sanoa oikein mitään, sillä hypetys on ollut melkoista. Allekirjoitan kyllä kaiken mitä onkaan sanottu mukavuudesta. Näitä tulen varmasti hommaamaan lisää, kunhan vain lompakko sallii.

Itse ainakin tänään innoistun kovasti, kun lämpimät säät yllätti. Kyllä kesä sen vaatii, sen että voi vain jillailla mahdollisimman kevyellä vaatetuksella. Plus olen aika tunnetusti bikinien-fani, kuten tänään sain kaverilta kuullakin. Mainitsin että mennäänpäs nyt metsästämään minulle uimapukua, niin vastaus oli: "en halua kuulostaa sun äidiltä tai isältä, mutta Pami, monetko sulla jo on?". Vastasin hyvin naisenomaiseen tapaan, "ei mulla oo vielä tollasia". Jep, mutta nytpä on! Hähää.

Mitäs, onko teillä jotain sellaista kesän vakio asustusta, joka päällä tykkäätte oleilla?

2 kommenttia:

  1. Ihana asu! Harvoin törmään blogeissa asuihin, jotka voisin kokonaisuudessaan itelleni ottaa mutta tää ois kyllä täydellinen kesäasu! Voisin jotain tollasta mahdollisesti kokeilla Provinssiin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olipa mukava kuulla! Ja hei, ei siinä muuta kuin vastaavanlaista asua päälle vain (:

      Poista

Kiitos kommentistasi!