Ah, nyt on vihdoin saatu näitä lämpimämpiä päiviä. Tuossa juuri totesin että samaan aikaan tänä vuonna oli jo talviturkki heitetty menemään. Ei kyllä vielä riitä uskallus siihen, eivätkä kyllä lämpötilatkaan. On sitä kuitenkin ehditty ja aurinkio iholle saada, nimittäin rajatkin jo löytyy. Aika petollinen on tosin ollut nämä aurinkoiset päivät, ei ole kauaa tarvinnut auringossa olla, kun sit punaa alkaa tulemaan. Harvoin Suomessa tulisi aurinkorasvalle tarvetta...
Sunnuntaina kokoonnuttiin lukiokavereiden kanssa ja pistettiin Tokoinrannalle piknikit pystyyn. Moni muukin taisi olla samoilla ideoilla, sillä mansikoita ei mistään löytynyt. Noh, kyllä hyvä brunssi saatiin ilman mansikoitakin aikaan ja tuossa kyllä tuli masu täyteen. Mikäs siinä auringonpaisteessa ja kuulumisia vaihdellen.
Itse jotenkin aina häkellyn hetkeksi kun joku kysyy kuulumisia. Alku ajatus on aina että eihän tässä kummempia, kunnes sitten alkaa pohtimaan itsekin että mitäs kaikkea on tapahtunut. Tiedättekö sen tunteen että samaan aikaan tuntuu että on tapahtunut vaikka ja mitä, mutta samaan aikaan tuntuu ettei oikein mitään ole tapahtunut? Minulle tämä tunne on yllättävän arkipäiväistä, varmasti johtuen siitä, että on aina niin paljon kaikkea meneillän. Huomaan sen tänne bloginkin puolelle tullessa, että hirveesti olisi kirjoitetttavaa kaikista tapahtuneista asioista, mutta jotenkin ei sitä sitten loppuen lopuksi saa tuotua ulos. No, hetki kerranllaan, päivä kerrallaan. Näin olen viime aikoina ajatellut ja näin pyrin nytkin ajattelemaan. Aloitetaan siis tästä ja pistetään blogikin tähän kevät fiilikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!