Kevät menee aina ihan hujauksessa, kun melkein joka viikonloppu tulee vieteltyä ihan muualla päin Suomea. Kilpailukausi vaatii aina itseltään sen täyden ajan ja tuntuu todella vaikealta jakaa sitä aikaa kunnolla mihinkään muuhun. Vaihtoehtoja ei juurikaan ole silti ollut, vaan se aika on jostain revittävä koululle, kavereita unohtamatta.
Viimeinen "jumppaviikonloppu" on nyt takanapäin. SM-kilpailuissa olin kutsutuomarina ensimmäistä kertaa. Vaikka monet kerrat on tuonne kutsuttu, jotenkin on aina tuntunut ettei rahkeet riitä. Ihan turhaa tosin, mutta onhan siinä semmoinen erilainen paine harteilla. Jännitin tuota enemmän kuin edes olin osannut ajatella. Turhaa tosin ja aloin siinä pohtia että johtuiko jännitys enemmänkin siitä, kun yksi omista valmennettavista oli siellä kilpailemassa. Ehkäpä. Kilpailuita voi muuten käydä katsomassa Yle Areenasta tai sitten vain suoraan TÄSTÄ klikkaamalla.
Matkaan lähdin lauantaina ja junassa tulin se tovi vieteltyä. Hyvät matkaeväät ja läppäri sai kuitenkin ajan kulumaan nopeasti. Myönnän että jännitys saattoi näkyä siinä että tuli katsottua aikapaljon erilaisia videoita YouTubesta... Jouduin myös todistamaan ikävän välikohtauksen kun hyvin humalainen ja mahdollisesti aineissa oleva mies jouduttiin heittämään ulos junasta. Hetken siinä sai jo jännittää että meneekö tappeluksi. Ei mennyt ja saatiin aikataulukin kiinni.
Kartasta olin katsonut vähän etukäteen missä hotelli sijaitsi. Ei näyttänyt pahalta matkalta, mutta kyllä on pakko sanoa että siinä kävellessä alkoi jaloissa tuntua. Kassi painoi olalla ja kun ei tarkkaa määränpäätä oikein ollut tiedossa. Tietämättömyys tekee aina matkasta pidemmän. Onneksi sää oli mitä parhain ja huomasinkin jääneeni ihastelemaan Jyväskylän maisemia. Minä?! Aina on kiire kaikkialle, etten ikinä oikein katsele ympärilleni. Pitäisi,
Sunnuntaina sitten oli kisapäivä. Aamulla aikainen herätys ja aamupalalle. Odotan kyllä tulevaa viikonloppua kun saa nukkua ihan kunnolla! Kisapaikalla menikin sitten kokopäivä ja olin aivan rikki kun pääsin autoon. Nukahdin välittömästi ja heräilinkin sitten vasta kun oltiin melkein Helsingissä.
Ei siis ihme että kurkkukipu iski aikalujaa kisojen jälkeen. Tuntuu että aina kun on ne "velvollisuudet" saatu suoritettua päädyn olemaan kipeä. Ei sillä etteikö lepo tekisi hyvää, se on todellakin tarpeen. Liian myöhään sitä tulee aina tajuttua, että olisi aika hidastaa. Vaihtoehtoja ei tosin ole ollut, joten nyt vain äkkiä terveeksi jotta pääsee palaamaan arkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!