tiistai 21. helmikuuta 2017

invest in your hair, it is the crown you never take off

21.2.2017

Kirjoittelinkin tuossa jokin aika sitten vähän siitä kuinka ihonhoito onkaan minun kohdalla muuttunut. Asiasta pääsee lukemaan TÄÄLTÄ ja tuotteet on kyllä edelleenkin ihan omia ehdottomia lemppareita. Hammasharja ja -tahna pitäisi kuitenkin käydä ostamassa apteekista, on jo ehtinyt melkein kokonaan loppua. Nyt kuitenkin vuorossa hiukset, joiden hoidossa olen myös heittänyt ihan uuden sivun.

Tosiaan "uudet" hiukset eivät ole taineet täällä blogissa mitenkään olla hirveesti esillä. Ennen vuoden vaihtumista kävin luottokampaajani Marikan luona Studio Bliss:issä. Hiukset tosiaan saivat vähän uutta puhtia, kun hiukset värjättiin liukuvärjäten mustasta harmaaseen. Tai eivät nämä ihan mustat ole, lähinnä sitä omaa luonnollista todella tummaa väriä. Vähän on prosessi vielä kesken, sillä oma luonnolinen puna puskee kyllä aika rajusti läpi. Siksi onkin näiden hopea tuotteiden kanssa tullut läträttyä oikein kunnolla, jotta se punaisuus saataisiin pidettyä loitolla.

21.2.2017c

Aloitan aina hiustenpesun shampoolla. Olen kokeillut monia erilaisia "volume"-shampoita ja lukenu vaikka mistä kokemuksia niistä. Tätä Panthenea oli kehuttu ja tätä saikin oikean tovin metsästellä. Sitä ilon määrää kun Sokokselta tämän löysin, hyvä etten heti kättelyssä heittänyt koriin näitä kaksin kappalein. Enkä ollut silloin vielä edes kokeillut kyseistä tuotetta. Ja nyt kun olen melkein koko putilon käyttänyt, niin voin kyllä liittyä tähän kehumiseen. Huomasin nimittäin heti että tuote sopii loistavasti omille hiuksille. Minulla saattaa mennä välillä montakin päivää, joskus jopa viikko, ennen kuin pesen hiukset. Siinä ajassa ovat kyllä ehtineet kokea jos jonkinmoista, mutta tällä niihin saa aina uutta eloa. Ihan kuin uudet hiukset olisi päässä pesukerran jälkeen.

21.2.2017a

Kun hiukset on pesty päästäänkin tositoimiin! Ja kyllä, teen tämän joka kerta hiuksia pestessä. Ensiksi laitan harmaisiin värjäyksiin Color Mask:ia Platium-sävyssä. Sen jälkeen laitan hiuksien tyveen ja kaikkialle muualle jäljelle jäävällä ei-harmalle tuota Color Mask:in Black:ia. Ja pakko kyllä hehkuttaa näitä KC Professional:in tuotteita, ajavat asiansa ja ovat kyllä riittoisia. Minä tosiaan läträän tuotteilla oikein huolella, jotta saan varmasti hiukset täyteen väriä. Varsinkin tuon Platiumin kanssa, käytin siitä yhtä tummempaa väriä Graphite:a, mutta mielestäni väri ei ollut omaan makuun tarpeeksi kylmä.

21.2.2017b

Kun Color Maskit on isketty päähän, pistän vielä siihen päälle tuota Fudgen hopeashampoota. Ja siis ihan koko päähän, mutta erityisesti harmaisiin kohtiin. Ja vaikka putilossa lukee, että anna vaikuttaa 5min, niin itse pidän monesti sen lähemmäs 10min. Joskus kun aikaa on enemmän, niin pistän kännykkään kellon ja pidän 15min, joskus kauemminkin. Sitten vain hyvin huolellinen hiusten pesu, etenkin tuon mustan Color Maskin takia. Jää nimittäin helposti otsaan läikkiä...

Suihkusta tullessa hiusten kuivaus pyyhkeeseen ja sitte vain tuota Four Reasonsin hopeasuihketta niin paljon kuin sielu vain sietää. Kuten sanoin, hopeatuotteilla saan kyllä läträillä oikein kunnolla. Ainakin oman kokemuksen mukaan tuo Four Reasonsin tuote on kyllä ihan loisto ja paras minulle. Nopeaa ja tehokasta. Kyllä kiitos!

Kuten ennen suihkussa käymiseen meni se 5min, hiusten pesullakin, niin nykyään tuo aika on kyllä moninkertaistunut. Yksi shampoo putilo on vaihtunut neljään purkkiin. Vaikka kuinka olin ajatellut että pikasuihku säätäisi aikaa, niin fakta on kuitenkin se, että en koe ajan vähentyneen yhtään koska käytän enemmän aikaa hiusten hoitoon. Ei todellakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!