tiistai 24. tammikuuta 2017

i didn't say yes we can. i said yes weekend


24.1.2017c

Viikonloppu oli ja meni, nyt ollaan jo tiistaissa ja pian onkin taas perjantain aika. Kesästä lähtien on viikoloput täyttynyt jos minkälaisilla menoilla. Monesti onkin kysytty minulta että kuinka oikein jaksan olla koko viikonlopun menossa. Ihmettelen sitä usein itsekin, yleensä maanantaisin, mutta niin sitä jotenkin aina vain jaksaa. Viikot menee koulun ja töiden parissa, joten olen ottanut sellaisen asenteen, että viikonlopuista otetaan se kaikki mahdollinen irti.

Perjantaina vieteltiin tyttöjen kanssa jo perinteeksi muodostunutta sushi-iltaa viinien kera. Ettu oli vietellyt pitkää lomaa Balilla, joten tavallaan oli hänen "homecoming". Oli niin ihana nähdä ja kuunnella niitä juttuja, mutta kyllähän siinä nousi semmone matkakateus. Semmoinen hyvä matkakateus. Siinä sitä sitten vaihdeltiin kuulumisia, syötiin sushia, kaivettiin Etun kätköistä suklaata ja tilattiin uber. Osa meistä lähti ulos juhlimaan, itse aloin tosin hieman epäröidä omaa lähtöä. Ei siinä kuitenkaan "ei" voinut sanoa, joten ei muuta kuin kyytiin ja menoksi. Ja onneksi lähdin! Oli kyllä yksi hauskimmista illoista ja muutenkin sellaista rentoa menoa. Jatkot luonnollisesti oli meillä, mikä kuitenkin siinä sitten kostautui...

Lauantaina oli lähtö suht aikaisin kohti Turkua, sillä Mimosan kanssa oltiin menossa Marjutin synttäreitä juhlistamaan. Kieltämättä edelliksen yön olemattomat unet veroittivat jonkin verran, ei siis ihme että bussimatka meni nukkuen. Perille päästessä oli meillä tarkoitus nukkua päiväunet, mutta kun lagaus on menossa ei silloin päikkäreillekään saa itseään aikaiseksi. Noh ei voinut mitään, niillä unilla mentiin.

Pakko kyllä sanoa, että jopa itse olin yllättynyt siitä kuinka hyvin jaksoin. Vähän siinä illan alussa väsytti, haukotutti ja tuntui että nukahdan pystyyn. Mutta kyllähän se siitä sitten taas lähti! Ilta oli kyllä tapahtumarikas, joka varmasti olikin yksi syy hereillä pysymiseen. Siinä nimittäin kun oltiin jonottamassa baariin, niin takana tulevasta taksista pomppasi pari tuttua naamaa Helsingistä. Taisi siinä meillä kaikilla kolmella päästä suusta tajuton "mitä?!" huuto.

Kotiin saavuttiinkin sunnuntaina ja tuntui siltä kuin olisin viikon ollut poissa. Paljon nimittäin varmasti tuosta kertoo se, että nukuin pisimmät unet takastulomatkan bussissa. Ja silti sitä vain jollain ihmeentavalla jaksoi lähteä töihin normaaliin tapaan. En tosiaankaan osaa vastata miten jaksan, mutta kun jotkin asiat ovat tärkeitä, niin sitä vain jaksaa. Ainakin vielä. Nuoriahan tässä ollaan ja kuten monesti totean, ehtiihän sitä myöhemminkin. Ja tiedän, tämä ei ole mikään viisas neuvo, uni on hyvin tärkeää. Nyt sille ei vain ole viime kuukausina oikein ollut aikaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!