torstai 23. heinäkuuta 2015

Keskiviikko korkkailuja

Keskiviikko starttasikin oikein mukavalla tavalla. Ilonan kanssa nähtiin keskustassa ja vähän käytiin kaupoissa kiertelemässä. Olen tässä nyt saanut päähäni piston, että pitäisi vaatekaapit uudistaa kokonaan. Vanhat vaihtoon ja uutta tilalle. Joten sitä projektia päätinkin sitten aloitella pikku hiljaa. En tosin tiedä mikä siinä on, mutta ei oikein kaupoista tunnu nykyään löytävän melkein mitään silmää miellyttävää. Hirveästi olisi hinku ulkomaille lähteä shoppailemaan, mutta se taitaakin jäädä hetkeksi hyllylle se idea. Ja ehkä tämä on hyvä asia toisaalta, tämä ettei oikein mitään meinaa löytyä. Säästyypähän rahaa niihin oikeasti tärkeisiin asioihin. Ei silleen etteivätkö vaatteet niitä olisi...
 
23.7.2015d

Oli siinä aamulla tullut kiire kuten melkein aina, joten aamupala oli jäänyt syömättä. Robert's Coffeehen sitten mentiinkin istuskelemaan ja juttelemaan (juoruamaan). Ah tuo focaccia leipä oli aivan täydellistä! Herkullisen ulkonäkö ja maku kohdillaan. Tässähän tulee ihan nälkä vaan kun tuota katselee...

Eihän sitä kaiken tuon alku valittelun jälkeen silti tyhjinkäsin kotiin palattu. Mukaan olisi vielä lähtenyt mustat farkut, kun edelliset on jo niin hötöä tuolta haaroista. Reunalla siis elellää, sitä hetkeä odotellessa kun housut ratkeaa... Mutta jäivät vielä kauppaan, sillä ei hätä ole vielä ihan mahdoton. Myös kameranjalustaa metsästelin, sellaista halpaa, johon tuon Olympuksen saisin kiinni. Joten jos jollain löytyy joku hyvä hinta/laatu kameranjalusta joka Olympukseen sopii, niin saapi vihjata!
 
23.7.2015a 23.7.2015b
 // Toppi:Gina Tricot (12,90e) // Huulikiilto:L'oréal 110 I Got the Power (11,90e) //

Lyhyet topit eivät ehkä ole se, mitä minun päälläni usein nähdään, mutta jokin tuossa topissa oli sellasita, että sen sitten kiikutin ensin sovituskoppiin ja sitten kassalle. Yleensä jään vain katsomaan ja totean, että enhän minä kuitenkaan tällaista käytä. Jos jokin sellainen miinus asia topista pitäisi sanoa, niin takaata alkaa rullautumaan ja nousemaan ylös. Tuntuu hieman ärsyttävältä, mutta veikkaisin että kun sitä sitten käyttää, niin kangas "rentoutuu" ja näin ollen ei enää nouse. Toivon ainakin tätä kovasti, sillä muuten tykkään siitä todella paljon! Värejä löytyy ainakin sinisenä myös ja mielestäni oli valkoisenakin.

Tuon huulikiillon ostin pitkän testailun ja pohdinnan tuloksena. Sitä siis lähdin ihan etsimään, sillä IsaDoran huultenrajaus kynä oli tuota samaa sävyä ja kaveriksi huulikiiltoa kaipailin. Oli muuten vaikka mitä ihania värejä! Sellainen oikein kunnon syvän punainen ja pirtsakka pinkki löytyi. Kauppaan siis jäivät, mutta eivätköhän ne sieltä kotiudu. Tullut nimittäin hävitettyä entinen huulipuna, pariinkiin otteeseen... Ei meinaa tallessa millään näköjään pysyä.
 
23.7.2015

Inkakin saapui vihdoin takaisin Suomeen. Viikon hän siis tosiaan oli vain poissa mutta siinä kun hänet kentältä hain, niin tuli todettua, että tuntuu paljon pidemmältä ajalta. Tässä taas näkee sen, kuinka paljon oikein ollaan toistemme kanssa tekemisissä. Sitäkin on nimittäin kuultu, että ollaan kuin mikäkin pariskunta.. Onneksi ei nyt sentään, sillä en jaksaisi riidellä ja vääntää Inkan kanssa. Parhaat kaverit on hyvä.

Inkan olin saanut kotiin ja sitten vain kiireellä kohti Töölöötä Kristan luokse. Krista oli saanut Kaivohuoneelta pahoitteluksi vip-sisäänpääsyn sekä pöydän ja juotavaa. Pitihän siinä lähteä mukaan ja oli kyllä hauska ilta! Nopeasti ilta meni, mutta sitäkin hauskemmin. Ainoa varjo tuossa illassa/yössä oli, kun käytiin siinä sitten Kaivokselan McDonaldsissa ja tuli kanahampurilainen tilattua. Sen siinä sitten vetäisin nassuun ja kotiin kun pääsin, meni hetki ja pakki aivan sekaisin. Lievää ruokamyrkytystä veikkailisin, mutta oli mikä oli, niin ei tule nyt vähään aikaan tuota syötyä.

23.7.2015c

Iso kiitos siis vielä Kristalle että pääsin mukaan ja myös tuolle porukalle! Ja parastahan tässä oli se, että ei tarvinnut siis siihen 5.30 asti odotella sitä bussia, vaan ihan oikein autolla päästiin baarista liikkeelle. On se vain niin paljon kivempaa autolla matkata. Kukaan ei tätä varmaankaan kiellä. Mutta tästä lähdenkin yrittämään joskos se syöminen onnistuisi, ettei mene nyt ihan jaaritteluksi. Torstaissa mennään jo!

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihana tuo toppi! Tahtoo myös! :D Tykkään sun blogista, täällä on kiva fiilis ja postaat kivoista aiheista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, oli kyllä päivän piristystä tää sun kommentti (: !

      Poista

Kiitos kommentistasi!