tiistai 27. tammikuuta 2015

What's on my phone?

Kuten otsikko jo varmasti kaiken kertookin, niin vuorossa katsaus puhelimeeni. En ole varmastikaan ainoa, jonka mielestä tuo nykyajan välttämättömyys kertoo paljon omistajastaan. En ihmettelisi, vaikka nykyään kädestä ennustaminen muuttuisi kännykästä ennustamiseksi..

Itselläni on tällähetkellä iPhone 5s, jonka hommasin juuri ennen Islantiin lähtöä. Edellinen oli nimittäin vetänyt itsensä jo siihen vaiheeseen, ettei olisi tuota matkaa edes kestänyt. Näin ollen uusi oli saatava hiven extempore-idealla.
 
UntitledUntitled

Lukitun näytön taustakuva on otettu Blue Lagoonista. Melko usein vaihtelen taustalla olevia kuvia, mutta tämä on nyt yllättävän pitkää ollut maisemissa. Tuo värien yhdistelmä on vain niin loistava ja varsinkin kun sitä lukituskoodia näppäilee, niin silloin värit jotenkin parhaimmillaan. Pienet asiat ne silmää miellyttää...

Koti-näytön taustakuva vaihtelee siinä missä lukitun. Tällä hetkellä nyrkkeilevä mies, jolla kädessä tatuointeja. Ensimmäisellä sivulla näkyykin sitten kaikki nämä sovellukset jotka ovat ns. "tärkeimpiä". Eniten käyttämäni sovellukset sijaitsevatkin sitten tuolla alhaalla. WhatsApp ja Spotify eivät varmaan tule kenellekään yllätyksenä. Spotify Premium on minulla ollut jo ties kuinka kauan ja vaikka monet eivät siitä raaski maksaa, niin en minä näe että se 10e kuussa on mikään ylitsepääsemätön juttu. Ja varsinkin nyt kun siihen on täysin tottunut, ei siitä pois pääse.

UntitledUntitled

Toiselta sivulta  löytyykin lisää sovelluksia. Tuota Moovit-sovellusta tulee aivan päivittäin käytettyä. Aluksi tuntui jotenkin todella tönköltä, mutta nyt kun sitä on käyttänyt, niin aika kävetävä kyllä on. Myös Flickr-sovellusta tulee käytettyä, varsinkin kun on kännykällä tullut otettua jotain kuvia, niin saa kätevästi siirrettyä suoraan tonne, josta ne voikin sitten myöhemmin siirtää blogiin.

Ryhmät, laatikot tai miksi niitä nyt haluaa kutsua, on enemmänkin tuollainen "jäteläjä" minulle. Varsinkin tuo Muut, sieltä löytyy sellaisia sovelluksia joita en käytä, mutta joita en voi poistaakkaan. Lifestylen kanssa sama juttu. Valokuvauksesta löytyvät muutamat muokkaussovellusket, joiden käyttö on melko vähäistä. Jotenkin kuvia on vain mielekkäämpää muokkailla koneella ja, onhan esim Instagramilla ja Flickrillä omat muokkaussysteemit melko hyviä nykyään. Mainittakoon kuitenkin että sieltä löytyy Aviary, VSCOcam, PS Express, Big Day Lite ja InstaSize.

Kolmas sivu onkin vähän tällainen sekalainen. Sieltä nyt löytyvät vain nuo muutamat sovellukset, joista tuota GorillaFree, en ole vielä testannut, mutta jokin kaunis päivä testaan. Kyseessä siis treeni-app. Vaikutti kuitenkin hyvältä, joten latasin ja varmasti kokeilen.

27.1.2015

Tietenkin nykyään kännyköihin kuuluvat myös nämä kuoret. Minulla vähän ristiriitaisia tunteita noihin kuori hehkutuksiin. Tuntuu vain siltä, että kännyköillä pitäisi olla niitä kuin ihmisillä vaatteita. Jokaiseen asukokonaisuuteen pitäisi kuulua erilliset kuoret. Vaihtoehtoja löytyy niin paljon, että eBay saa minut voimaan pahoin. Ei kannata vain kirjoittaa iPhone 5s. Siinä tulee sellainen ahdistus, että läppärin läppä paukahtaa kiinni.

Itselläni siis kuoria kolmet, "rankis-kuoret" ovat Glitteristä ja kaksi muuta ihan kuulkaas Clas Ohlsonilta. Joten en omista sitä jäätävää määrää, mitä monet omistavat. En näe sitä jotenkin tarpeelliseksi. Se ei tarkota silti sitä, etteikö minulla olisi muutama lemppari joista haaveilen.


UntitledUntitled

Nuo molemmat ovat pitkään olleet sellaisia haikailun aiheita. Olen vain välillä tavallaan tosi saamaton etsimisen suhteen. Tai en edes välillä vaan todella usein. Ja mitä nettikauppoihin tulee, skeptisyydelläni ei ole rajoja. En melkein luota mihinkään sivustoon. Mutta ehkä tässä joku päivä saan jotain aikaiseksi.

Onko teillä jotain lemppari sovelluksia, olkoon sitten viihdettä tai hyötyä? Entä mites noiden kuorien laita, mistäs tilailette vai riittääkö ne muutamat?

8 kommenttia:

  1. Tulipa pirtee fiilis sun blogista! Banneri ja ulkoasu jotenki räjähti päin näköö, positiivisesti siis :-D En tiedä, tuli lämmin olo.

    http://society6.com/cases noista kuorista haaveilen hirveen usein, mut ei todellakaan oo haluu pistää noin paljoo kännykkäkuoriin. Toistaseks miniInTheBox.com on toiminu, halpoi tuotteit, mikä näkyy ehkä laadussa, mut kyl niit käyttämään pystyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, piristi kyllä päivää tuo kommenttisi (:

      Ja käynpä tsekkaamassa nuo sivut, kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Hauska postausidea, tykkäsin ! Toi on todellaki totta, että puhelin ja eriyisesi sen sisältö kertoo paljon omistajastaan !
    http://fabuliciouscc.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että ideasta on tykätty! Juu, siis itse olen tässä vain huomannut sen, että puhelin kyllä kertoo omistajastaan paljon...

      Poista
  3. En oo ennen törmänny blogiversioon tästä aiheesta, kiva idea ! :)

    http://maripeppielisa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Ite omistan Lumian niin harmittaa se ettei kauheesti oo hyviä vaihtoehtoja kuoriin ja kaikkia sovelluksia ei saa ladattua, mikä on vielä ikävämpää.
    Sul on tosi kivan olonen blogi :)

    http://paula-thewolf.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, voi harmi :/ Netissä on kuitenkin aika laaja valikoima kaikenlaisia kuoria myös Lumialle, näin olen ainakin kuullut.

      Kiitos!

      Poista

Kiitos kommentistasi!