keskiviikko 27. syyskuuta 2017

24H BUDAPEST VIERAILU

Istun sohvalla syöden aamupalaa ja pohdin kuin vanhus tämän ajan katoamista. Voiko oikeasti olla mahdollista että melkein kaksi kuukautta sitten lensin Unkarista Suomeen? Siltä se vahvasti näyttää.

Siófokista matkattiin sunnuntaina melkein koko porukan kanssa kohti Budapestia. Roni oli aikaisemmin aamulla jo lähtenyt vähin äänin kohti lentokenttää. Junassa matka taittui huomattavasti hauskemmin (sekä helpommin) porukassa. Tabletilta katseltiin Viston kanssa leffaa koko matkan ja Budapestissa oltiinkin ihan huomaamatta.


unkari11a unkari12a

Jätettiin aurinko taaksemme, sillä Budapestiin saavuttua saatiin kokea sadetta sekä ukkosta koko kesän edestä. Hauskan seikkailunhan siitä sai aikaan, kun juostiin katuja pitkin yrittäen etsiä jotain sateensuojaa. Eräs oikein soma kahvila tarjosi meille suojan, antoi vilttejä lämmikkeeksi ja jäätiinkin sinne sitten syömään vähän kakkuja.


Hirveästi ei kaupunkia vielä ehditty kierrellä, sillä kiireesti piti päästä takaisin kämpille jossa majailtiin. Illalla mentiin Inkan synttäreiden kunniaksi syömään fiinisti, josta jatkettiin tsekkaamaan Budapestin yöelämä. Ravintolaa varatessa ei yhtään tajuttu että silloin oli sunnuntai, jolloin monet ravintolat olivat tietenkin kiinni. Onneksi kuitenkin löytyi ravintola, joka osoittautui aivan nappi valinnaksi. Borssó Bistro oli ravintolan nimi ja vahva suositus meiltä. Kaikkien ruoat olivat aivan tajuttoman hyviä, mistään ei kyllä ollut valittamista.


unkari10a unkari9a unkari3a unkari13

Maanantaina pidettiinkin sitten kunnon turisti-päivä. Tosin olo oli aivan kaamea, en tiedä oliko elämäni ensimmäinen darra tulossa, vai oliko minulla vain niin kova nälkä että näläntunnekin lähti ohitse. Joka tapauksessa olin hyvin kiitollinen tuosta hieman harmaasta ilmasta. Semmoinen porottava aurinko olisi varmasti tehnyt oloni entistä pahemmaksi.

Loputtomasti kiertelyyn ei minulla ollut aikaa, sillä jälleen edessä odotti yksinmatkustus kohti kotia. Ehkä senkin takia olo oli jotenkin todella levoton, mihinkään ei oikein jaksanut keskittyä. Koko ajan sellainen tunne että piti katsoa kelloa. Joten Budapestiin haluan ehdottomasti matkustaa uudestaan niin, ettei tarvitse miettiä koko ajan onko jo aika lähteä kentälle. Jäi todella pintaraapaisuksi koko kaupunki minun osalta vaikka toisaalta ehdinkin siinä 24tunnin visiitilläni yllättävän paljon kaikkea nähdä ja kokea.

Matka kentälle sujui huomattavasti paljon helpommin. Metroilla keskustaan ja sieltä yhdellä lentokenttäbussilla. Hieman kalliimpi vaihtoehto, mutta yksin matkatessa juuri se oikea. Nukahdin nimittäin saman tien bussiin päästyä ja heräsin vasta lentokentälle saavuttaessa.

Kentällä sitten aikaa vierähtikin vähän liiankin kauan, lento oli yllätys myöhässä. Onneksi tabletti oli mukana, sieltä sitten katselin Game of Thronesia. Eikä minua enää mikään stressannut matkustamisen suhteen, olinhan jo lentokentälle päässyt. Samapa se minulle saavunko Suomeen kahdentoista vai yhden aikaan.


Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsin, nilkka tosiaan tuli aika pahasti satutettua. Heti kentältä isän kanssa ajettiinkin sitä näyttämään ja noh yö tulikin sitten vieteltyä Kampin Terveystalossa. Taisin olla loppujen lopuksi kotona vasta yöllä puoli viiden aikaan.

2 kommenttia:

  1. Olipa paljon ihania kuvia. Maisemat ja ruuat näytti kyllä todella ihanilta :)

    https://tervetuloa-maailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itse tykkäsin kyllä tuosta vähän sateisesta ilmasta, toi kivaa kontrastia noihin kuviin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!