”Travelling alone will be the scariest,
most liberating,
lifestyle changing experience of your life.”
Sitähän se nimenomaan oli ja näin jälkikäteen sanottuna, suosittelen että jokainen kokisi sen edes kerran elämässään. Eikä sillä matkan pituudella niin väliä, tämä omakin yksinmatkustaminen rajoittui siihen, että matkat suoritettiin yksin, mutta kohteessa oltiin kavereiden kanssa.
Aamulla olin aivan kauhuissani. Yöllä ei ollut tullut kunnolla nukuttua ja matkalla lentokentälle tarkistin monta kertaa oliko passi ja lompakko mukana, onko minulla varmasti lentolippu ja onko lento varmasti oikeaan paikkaan oikeana päivänä. Isä sanoikin autossa minua kuskatessa varovaisesti, että kyllä kaikki hyvin menee, ota vain rauhallisesti.
Lentokentällä rentouduin, laitoin ensimmäistä kertaa itse laput matkalaukkuun ja suuntasin syömään aamiaista. Tein tabletilla muutamia työhommia ja latasin viimeisiä ohjelmia Netflixistä.
Lennolla ei ongelmia ollut, unohdin täysin että matkustelin yksin. Siinä tyytyväisenä katselin Netflixistä leffaa ja taisin nukkuakin osan matkasta. Vasta kun kapteeni ilmoitti että laskeudumme pienoinen ahdistus alkoi nousta kurkkua pitkin.
Olin etukäteen katsonut miten Budapestista pääsisin Siófokiin helpoiten, mutta myös nopeiten. Aikataulu oli siis tiukka ja lentokoneesta oli päästävä nopeasti pois. En tiedä miksi oikein ajattelin noin, sillä matkalaukkuja sainkin sitten odotella. Ja odotella, joten voitte vain kuvitella kuinka monta kertaa olin päätynyt pääni sisällä siihen tulokseen että laukku oli nyt aivan varmasti kadonnut.
Ei ollut, joten pääsin pian juoksemaan lisää. Minulla oli aikaa ehtiä bussiin noin 10 minuuttia. Tuona aikana piti löytää lippupiste, pois lentokentältä sekä bussiasema. Lippupiste löytyi, mutta tietenkin jonoa oli. Katsoin kelloa kokoajan aivan kuin luulisin että sillä se aika pysähtyy. Ei muuten pysähdy. Pääsin vihdoin tiskille, sain elämäni varmasti huonointa asiakaspalvelua. Aikaa ei kuitenkaan ollut hukattavana vaan säntäsin kiireesti bussiin. Siihen kun sitten ehdin juuri ja juuri, oli aika voittaja fiilis.
Se fiilis kuitenkin katosi yhtä nopeasti kuin oli tullut. Ajoin nimittäin pysäkkini ohi. Pysäkin jonka vierestä olisin päässyt yhdellä junalla suoraan Siófokiin. Mutta ei väkisin. Sen sijaan päätin mennä ainoalle tutun kuuloiselle pysäkille bussilla ja ostin sitten sieltä kätevästi automaatista junalipun Siófokiin. Ainoa vain, ettei Unkarissa junalipuissa lue muuta, kuin lähtöpaikka ja päätepysäkki. Ei mitään vaihdoista tai muista. Tämä sitten johti siihen, että matkat taittui yhden junan sijasta neljällä. Edelleenkään minulla ei ole käsitystä siitä missä kaikkialla tulikaan seikkailtua, mutta perille päästiin ja vieläpä ihan suhteellisen nopealla aikataululla.
Joten ei, en lähtisi edelleenkään ikinä yksin matkalle. En näe siihen omalla kohdallani minkäänlaista syytä, vaan haluan mieluummin jakaa kokemukseni jonkun toisen kanssa. Silti se, että voitin pelkoni kuitenkin yksin matkaamisen suhteen on asia jota suosittelen kovasti. Pelkojen voittamista siis. Koska pelot on tehty voitettavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!