lauantai 24. kesäkuuta 2017

HERKKUHETKI

Pienet herkuttelut luovat aina oman piristeensä päivään kuin päivään. Olen vahvasti sitä mieltä, että jäätelö päivässä on suositeltavaa, ellei jopa välttämättömyys, varsinkin kesällä. Tässä onkin viime aikoina tullut löydettyä kaksi omaa lempparia joiden on aika päästä tänne bloginkin puolelle esittelyyn.

24.6.2017

M A G N U M    D O U B L E    C O C O N U T

Magnumilta taitaa aina näin kesän alle putkahtaa uutuuksia. Tänä vuonna tuli esille tuon kuvassa näkyvän kookosmaun lisäksi vastaava vadelmanmakuisena. Molempia on tullut maistettua (luonnollisesti), mutta näin kookoksesta pitävänä, on tämä ehdottomasti suosikkini. Kookoksenmakua voisi kyllä olla enemmän, mutta hitti jäätelö on silti. Muutenkin kookoksenmakuisia jäätelöitä on todella vähän myynnissä Suomessa, joten tämä on kyllä toivottu lisä jäätelöaltaisiin. Vielä kuin hyvin monesta kaupasta löytyy valikoimista, niin kesän jäätelöhetket on varmasti nyt turvattuja.

24.6.2017a

E H R M A N N    H I G H   P R O T E I N    C H O C O L A T E   P U D D I N G

Tämä onkin minulle täysin uusi alueenvaltaus. Kaikki tämmöiset proteiinituotteet olen kiertänyt kaukaa, kerran sellaista maistoin ja oli aivan kamalan makuista. Nyt olen kuitenkin töissä ollessani joka päivä nähnyt ison lavallisen näitä ja mielenkiinto heräsi. Oli siis pakko päästä maistamaan ja ai että oli hyvää! Ei yhtään maistunut siltä, että näihin olisi lisätty jotain ylimääräistä. Monesti proteiinipitoisista tuotteista jää semmoinen tunkkainen olo suuhun, tästä ei todellakaan jäänyt. Makukaan ei ole ällön suklainen, vaan juuri sopiva. Näitä löytyy siis vielä mauiltaan vanilja sekä minttusuklaa. Kaikissa kaupoissa ei tosin löydy, meidän lähikaupasta ei ainakaan, mutta kaikista isommista löytyy varmasti.

Äh, tänään on lauantai ja vähän tuo Skam:in viimeine jakso aiheuttaa ristiriitaisia tuntemuksia. Tavallaan haluan nähdä, odottanut tuota viimeistä jaksoa, mutta samalla tuntuu haikealta kun on viimeinen jakso. Onneksi kyseisen sarjan voi aina aloittaa alusta katsomaan, varsinkin niitä lemppari tuottareita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!