sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Note to myself: älä tuomitse

Äitienpäivä viettelyt on takana päin ja tässä sitä ollaan, istutaan meidän avatulla vuodesohvalla musiikkia kuunnellen ja tämä sivu ollut auki ties kuinka kauan. Nämä on niitä päiviä kuin sanottavaa löytyisi, mutta ei vain oikein edes tiedä mistä sitä aloittaisi. Mistä oikein kertoisi? Joskus olin kirjoittanut luonnoksiin suutani puhtaaksi. Avautunut siitä kuinka olin kadottanut osan itsestäni, sen tärkeimmän osan. Oikeastaan ei siitä edes niin kovin kauan ole aikaa, sillä tämä tapahtui aivan maaliskuun lopulla. Tämä avautuminen siis. Jostain syystä en sitä julkaissut ja hyvä niin. Olen nimittäin tunnettu kärsimättömyydestäni ja tämä oli taas niitä. Kyllä se siitä paranee ja stressin aiheuttamana ei kannata lähteä ihan kaikkea avautumaan tänne.

Luin tänään Annika O:n postauksen siitä, kuinka netistä on tullut entistä brutaalimpi. Kuinka ihmisiä anonyymeina haukutaan ihan suotta. Vaikka oma blogini on hyvin pienoinen, eikä tänne ole eksynyt noita vihakommentteja, olen silti hyvin tietoinen tästä ilmiöstä. Hyvin moni netissä oleva joutuu tällaista kokemaan. Oli sitten kyse instagramista, ask.fm, blogista tai vaikka ihan vain muualla somessa olevasta ihmisestä, tuntuu siltä että mitä kuuluisampi on, sitä enemmän sitä paskaa aletaan niskaan latomaan. Hyvä kysymyshän tässä on että miksi?

Myönnän itse olevani aika brutaali suustani. Kyllä häpeäkseni voin myöntää sen, että esim. kadulla tulee haukuttua ihmisiä milloin mistäkin. Jonkun pukeutuminen saa minut päästämään suusta hyvinkin rumia lausahduksia, toisen käytös taas pistää oikein vihaksi. Olen suustani päästänyt asioita joita en sillä hetkellä kadu, mutta näin jälkikäteen sanoessa onhan se aika julmaa. Mitä se muka minua hiertää, jos joku puhuu, käyttäytyy tai pukeutuu tavalla joka ei minua miellytä? En minäkään miellytä kaikkia ja varmasti saan osakseni ihan yhtälailla pahan puhumista. Toisaalta voiko yksikään ihminen sanoa, ettei olisi koskaan puhunut kenestäkään pahaa? Mikä saa siis meidät puhumaan pahaa toisista, toimimaan toisten selän takana? Osa perustelee tämän kateutena. Itse en ainakaan puhu kateuksissani pahaa. Pahan puhuminen suustani tulee välillä niin etten sitä huomaa ollenkaan. Ja tiedän, kamalaa. Kun jokin asia ärsyttää on minun jotenkin vain aina pakko saada se ulos. Olen tietenkin tässä rauhoittunut, mutta noh, silti teen sitä välillä jopa huomaamatta. Vastaan kävelee ihminen joka puhuu mielestäni ärsyttävästi puhelimessa, niin saatan heittää hyvinkin epäimartelevan imitaation siitä kaverille. Eihän se ole oikein.

En voi 100% varmuudella sanoa, ettei se toinen olisi sanomisiani kuullut. Ja ei sillä mielestäni ole edes väliä kuulisiko toinen sen vai ei. Niin ei saisi kuitenkaan toimia. Mitä se minulta muka on pois? Ei mitään. Sitähän se anonyymina haukkuminen on. Käyt ilman tunnontuskia sanomassa ilkeitä asioita, asioita jotka eivät sinua miellytä tai asioita joista olet kateellinen. Ihan mikä vain on syy sille että tuntuu pahalta ja se on pakko sille toiselle sanoa. Mutta edelleenkin voi kysyä itseltä, että miksi? Koska kuten Annika O toi esille, ikinä ei voi tietää mitä siellä taustalla on. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaa, se mitä sanot vaikuttaa varmasti toisen elämään hyvinkin paljon. Ihan sama kuinka mitättömältä se oma sanominen kuulostaisi. Miten muka joku, joka saa päivittäin kymmeniä kehuja, voisi muka yhdestä rumasta lauseesta ottaa itseensä? Koska ihminen toimii niin. Yksi negatiivinen lause, vastaa monia positiivisia lauseita.

Kuten jo sanoin, jokaisesta puhutaan. Se kuitenkin mitä siitä toisesta puhuu, määrittää sen millainen itse on. Itsekin pohdin paljon julkisuudessa olevien henkilöiden asioita, sanon oman kantani välillä todella jämäkästi. En kuitenkaan ikinä menisi kirjoittamaan jostain pahaa anonyymina tai osallistuisi näihin kuuluisiin vauva.fi keskusteluihin. Se kuinka siellä esim puidaan monien bloggaajien asioita kertoo hyvin paljon tästä netissä olevasta pahan puhumis -kulttuurista. Pitää nimittäin muistaa, että jokaisen blogin takana on ihminen. Ihminen jolla on tunteet, joka tekee virheitä. Vaikka kuinka hän kirjoittaisi blogissaan olevan itsevarma, niin jokainen varmasti ymmärtää, että lukuisat negatiiviset kommentit iskevät kyllä ja lujaa. Varsinkin jos loppujen lopuksi taustalla on se oma epäilys. Esimerkiksi itse kestän aikalailla sanomisia omasta ulkonäöstä, siitä miltä näytän, siitä kuinka paljon syön ja no, muutenkin. Minullakin on kuitenkin pari asiaa, joiden mainitseminen saa kovan piston sisällä. Ne ovat asioita, joita itse itsessäni epäilen/häpeän ja kun sen siltä toiselta ihmiseltä kuulee, muuttuu asia todeksi. Niin yksinkertaista kuin se onkaan.

Eihän tämä asia mihinkään muutu, mutta ainakin itse aion pitää suuni kurissa. Suorasanainen vaikka olenkin, ei kaikkea tarvitse ulos päästää. Jotkin asiat on vain hyvä pitää sisällä, antaa olla. Ja ainakin itse koen, että hyvä sääntö on "jos et voi sanoa sitä omalla nimellä, älä sano." Omien sanojen takana pitää pystyä seisomaan. Itse ainakin olen aina ollut tietoinen siitä, että mitä ikinä suutani päästänkään, kannan siitä vastuun. Olen kantanut ja olen joutunut anteeksi pyytämään. Kyllä, jos päästät itsesi avoimesti julkisuuteen, tulee kestää sitä myös. Mutta se, että anonyymina tullaan päättömästi haukkumaan ei ole hyväksyttävään. Siitä saa ja pitääkin älähtää. Eikä se ole valittamista tai sitä, ettei kestäisi. Se on nimenomaan sitä, että on vahva, sitä että pitää omia puolia. Ja ei, kenenkään ei tarvitse miellytää kaikkia, niinkuin ei tässä "ei-virtuaalisessa" elämässäkään.


Kaikesta tästä epämääräisestä ajattelusta huolimatta, toivon että jokainen joka tämän luki, nappasi sieltä jotain mukaansa. Varsinkin jos itse kuulut näihin anonyymi-haukkujiin, niin voit ihan itseltäsi kysyä että mitä siitä saat? Itse ainakin koen, että menetät siinä itse enemmän kuin saat, jos et sitten sisäisesti niin ainakin aikaa. Meneehän siihen kirjoittamiseen kuitenkin se oma aikansa, joten jospa ensi kerralla säätät sen aijan vaikka johonkin ihan muuhun. Ja tiedän, asioista pitää pystyä puhumaan suoraan, mutta se pitää myös muistaa että kaikella on aikansa ja paikkansa. Jos on jotain sanottavaa, sano se omalla nimellä. Sen jälkeen jos sen pystyt omasta mielestäsi lähettämään, niin anna mennä. Suosittelen kuitenkin lukemaan tuon Annika O:n kirjoituksen. Nyt paukahtaa tämä läppäri nimittäin kiinni ja jatkan tästä vapaudesta nauttimista. Tai oikeastaan jos tarkkoja ollaan otan selkää varten lääkkeen ja laitan jonkun sarjan pyörimään siksi aikaa ennen kuin nukahdan. Huomiseen!

4 kommenttia:

  1. Tosi hyvä teksti! (Y) Ihanaa pohdintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pisti kyllä aikalailla miettimään sitä omaakin käytöstä.

      Poista
  2. Asiaa! :) Itsekään en ole pienen blogin kirjoittajana törmännyt näihin anonyymeihin haukkujiin mutta on tuttu ilmiö muuten. Jokaisen pitäisi miettiä asiallisesti mitä sinne nettiin menee pistämään sillä varsinkin nuoret ovat alttiita ottamaan haukut liian henkilökohtaisesti ja siitä voi seurata vaikka mitä ongelmia...! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Vaikka itsekin tosiaan liputan suorapuheisuuden puolesta, on siinä kuitenkin se raja, että milloin se suu kannattaa puhua puhtaaksi ja milloin ei. Varmasti vaikuttaa nuoriin bloggaajiin varsinkin todella paljon nuo haukut, ei sillä etteikö se vaikuttaisi ihan kehen tahansa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!