keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Mitä on puuhailtu

Siis tämä blogihan on tosiaan lifestyle-blogi, mutta tuntuu etten ole kirjoitellut niitä ihan basic kuulumispostauksia piiiiiiiiiitkään aikaan. Päivät nimittäin hurahtavat silmien edessä, jolloin kun tuntuu siltä että hmm, voisin kirjoittaa kuulumispostauksen, niin sitten siitä päivästä onkin jo kulunut viikko. Tai sitten on tullut eleltyä ilman kuvien ottamista. Ei sillä että  pitäisi aina jokaisesta asiasta olla kuva, mutta onhan niitä kuulumisia kuvien avulla kivempi seurata. Joten tässä tulee oikein neljän kuvan voimin.

13.4.2016c 13.4.2016

// Tosiaan kilpailukausi on meneillään ja siinä alkaa olla hermot kireällä yhdellä sun toisella. Okei, okei, taidan olla ainoa jolla ne hermot napsahtelee. Suoraan sanottuna aika kusipää olen viime aikoina ollut, mutta jonkun se kusipää pitää olla. Tuo on varmaan ainoita sellaisia kuvia mikä minusta on napattu töiden parissa. Tytöillä näytti olevan ihan hauskaa siinä minun kännykälläni, ainakin kuvien perusteella. Mikä siinä muuten on, että kun saa sen toisen kännykän käteen, pitää galleria täyttää mitä turhimmista kuvista? Itse nimittäin harrastan täysin samaa, mutta pistää silti miettimään, että miksi? //

// Sunnuntaina vieteltiin Lassin syntymäpäivää. Tai siis oikea päivä oli juuri tuolloin, joten porukalla oltiin päätetty yllättää sankari. Oven taakse jätettiin pehmolelu, hupaisa kortti sekä mutakakku. Onnistui yllättäminen siinä määrin, että oli Lassi osan porukasta ehtinyt ikkunasta nähdä. Yllätykset on kuitenkin ihan parhaita ja oli kyllä aika iloinen synttärisankari siinä. Ja kuulemma kerrankin olin kakussa onnistunut. Monta kertaa olen sen tuolla tehnyt paikan päällä, mutta jotain vikaa siinä uunissa on pakko olla. Milloin on kakku levähtänyt pöydälle ja milloin on päältä palanut. Kotona kuitenkin onnistuu joka kerta... Ja muuten mutakakusta tulossa reseptiä, vaikka onkin tuttu monille. Olkaa siis kuulolla! //

13.4.2016b 13.4.2016d

// Työharjoittelu on siis täysillä käynnissä. Vähän on tullut kyllä harmiteltua näitä mahti säitä, kun itse tosiaan viettelen niitä sisällä. Maanantaina oli muutenkin sellaisten "huonojen uutisten" sadetta, hymyn sai kuitenkin aikaan nämä liput. Kävin ne noutamassa työharjoittelu päivän jälkeen ja vitsit että odotan innolla! Tänä vuonna nimittäin se omien synttäreiden vietto kusahti oikein huolella, mutta onneksi minulla on ihan huippu paras kaveri. Tuolla siis juhlistetaan sitä, että olen pian 22. Hui kamala! Vanha... //

// Tiistaina töiden jälkeen vieteltiinkin Lassin kanssa aikaa ruoan merkeissä. Vapianossa ei ole tullut kyllä käytyä melkein vuoteen. Alkoi itseäkin naurattaa, kun kuitenkin on kyse paikasta, jossa ihmisiä tuntuu ravaavan koko ajan. Minä mukaan lukien muutama vuosi sitten... Silti joka kerta syön sen saman annoksen: scampi e spinachi (vai miten se nyt kirjoitetaan...?). Naurua, ruokaa ja vähän sitä juoruiluakin. Ihan parasta! Tosin kiitos työharjoittelun haisen tuoksun aivan kuulemma pullalle. Sitä se 7h päivässä tippaleipien paistaminen teettää.. Onneksi kuulemma on sentään hyvä tuoksu. //

Nyt pikaisesti vaatteiden vaihto, sillä taidan jo olla myöhässä töistä! Juoksuksi menee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!