lauantai 2. toukokuuta 2015

21 kynttilää kortissa

Pikaisesti tulen blogissa käymään ennen kuin palaan takaisin synttäreiden viettoon. Tosiaan tänään napsahtikin sitten se vuosi 21 mittariin, viisaampi tai vanhempi olo? Ehei, ei ainakaan viisaampi. Ikäkriisi on menossa, mutta ei nyt ihan vielä olla missään äärirajoilla. Mutta ennen kuin aika loppuu kesken, tai taitaapi sitä nyt jo kiire tulla.

Tänään oli siis ihan normaali työpäivä ja jotenkin osasin odottaa, että tytöt oli jotain suunnitelleet, mutta aika ällikällä saivat minut kyllä lyötyä. Olivat tehneet aivan loistavan kortin (ja ison, olin varmasti taas jälleen kerran näky tuolla ihmisten ilmoilla...) mutta ei siinä vielä kaikki. Alkaa jo kuulostamaan ostos-tv mainokselta, kuitenkin siis olivat ostaneet minulle RayBanit! Siis että veti sanattomaksi, eikä kyllä se kiitoskaan oikein sitä todellista kiitollisuutta kuvannut.

2.5.2015
2.5.2015a

Inksulta olivat vihiä saaneet siitä, että millaset RayBanit. Kortti oli kyllä niin loistava, en sitä nyt sisältä kuvannut, sillä on meidän tyttöjen joukkueen kanssa tulleita sisäisiä juttuja. Sydäntä kyllä lämmitti ja varsinkin näin kisakauden keskellä. Harmittaa kyllä tuo sää, kun ei vielä laseja voi päähän iskeä, kesä on kuitenkin vasta onneksi tuloillaan, joten eiköhän lasit tule olemaan sellaisessa käytössää että huhhu!

2.5.2015b

Tämän kohdan kortista halusin kuitenkin jakaa, sillä oli ehkä minulle henkilökohtaisesti se koskettavin asia. Ja tuosta "pilvestä" täysin totta joka sana! Sisko oli ehkä se, mikä eniten lämmitti, mutta taidan silti välillä kyllä enemmänkin se äiti noista kahdesta olla. Mutta nyt kuitenkin lähden takaisin synttäreiden viettoon ja tosiaan vapusta on tulossa vielä oma postauksensa, kun vain pääsen taas koneen ääreen. Huomenna yritän siinä töiden välissä saada aikaiseksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!