keskiviikko 31. elokuuta 2016

Day4: the Dinner

5.8.2016 5.8.2016a 5.8.2016b 5.8.2016f 5.8.2016c 5.8.2016d 5.8.2016e

Koska parasta on makoilla sohvalla peiton sisässä, kurkku tulessa, nenä räässä ja matkakuvia katsellessa, pistetääs jatkoa Rhodos matkalle. Ja jopa hieman yllätyin kuinka vähän sieltä löytyi ruokakuvia. Siis oikeasti, ainahan siitä ruoasta otetaan kuvia. Tosin tällä matkalla kuva saldo oli muutenkin pientä, syynä siis olkoon se. Mutta itse aiheeseen, eli yhtenä päivänä pistettiin hauska tempaus pystyyn. Tässä muuten hyvä vinkki tekemiseksi kaveriporukan kanssa.

Kaikkien nimet kirjoitettiin ylös ja pistettiin pussiin. Siinä laulua lauleskellen jokainen sai napata yhden nimen pussista. Näin meille muodostui kolme ryhmää: alkupala, pääruoka ja jälkiruoka. Ideanan oli loihtia illaksi oman ryhmänsä ateria lähikaupan tarvikkeista. Hirveää vaihtoehtokirjoa ei ollut, mutta ehkä toisaalta hyvä niin. Kun on vain vähän mistä valita, on valinta helpompaa.

Palataan kuitenkin noihin ylempiin kuviin, jotka ovat molemmat nappastu läheisestä Gelato-kahvilasta. Suolaisia lettuja olen ihan vain muutaman kerran aikaisemmin syönyt ja joka kerta on kyllä ollut hitti. Tällä kertaa letun sisältä löytyi kanaa, sieniä, kermakastiketta ja juustoa. Nam! Voisi hyvinkin tuollaisen herkun loihtia kotonakin. Pakko käydä kyllä lämmittämässä eilistä pesto-kana-makaroonilaatikkoa. Tuli nälkä!

No nyt on ruokakin edessä niin jatketaa. Eli mitäs sitten saatiin niistä kaupan antimista loihdittua? Alkupalaksi oli aamupalalta tuttua tsatsiki ja hummus. Ah, tuota hummusta on kyllä ikävä! Suomessa hinta on huimasti kalliimpaa kuin tuolla ja noh, ei aika sen itsetekemiseen oikein ole. Toisaalta ehkä se juuri siksi maistui niin hyvältä, kun ei sitä ihan tolkuttomasti muuten syö. Näiden lisäksi löytyi uunissa olleita leipiä. Toisissa oli aurinkokuivattuatomaattia ja toisissa valkohomejuustoa hunajan kanssa. Jälkimmäinen oli kyllä melkoinen hitti! Myös lihaa löytyi alkuruoasta, joten kaikki ruokailijat huomioitiin.

Pääruoka olikin kaikkien mieleen ja oli kyllä yksi parhaista mitä koko matkan aikana tuli syötyä. Tätä tulen myöhemminkin sanomaan, siksi sanoin yksi parhaista.Pääruokaryhmä oli siis loihtinut pasta carbonara jolle kaikki nostivat täydet peukut pystyyn. Vaikka kuvassakin annos näyttää pieneltä, niin kyllä se vain täytti. Ja ylikin jäi joten vieressä istuja saikin sitten viimeistellä lautaseni. Pitihän tilaa nimittäin jättää jälkiruoalle, Ben&Jerry's Strawberry Cheesecake, erilaisia hedelmiä ja keksimurua. Ah, täydellinen päätös illalliselle.

Vähän speciaalimpi päivä oli muutenkin, sillä ensimmäisenä yönä meidät majottanut Aadan ystävä oli kutsuttu kylään. Muutenkin oltiin pistetty siistit vaatteet päälle ja oli muutenkin vähän speciaalimpia menoa. Hauskaa ja helposti toteutettavaa Suomessakin. Vaatii vain tarpeeksi ison tilan johon kaikki mahtuvat sekä onhan astianpesukone aina ikuinen plussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!