torstai 3. maaliskuuta 2016

Ruokaa, chillausta ja parhaiden kanssa olemista

22.2.2016a 22.2.2016 22.2.2016c 22.2.2016b 22.2.2016d

Hiihtoloma vai talviloma, mikä nyt onkaan starttasi minulla töiden merkeissä. EasySport tapahtuma järjestettiin jälleen Kisahallilla ja meidät oli sinne sitten voimistelupuolelle värvätty. Joka vuosi tulee todettua, että ei enää kiitos, mutta siellä sitä vain aina ollaan. Ainakin hyvää tänä vuonna oli se, että paidat oli monta kertaa paremmat kuin aikaisempina vuosina. Plus olihan se ihan hauskaa, kun Duudsonit tulivat käymään.

Maanantaina olikin töiden jälkeen suoraan ripsihuolto, jonka jälkeen tuli Ilonan kanssa treffattua. Täälläkin on tullut todettua, että kun monet ovat lähteneet opintojen takia toisiin kaupunkeihin, niin sitä yhteistä aikaa on todella vaikea saada järkättyä. Niinpä usein lomat onkin sitten pyhitetty tuollaisille. Niin ja muutenkin sille oleilulle. Käytiin nimittäin Factoryssa syömässä ja on se vain todettava, että kyllä ainakin omaan makuun sieltä saa parhaat salaatit parhaaseen hintaan. Näin se vain on. Joten jos ei ole vielä käynyt siellä, niin kannattaa. Sijaitsee keskustan Aleksi13 yläkerrassa.
Tuosta paidasta oli vain pakko ottaa kuva, sillä teksti oli minusta jopa huvittava. Tai lähinnä huvittava sen takia, että se oli muuten oikein kivassa t-paidassa. Siinä se roikkui H&M:ssä ja ilman tuota valkoissella olevaa pitkää sepustusta, olisin paidan varmasti kassalle kiikuttanut. Nyt se sai kuitenkin jäädä sinne roikkumaan ihan suosiolla.


23.2.2016 25.2.2016

Loppuviikko menikin sitten ihan kotioloista nauttien.Tiistaina tulikin käytettyä tuo aika hyödyksi ja käytiin Inkan kanssa kaupassa sekä bongaamassa tulevalle kisakaudelle tiimiasua. Päähän pälkähti myös idea omenapaistoksen tekemisestä, jonka ohjeen löytääkin TÄÄLTÄ. Siitä saatiinkin nauttia sitten vielä keskiviikkona, mutta koska aikaa on liikaa, niin myös se makeanhimo pääsee yllättämään helpommin. Siispä torstaina pistinkin pitkästä aikaa vakkari-pannarit uuteen nousuun. Oli kyllä yllättynyt Inka iloisena kotiin tulossa ja saatiinhan me sitten vielä Maurinkin piipahtamaan kylään. Hiuksetkin piti tuona päivänä leikata, mutta leffaillaksihan se sitten meni. Perjantaina kuitenkin hiuksetkin saatiin vielä lyhemmäksi leikattua ja nyt alan olemaan näihin tyytyväinen. Tehtiin myös sellainen isompi siivous kotona sekä pidettiin pitkästä aikaan jouruilu-ilta Riikan ja Anniksen kanssa. Eli sellaista leppoisaa kotona olemista, töissä käymistä ja ystävien seurasta nauttimista.


27.2.2016 27.2.2016a

Ah, lauantai oli ehkä yksi parhaimmista päivistä tänä vuonna. Ja tiedän, tuntuu tyhmältä ehkä sanoa noin, mutta tottahan se on. Aurinko paistoi ja sai laittaa lempi aurinkolasit päähän. Töissä meni super nopeasti, sillä loman takia töitä oli ihan naurettavan vähän. Ja sitten vielä vietetiin koulukavereiden kanssa ihan superi ilta Jasminin syntymäpäiviä juhlien. Sieltä jatkettiinkin Helsingin yöhön ja vaikka tulikin Villi Wäinön junossa jonotettua se 1,5h, niin seura oli vain niin huippua, että ei haitannut. Ja ihan pillkuun asti oltiin, ranutkin sain vielä yösyömiseksi. Mikä voisikaan olla sen parempaa?


28.2.2016 29.2.2016

No ei ainakaan herätä sunnuntaina, kun takana on vain yksi tunti unta ja edessä monen tunnin rupeama. Nimittäin sitä lähdettiinkin jo 7.30 ajelemaan kohti Espoota. Rytmisen Maailman Cup sekä sitten illemmalla Voimistelu Gaala. Kaikesta huolimatta paljon naurua, hienoja hetkiä ja pienoinen pikaruoka ähky. Kotiin tultua sitten vain pikaisesti nukkumaan ja herätys 2.00 katsomaan Oscar-Gaalaa. Ja kuten jo tullut mainittua, siitä selvittiin ensimmäistä kertaa nukahtamatta. Tosin kyllä siinä tuli ihan hyvillä mielin mentyä 7.00 aikoihin nukkumaan.


1.3.2016o

Minulla tosiaan tuo loma jatkui aina tiistaihin asti. Siispä voin sanoa, että lomani kohokohta oli kuitenkin se, kun maanantaina oltiin yllätykseksi menty Alexandraa ja Mimosaa vastaan kentälle. Sankarit olivat suorittaneet 3,5kk Etelä-Amerikka reissunsa päätökseen ja maanantai-illalla sitten palasivatkin koti Suomeen. Ruskeita oli kyllä tytöt, molemmat hekin hiukset leikanneet ja kesävaatteet päällä. Siinä sitten naureskeltiin jo ja tuli muutama matkatarina siinäkin kuultua, kun sitten osa päädyttiin McDonaldsin autokaistalle, osa kotiin.

Ja sitten olikin paluu arkeen. Loma oli ja meni, olisin kyllä kaivannut töiden takia lomaa lomasta. Mutta ei niin ei. Pannari reseptiä pistänkin tuossa tulemaan joku päivä, vastauksia kysymyspostaukseen sekä muutamia inspiraatiopostauksia myös. Usein kysyttyä kämppispostaustakin on tuloillaan, kunhan tuon yhden saan yhteityöhön... Nyt kuitenkin hyvää torstaita kaikille ja hei, taasko on jo viikonloppu!

6 kommenttia:

  1. Oi miten ihana tuo takki toisessa kuvassa!♥

    VastaaPoista
  2. Pakko kehua tuota takkia kans, ihana! :-) Vaikutat tosi kivalta persoonalta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Ihana saada tuollaisia kommentteja (:

      Poista
  3. Pannariresepti olis super! :D
    Kuinka paljon nuo ihanan näköset salaatit maksaa? Näyttää ihanalta kyllä niin täytyy varmaan joku päivä itekin käydä testaamassa! :)

    http://riikkamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, tulossa on kyllä ensiviikolla!
      Ja Factoryn salaatit on muistaakseni 10,50e, eli ei kyllä paha!

      Poista

Kiitos kommentistasi!