sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Bralette


27.3.2016 26.3.2016c 26.3.2016

Mikä onkaan parempaa kuin istua huolettomana sängyllä teetä juoden? No itseasiassa voisin nimetä monta paljon parempaa asiaa (kuten vaikka sama loikoilu, mutta Maltan lämmössä kuten eräät...), mutta tänään on tämä ihan hyvä näin. Musiikki taustalla, kuvien muokkausta, kisoihin liittyvien asioiden hoitamista sekä siinä kotoisessa oloasussa oleilua. Niin ja mainitsinko jo siitä, että jääkaapissa on ruokaa? Okei, mutta mennäänpä sitten näistä tän hetken fiiliksistä ihan tämän postauksen aiheeseen.

Bralette. Onpa hienon kuuloinen sana, eikä sille taida olla suomenkielellä oikein vastaavaa sanaa. Ainakaan itselle ei tule mieleen. Korjatkaa siis jos olen vääräss.

Jos minulta olisi vuosi sitten kysytty mitä mieltä näistä olen, olisin sanonut että en ikinä ostaisi. Ikinä. Haha, nyt kyllä nauran itselleni. Sillä niin vain vuoden aikana se ajatus muuttuu, se mistä pitää ja mistä ei. Se minkä tuntee omakseen ja minkä ei. Sillä näitä on nyt metsästelty, sellaista sopivaa, mukavaa ja muutenkin "sitä oikeaa". H&M:stä tällainen löytyikin etsinnän jälkeen ja sitä on käytetty. Voin nimittäin sanoa, että ovat 100% mukavemmat kuin ne perus rintsikat. En siis yhtään ihmettele, että näitä hehkuteltiin jo aikoja sitten. Itse nyt näköjään ollaan myöhempääkin myöhässä, kun ei meinaa löytyä oikein mistään enää. No, netistä kyllä, mutta ei kaupoista. Joko ovat liian yksinkertaisia, pitsiosuus ei tule tarpeeksi ylös tai sitten pitsi on liian ohutta. Joistain asioista ei vain voi tinkiä.

Edelleenkin on siis metsästys käynnissä, sillä eihän nyt yksi kappale mihinkään riitä. Myös haluaisin jollain kivalla selässä olevalla yksityiskohdalla olevan ja valkoinenkin olisi ihan kiva. Ehkä vain pitää uskaltautua sieltä netistä tilaamaan. Kyllä minä nyt suunnilleen sen kokoni kuitenkin tiedän. Näitähän yleensä nimittäin ei myydä kuppikoossa, vaan samoissa koissa kuin kaikki muutkin topit, paidat ja muut ylöosat.

Unelmien vaatekaappi vuosimallia 2016 (ja toivottavasti vähän pidemmällekin), alkaa olla muotoutumassa siihen mitä sen haluan olevan. Pala palalta, hetki hetkeltä. Aikaisemmat osiot pääsee lukemaan kaikki klikkaamalla unelmien vaatekaappi '16 tai sitten niitä voi erikseen käydä lueskelemassa. Adidaksen t-paita, bomber-takki ja harmaa neule. Niin ja unohtamatta Niken housuja.

Ne jotka blogia konella lueskelevat huomasivat varmaan pientä muutosta ulkoasussa. Joskus vain tuntuu siltä, että kyllätyttään, tuntuu siis tylsältä. Joten nyt ainakin itse olen hyvillä fiiliksillä, somet löytää tuolta viereltä kätevästi. Pistinpä oikein ranttaliksi ja laitoin instagraminikin ihan julkiseksi. Apua, koskakohan se on viimeksi julkinen ollut... Eli sieltä pääsee seurailemaan minua yllätys yllätys nimellä pamikyltsi. Tai jos tuntuu liian vaivalloiselta, niin senkuin klikkaamaan noita some-ikoneja. Bloglovinnista, instagramista, snapchatista, pinterestistä ja spotifysta minut siis löytää.

2 kommenttia:

  1. Onpa nätit! Multa löytyy yhdet tuollaiset, mutta olisi kiva ostaa vielä toiset jossain toisessa värissä... :-)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän sen sanoit! Itsekin ihan mielelläni jonkun muun väriset itsekin omistaisin (:

      Poista

Kiitos kommentistasi!