keskiviikko 20. tammikuuta 2016

tammikuu


20.1.2016 20.1.2016a 20.1.2016b 20.1.2016c

Mites sitten ne kuulumiset? No hyvinhän täällä menee, tosin flunssa on vaihteeksi saanut otteen ja ei oikei meinaa hellittää. Siispä on elämää pitänyt vähän rauhoitella ja teetä litkiä kurkusta alas kuin viimeistä päivää. Alkaa kuitenkin tuntua jo siltä, että voiton puolella ollaan, joten eiköhän pian taas lähde elämä takaisin hollilleen.

Koulussa ollaan tehty vaikka mitä ja kyllä nyt on pakko sanoa, että aika hyvissä ympäristöissä olellaan. On niin hyviä juttuja tehty, että tekee henkisesti tiukkaa pitää näppejä niistä kaikista herkuista erossa. Hyvin ollaan selvitty, mutta veikkailen että kovat ajat ovat vasta edessä päin... Ainakin nuo macaronssit veivät sydämmeni aivan kokonaa, onneksi ovat tilaustuotetta, niin vain rikki menneet olivat syömäkelpoisia.

Ja oi kyllä, talvi on todellakin täällä. Tuntuu että tuolla ulkona liikuskelee sellainen oikein pinkeä michelin ukko ympäriinsä. Onneksi nyt tilanne on jokaisella sama, niin eipä erotu joukosta. Tosin tänään näin koulusta tullessani tytön jolla oli hyvin lyhyt hame ja jalat aivan paljaina. Tuli siinä itselle kylmä pelkästään tuota ajatellessa. Kyllä näköjään jotkut vain voivat, itse en todellakaan. Täällä on nimittäin kotonakin ihan vilpoinen ilma, neuleet ja huivit olleet kovassa käytössä. Silti on pakko myöntää, että onhan nuo talvimaiset aika kauniita. Varsinkin kun aurinkokin on tässä meitä ehtinyt tulla tervehtimään aina välillä.

Nyt kuitenkin kone kiinni, hyvät yöt ja viikon viimeisiä aletaan jo viemään. Ensiviikolla koulussa onkin etäopiskelua, joten koneen ääressä varmasti tullaan aika hyvin olemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!