Maanantaina siis oli se aika, aika saattaa päätökseen monen vuoden mietintä ja pohdinta. Jännittynyt en ollut ollenkaan, jännitti enemmän sen ajan varaaminen, kun itse ottaminen. Mikä oli sinäänsä jännä, sillä olin varautunut laittomaan jännitykseen. Mutta ehkä se kertoi jotain siitä, että olin 110% varma päätöksestäni, joten mitä sitä sitten turhaa jännitellä...?
Inksu oli mukanani aikaa varaamassa, joten oli vain loogista, että hän oli itse tatuointihetkelläkin mukana. Ehkä sekin sitä jännitystä hälvensi, kun oli joku kenen kanssa olla, eikä vain oman pään sisällä pyöritellä asiaa.
Nähtiin jo aamulla ja käytiin Kiilassa aamupalalla. Hintaa tuolle aamiaiselle oli 7,50e ja ensimmäistä kertaa kumpikin oltiin. Vahva suositus ja kyllä uudestaan mennään, sillä vatsat tuli hyvin täyteen. Oli ehkä ihan hyvä tuo aamiainen mikä Inksu ehdotti, en oikeasti kotona olisi varmaan saanut mitään alas mahdolliselta jännitykseltä. Ja kannattaa kuitenkin syödä ennen kuin tatuointia menee ottamaan, näin olen kuullut monilta ja näin suosittelen muidenkin tekemään.
Sitten siihen tatuoimiseen. Pakosti olin lukenut vaikka mitä siitä miltä sen ottaminen tuntuisi ja kaikkea muutakin. Hoitoihin liittyvät asiat luin miljoona kertaa, niin että osasin jo ulkoa ennen kuin edes tatuointi paikkaan astuin. Ihmettelin miten muka sen ottamisen tunnetta oli vaikea kuvailla, mutta nyt ymmärrän.
Tatuointini on hyvin pieni ja sen tekeminen tapahtui hujauksessa. Varmasti tämä vaikutti siihen mitä tunsin, kuten myös se, että paikka johon sen otin, ei ole se kaikista kipein paikka ottaa. Nimittäin en tuntenut kipua ollenkaan. Epämukavalta se tuntui, mutta ei sattunut.
Se tunne on varmasti kaikilla jollain tavalla erilainen, mutta itse kuvailisin sitä niin, että tuntuu kuin tehtäisiin paperihaavoja, mutta veitsellä. Siltä se tuntui, mutta siis ei sattunut. Toistelen sitä, sillä itse olin odottanut paljon tuskaisempaa kokemusta.
Ei siis tuntunut siltä, kuin 50 piikkiä iskettäisiin samaan aikaan. Ei ollut tunne lähelläkään rokotuksen tunnetta, joka on edelleenkin mielestäni pahempi, kuin tuo.
Pieni jälki-kipu iski kuitenkin ennen ensimmäistä yötä, mutta ei se ylitsepääsemätöntä ollut. Ja nyt ollaan jo ihan totuttu siihen bepanthenin löträämiseen, kelmuttamiseen ja huuhteluun.
Tatuointini on siis pieni, mutta juuri sellainen kuin halusin. Tarvittaessa sen saa helposti koruilla piiloon, mutta en usko että niin tulee käymään. Se on myös sellainen mitä pystyy jatkaa, jos sille päälle sattuu. Toistaiseksi en ainakaan ajatellut toista tatuointia ottaa, sellaista "himoa" ei tullut, jota monet ovat sanoneet, että tulee. En kuitenkaan voi varmasti sanoa, että tämä tulee olemaan ainoani.
Siitä olen kuitenkin varma, että kun vanhempana elelen, on tatuointi silti mieleinen. Niin minä tatuointini päätin ottaa, vastasin seuraaviin kysymyksiin itselleni.
1. Onko se sellainen, että kun olen perheen äiti ja ikää paljon enenmmän, niin en kadu?
2. Onko se ajaton ja merkitsee minulle jotain, eikä vain hetken huuma?
3. Onko se sellaisessa kohdassa, ettei iho ala riippumaan?
Näin minä tatuointini päättin. En esimerkiksi itse voisi ottaa tatuointia vain sen takia, että onpas kivan näköinen. Osa varmasti voi, mutta itse otan vain jos sillä on merkitystä minulle. Onhan se loppujen lopuksi asia, jonka kanssa sinä itse tulet elämään koko loppu elämäsi.
Liskogalleriassa otettu tatuointi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!