keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ranu-kuoret

Selkeesti on tullut tällainen parempi touch tähän kirjoittelemiseen. Tai sitten elämässä vain tapahtunut sitä muutakin kuin mattojen siirtelyä ja mannojen tamppausta pois vaatteista. Älkää huoliko, sitä minä teen edelleekin 85% ajastani, joten kaiken maailman kalliita ostoksia varmasti tulee. Ja tili kiittää jälleen...
Eilen tuli siis töissä käytyä ja kun tosiaan Inksun kanssa käydään koululla jumppaa vetämässä, niin onhan tässä alkanut miettiä että mites olisi sitten liikunnanopettaja? Mutta sitten yleensä sieltä juoksee läpi joku esiteini ja silloin muistaa, että jep, ei tätä hommaa minulle kiitos. Suuri kunnioitus kuitenkin niille, jotka sille tielle lähtevät tai ovat.
Kiva poikkeaminen taas aiheesta... Mutta siis eilen Inksun kanssa suunnatiin töistä keskustaan, mutta poikettiin siinä matkalla. Käytiin nimittäin varaamassa mulle tatuointi aika! Oon ollut tässä ihan täpinöissäni ja nyt vielä enemmän. Vihdoin tulee päätökseen monen vuoden pohdinnat. Ja samalla tulee kaksi uudenvuoden lupausta toteutettua.


Kovana piikki kammoisena tulee siis myös samalla yksi suurimmista peloista kohdattua. Ja tiedän, eihän tatuoinnissa ole piikkejä tai siis se on eriasia kuin rokotus, mutta silti koen näin kohtaavani pelkoni. Joten jännityksenä odotetaan ensi maanantaita *hymiö jolla hampaat yhdessä*.
Eli ensi maanantaina aika on ja paikkana Liskogalleria. Paikka sijaitsee Hakaniemen torin lähellä ja helposti sinne löydettiin sekä muutenkin koko varaus suju tosi nopeasti.

Food with burrito

 Käytiin siinä sitten sen jälkeen Picnicissä vähän uuniperuinoilla. Siinä sitten taas huomaa sen, että kun palkka on tullut niin otetaan vaan kolmella täyteellä (okkei, ero on se 0,70e, et ei nyt mikään mega iso). Ah oli kyllä niin hyvää, varsinkin kun nälkä siinä oli jo ehtinyt olla ja jännitys alkanut laantua. Palannut kuitenkin takas ja täpinöissä tässä edelleenkin ollaan.
Tulikin sitten Picnicissä istuttua ihan sulkemisaikaan asti. Kerättiin siinä tavarat kasaan ja suunnattiin jälkiruoalle läheiseen McDonaldsiin. Oi oi... McFlurry Toblerone, kelpaa kiitos!

New phone case and scarf

 Tulihan sitä myös shoppailtuakin. Zarasta löytyi ihanan muhkea huivi, joka lähti tietenkin matkaan. Vaaleaa huivia ei minulla olekaan ollut moneen talveen, mustalla tai tummemmalla on menty, joten kiva saada tummien takkien seuraksi jotain vähän vaaleampaa. Huivilla hintaa oli 16,95e (tai 16,90e). Värejä löytyi myös rusehtavampana sekä vaalealla mintulla sekä tietenkin pipot ja lapaset tyyliin sopiviksi. Itseltä ne kuitenkin löytyy jo, joten vain huivi mukaan lähti.
Nuo kuoret sitten... Joskus aikoja sitten olin jo, että vähänkö olisi hauskat kuoret, mutta Glitteriin sitten ne jätin. Taisin käydä useamminkin katsomassa, mutta aina ne sinne jäi. Kuitenkin nyt tarttuivat matkaan, kun Inksu itselleen osti uudet kuoreet, niin totesin että miksi ei? Hintaa 9,90e. Niin jotenkin hauskat, mutta katsoo nyt kauanko noita sitten loppujen lopuksi jaksaa katella...

Ja koska olen jollain ihmeellisellä tavalla ihan super hyvällä tuulella (siis en oikeasti tiedä mistä johtuu...) niin vielä loppuun pakko laittaa fiilistä kuvaava musavideo. Taylor Swift nappaa harvoin, mutta tätä biisiä jaksaa fiilistellä ja varsinkin musavideo saa kyllä hyvälle tuulelle. Toivottavasti tämä olo jatkuu ihan tuonne iltaan asti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!