torstai 22. elokuuta 2013

Uusi tuttavuus

Tässä viime päivinä on tapahtunut sellainen juttu että tää tyttö on ihan hurahtanut puuroon ja kaiken lisäksi vielä kaurapuuroon! Ihme, sillä puuroa en oikein vauvanakaan suostunut syömään, se ei ikinä ole ollut mun juttu ollenkaan, mutta nyt se vain on niin loistavaa!
Meillä kotona on hirveästi sellaisia Elovena  annospusseja ja päätin sellaisen maanantai aamuna syödä. Syy tähän oli yksinkertaisesti se, että aamusin en pysty syömään oikein mitään, alkaa yököttää niin pahasti, silleen se aina on ollut mulla. Joten vitkittelen aamiaisen syömistä viimeiseen. Koulu kun alkaa vasta koulunruokailun jälkeen, en siihen koskaan ehdi. niinpä oli pakko "kasvattaa", mun aamiaista, jotta ei päivä menisi pieneksi naposteluksi. Rohkeana tyttönä päätin kohdata puuro pelkoni ja onneksi kohtasin! Nyt näinä kahtena päivänä tuntuu kerrankin siltä, että aamuisin on vatsa täynnä, eikä heti tunnin päästä tarvitse olla syömässä.

Pakastemansikoita joukkoon, vähän meni mössöksi

Itse laitoin ensiksi banaania sekaan ja oli niin hyvää! Pakastemansikat ei ehkä mulla ihan toimineet, mutta puuro kuin puuro (: Mitä kaikkea te laitatte puuroihinne tai syöttekö puuroa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!