tiistai 20. elokuuta 2013

Oliiviöljyä ripsille

Vihjailinkin jo tuossa aikaisemmassa postauksessa, että ripset sai lähteä. Postaukseen pääse TÄÄLTÄ, jos kiinnostaa lukea. Olen nyt ollut melkein kuukauden ilman ripsiä ja alkaa jo tuntua "normaalilta".
Aluksi kun otin ripset pois näytin ihan kaljulta, vaikka ihme kyllä omat ripset olivat vielä päässä! Kuitenkin ne olivat aivan nysät, joten päätin lähteä internetin ihmeelliseen maailmaan etsimään jotain vinkkejä ripsien "ravitsemiseen". Törmäsin useaan otteeseen yhteen kotikonstiin: oliiviöljy. Aivan oikein, oliiviöljy! En enää muista mistä sen oikein bongasin tarkalleen, mutta kun googleen kirjoittaa ripset ja oliiviöljy, niin eiköhän sieltä löydy (:.
Ripsien poisotosta lähtien olen laittanut melkein joka ilta ennen nukkumaan menoa oliiviöljyä yläluomeen, ripsien tyveen. Tarvitaan tosi vähän, sormenpäällisen verran riittää loistavasti. Itsellä tämä toimi ja toimii loistavasti. Ripset on selkeästi kasvanu ja ne on muutenkin paljon "paksumman" oloiset.



Olen miettinyt myös ripsiseerumin ostamista, mutta kyseessä on tietenkin vähän kalliimpi hankinta. Itse olen miettinyt RefectoCil BeautyLash Eyelash Growth Booster:ia, josta voi itse lukea lisää klikkaamalla nimeä! Ainakin tutuilla toiminut, pitäisi siis varmaan itse ottaa testaukseen (:.


Onko teillä kokemuksia tuollaisista ripsiseerumeista tai oliiviöljyn käytöstä ripsiin ja niiden vahvistamisella?

2 kommenttia:

  1. mitää en olis ikinä uskonu että oliiviöljy vahvistaa ripsiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään aluksi, mutta oli pakko kokeilla ja suosittelen, ainakin itsellä auttoi (:

      Poista

Kiitos kommentistasi!