keskiviikko 7. elokuuta 2013

Congratulations William & Kate

No niin, Tanskassa ollaan ja tähän tällainen pikainen sauma, eli mahdollisuus tännekin postailla. Eli kiirettä on, aikataulu on aina 7.00 heräämisestä iltaan asti. RANKKAA! Mutta silti kyllä tämä on sen arvoista, pitää vaan nyt jaksaa, puolessavälissä ollaan. Kun sitten Suomeen kotiudun, tulee Tanskasta sitten ihan oma juttunsa, joten siirrytään aikaan ennen kuin lähdin Tanskaan.

Lauantaina suunnattiin Kristan Katajanokka/Kesäkämpille juhlistamaan tuota Englannin uutta prinssiä. Suunnitelma seuraava: sivistyneet "Englanti, tee kutsut". Pukukoodi oli siis sellainen juhlava, mekot päälle ja hiuksissa jokin koriste. Yhteensä oli meitä 12 ja kaikki olivat jaksaneet nähdä vaivaa pukeutumisessa. Itse sutaisin nutturan hiuksiin, sillä koriste joka minulla jo ennestään oli, ei oikein avonaisiin hiuksiin sopisi.


Sumeat kuvat :(. No kuitenkin ylhäältä tupeerasin, jotta sain hiuksiin vähän tuuheutta ja sitten niskaan sotkuinen nuttura, jonka kiinnitin muutamalla pinnillä, sekä lakalla. Koristeen iskin sitten osittain nutturan sisälle, jotta pysyisi vielä tiukemmin paikoillaan.

Koska pukeutuminen oli siisti, olihan siihen sitten pakko panostaa. Harvoin sitä pääsee siististi pukeutumaan ja vaikka mekkoihminen en olekaan, oli se kyllä ihan kiva vähän näyttää "sivistyneemmältä". Ruusa sanoi aika osuvasti, että näytän siltä kuin olisin menossa oikeasti ristiäisiin kummiksi. Otin kommentin positiivisena, en kyllä oikein selvittänyt oliko se :D. Tällaisella asulla siis mentiin:


Valkoinen jakku: Zara
Tummansininen pitsimekko: Mango
Musta-kultainen kukkavyö:???
Musta laukku: Stockmann
+
Hopeinen kukka hiuskoriste: Glitter

Kristalla oli myös seurana eräs karvainen kaveri, nimittäin Molly, joka kuuluu asunnon omistajalle. Krista oli lupautunut hoitamaan koiraa ja vaikka Molly onkin ujohko koira, oli se aikalailla huomion keskipisteenä (:. Ja ei ihme, aivan ihana koira Molly onkin! Joten olihan siinä sitten koiraa ulkoiluttamassa olessa pakko ottaa se kuva Mollynkin kanssa (:.


Inka, Minä (kamala mikä ryhti!), Krista, Jenna, Eve, Anni & Ruusa
Molly siinä poseeraa myös (:


Nuo leivät oli vain niin hyviä ja sopi teemaan kaikenlisäksi!


Kokonaisuudessaan oli meitä siis 12 tyttöä, eli mukaan saapuivat vielä Saija, Anna, Anniina, Aino sekä Maija. Hauskaa oli, mutta oli siitä sitten pakko pian lähteä, sillä kotona odotti pakkaamaton laukku sekä seuraavan aamun kaamean aikainen herätys kentälle... No siitä selvittiin, tosin väsymys oli sitä 100% tuntumaa.


Ruusa, Minä & Maija

Vielä voi kysymyksiä laittaa, teen postauksen päästyä Suomeen. Pakko vielä kertoa, että kaksi paitaa on jo lähtenyt mukaani, niistä sitten Tanska postauksen kanssa kuvia (:.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!