torstai 11. huhtikuuta 2013

Nike

Hullut Päivät vaan jatkuu! Koulussa käväisin, olin sellaset parisen tuntia. Siitä sitten suuntana oli Anniksen ja Jeren kanssa kohti keskustaa. Jere jäi kuitenkin matkasta ja suunnattiinkin sitten Anniksen kanssa kahdestaan kohti Stockmannia. Ihmisiä oli paljon enemmän kuin eilen, varsinkin urheiluosastolla oli hirveä vilinä. Rekit olikin siellä melko tyhjiä joten meinattiin Anniksen kanssa, että jatketaan matkaa. Päätin kuitenkin katsoa vielä kerran ja sieltähän löytyi alesta Niken toppi! Menin sitä sovittamaan ja totesin että tarvitsen jostain tukevan urheiluliivin. Annis löysikin viereisestä rekistä juuri mun kokoa olevat liivit. No ne tuntuikin niin hyviltä että kassalle suuntasin kahden ostoksen kanssa. Voi minua, minunhan piti säästää! Näille tulee kuitenkin käyttöä, joten enköhän selviä...


Toppi: Nike 27,90e.
Urheiluliivi: Nike 34,90e.


Tuossa vielä kuva tuosta topista yksinään. Musta ja simpeli mainija selkäinen toppi. Materiaali urheiluun sopivaa ja miellyttävän tuntuista päällä (:


Topissa osa tuollaista "reikäistä", hengittävää kangasta, joka tekee treenaamisesta mielekkäämpää kun ei ole sellaista tunnetta että on makkarankuori päällä.


Olin aika hämilläni, että mulle mahtui sekä topista että noista liiveistä yksi koko pienempi mikä mulla normaalisti on ollut... Ehkä tämä treenaaminen ja terveellisesti syöminen alka tuottaa tulosta pikkuhiljaa (:


Tarkempi kuva vielä tosta. Tässäkin miellyttävä kangas joka ei hiosta (kokemusta on).

Kannattaa siis olla hyvät varusteet niin jaksaa treenata. Myös kivat vaatteet voi toimia motivaation lähteellä (: Ja se että huomaa muutoksia vaatteissa vaikka ei niitä luonnossa näkisikään antaa voimaa ja päättäväisyyttä jatkaa eteen päin (: Itselle tuli ainakin positiivinen olo.

Koska meillä ei siis kotona ole vielä kokovartalo peiliä, käytin pukukoppia hyväkseni. Pari asukuvaa napsasin siinä samalla sovitellessani.


Paita: BikBok
Housut: BikBok
Kengät: Converse

Oli mulla kyllä mun Tanskasta ostettu nahkatakki päällä, mutta ajattelin kerrankin ottaa kuvan niin että näkyy vähän muutakin kuin takki ja huivi (: Huomenna pitäis saada netti toimintaan, toivotaan ainakin...




2 kommenttia:

  1. Mikä tuuri sulla kävi mä en löytäny mitää ! Ja ihana toi bikbokin paita sopii sulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika hyvä tuuri kävi :D Ja kiitos paljon, mäkin tykkään tosta topista (:

      Poista

Kiitos kommentistasi!