Tarina tatuoinnin takaa

Siitä on kulunut nyt kaksi viikkoa, kun astelin varmana ottamaan ensimmäistä tatuointiani. Nyt koen että siitä on tullut osa minua, en enää hätkähdä peilikuvaani, kun vasemmasta kädestä pilkottaa X. Nykyään jopa yllätyn siitä, että minulta kysellään tatuoinnista. Näin taas huomataan se, kuinka nopeasti asioihin totun.

Kysymyksiin olin varautunut ja sehän on aivan luonnollista, kyllä itsekin uteliaana ihmisenä kyselisin paljon toisen tatuoinnista. Erityisesti sen tarina ja merkitys toiselle kiinnostaa, vaikka kyllähän niitä otetaan myös muuten vain. Itse en näin tekisi, vaan haluan että sillä on merkitystä minulle. Vaikka tatuointeja saakin nykyään poistettua, ei se ole se minun pointtini, että hetken mielijohteesta otan jonkun, jota sitten kadun. Siksi tarina tatuoinnin takana tekee siitä ainakin minulle paljon pysyvämmän. Sellaisen, että voin perheen äitinäkin ylpeänä kävellä se ihollani.

Tatuointini takana oleva tarina ei ole pitkä, siihen ei kuulu mitään ihmeellistä valaistusta. Se ei liity tapahtumaan tai uskomukseen. Se ei liity siihen, että pitäisin itseäni täytenä kymppinä. Ja kyllä, sitä olen kuullut.

 Roomalainen numero X eli 10 viitaa minulla suoraan vuosilukuun. Sinä vuonna vaarini menehtyi yllättäen ja valehtelematta sekä liioittelematta voin sanoa, että se oli hirvein päivä, mikä koko elämässäni minulla oli ollut. Sitä ei voi edes kuvailla enkä lähdekään kuvailemaan. Pelkkä ajatus saa kyyneleitä silmääni ja aina taistelen niitä vastaan, kun hänestä kerron.

Tiesin jo silloin, että tatuoinnin ottaisin mutta minulla kesti pitkää valita juuri se oikea. Mietin pitkään haluanko ottaa nimenomaan hänen kuolin vuotensa numeron, enkä vaikka syntymävuotta. Sitä varmasti ovat läheisenikin miettineet, vanhemmiltakin reaktio oli kyselevä.

Se oli kuitenkin opettava hetki, muistutus siitä, että mikään ei ole ikuista. Ja se on se, mitä vaari minulle opetti. Hymyilemään ja elämään täysillä. Jo kliseeksi muodostunut sanonta, elä tämä päivä kuin päivä olisi viimeisesi, oli kuitenkin asia, jonka vaari minulle opetti. Sen minä haluan muistaa ja sen minä muistan katsoessani tuota. En toimi välttämättä niin, sillä ainahan siellä on takaraivossa se järjen ääni huutamassa, mutta kuitenkin.

Rehellisesti, olin jo unohtanut tämän osittain. Tämän hetkessä elämisen. Minulle jollain sanomattoman ihmeellisellä tavalla läheinen ihminen kuitenkin tässä asiassa muistutti vaariani niin paljon, että kun hän lähti toteuttamaan omaa haavettaan, otin minä itseäni niskasta kiinni. Niin kuin olen joillenkin varmasti sanonut, otan tatuoinnin silloin kun hetki on oikea. Ja nyt se hetki oli oikea.

"Minä lähden Norjaan, valaskalan vatsaan ja sitten teillä ei enää ole vaaria."

OnePiece x2

Iloinen yllätys odotti aamulla oven takana, kun UPS:in mies siellä paketin kanssa koputteli. Pakettia olikin jo odotettu, joten ei ihme että kun se sitten siinä kätösissä oli, niin auki vaan ja sisältöä ihailemaan. Hymyä sitä vain oltiin. Ai tätä materialismi rakkautta!

 OnePiece on kyllä vallannut minun sydämmen ihan totaalisesti, jos sitä ei joku vielä ole huomannut. Se rentous ja sellainen huolettomuus vain vetoaa täysin, puhumattakaan mukavuudesta. Ja potkupuvut on vain se mun juttu, eiköhän nyt kolmen sellaisen omistaminen kerro tästä villityksestäni jotain...

Tällä kertaa tilaukseen lähti siis kaksi, sillä OnePiecen nettisivuilla oli kampanja, että kun tilaa kaksi saa halvimmasta tuotteesta 50% aletta. K E L P A A ! Muutenkin kun aluksi katsoo, voi hinta tuntua isolta, kun siihen sitten länttää ne melkein 10e toimituskulut, mutta tarjouksia löytyy melkein pitkin vuotta. Varsinkin kesällä on ihan super isot alet, jolloin oikeasti tavaraa saa 75% alella.

Toimitus tulee tosin todella kätevästi, koti-ovelle asti. Ja ei siinä tainnut kuin viikko mennä, ja nopeammallakin toimitusajalla halutessaan saa. Joten eipä tarvitse kauaa odotella, vaikka tosin odottelu kuin odottelu on aina yhtä piinaista.

Tilasin siis  College 48 Onesie:n sekä Whatever Pants:it ja hintaa näille toimituskuluineen ja laskulisineen tuli yhteensä 168,60e. Ei siis paha, ainakaan minun mielestäni! Ja täysin hintansa arvoisia. Tällainen joululahja minulle, itseltäni. Housuissa pitää vähän odotella että alkavat istua, mutta muuten kokovalinnat meni nappiin.

Nyt on uusi OnePiece päällä, joten vähän ruokaa ja Frozenin katselua. Varmaan oikeasti yksi lemppari leffa nykyään, en vain saa tarpeekseni Olafista. Ihana lumiukko, niin sympaattinen, että ei sitä melkein kestä!

Onnea Riikka ja Iida!

Ylppärit ja itsenäisyyspäivä on nyt takana päin ja kuva saldo melko säälittävä, ei edes uusista valmistuneista ole kuvaa. Mutta niin siinä vain jotenkin tuppaa käymään, että ei niit kuvia vain tule räpsittyä. Mutta ei se mitään, kertoo ainakin sen että on ollut jtn muutakin tekemistä. Kuten esim vaikka syöminen...

Perjantai meni kokonaan täysin ylppäririennoissa. Onneksi kuitenkin vähällä selvittiin, kun vain kahdet juhlat oli ja vielä autokin käytössä. Inksu kuskina päästiin kätevästi joka paikkaan, eikä niitä julkisia tarvinnut stressailla. Ja olihan se kivempi siellä auton sisällä muutenkin istuskella, kun ne juhlatamineet päällä jossain juoksennelle, sääkin sellainen epämiellyttävä.

Eli kuvat koostuneet pääasiassa pärstöistä, sekä sitten myöhemmin illalla julkaisukelvottommista kuvista. Mm. meikäläinen löytyy kuusen alta lahjapakettina. Jälleen kerran loistava älynväläys, kun pistetään vanhojen joukkuelaisten viisaat päät yhteen.
Ylhäällä oleva kuva on osoitus hienoista paketointi taidoistani. Ostettiin molemmille hemmottelu lahjat, vähän skumppaa, suklaata ja sitten kasvonaamioita sun muuta. Tulevat varmasti molemmilla ihan käyttöön ainakin jossain määrin, kun töitä tekevät ihan kiitettäväsi.

//Kaulakoru: Inksulta lainattu / Bleiseri: Zara / Haalari: Gina Tricot / Laukku: Stockmann / Käsikoru: Snö//

Kiireessä sai nopean kuvan itsestään otettua, mutta siis varmasti jokainen, joka on kokenut juhlahumun ja unohtanut sen kameran kotiin sekä kännykän laukkuun voi samaistua tähän kuvien vähyyteen. Ja nyt talvella se valo on kyllä aika haasteellinen, sen huomasin ihan siinä jo kun lahjaa autossa pakkailin. Muutenkin päivä alkoi jo tuntua pitkältä vaikka vasta toisiin juhliin oltiin menossa, kun ulkona jo aivan pimeää. Hei haloo, kello on vasta 17.00 ja tuntuu kuin olisi aika mennä nukkumaan. Sitä lunta odotellessa, että saataisiin vähän valoa...

 Tuli kyllä sekin taas todettua, että pitäisi syödä tuollaisina päivinä oikeasti kunnolla jotain. Vaikka siellä ylppäreissä sitä ruokaa on tarjolla ja vielä hyvää sellaista, niin ei sitä a) kehtaa alkaa santsata b) ei se ruoka ole yleensä sellaista ruoka ruokaa ja c) tuo päivä on vain oikeasti niin pitkä. Koska siinä sitten illalla kun molemmat ylppärit oli pulkassa ja matkalla oltiin Ainolle, niin olihan siinä vatsa ihan nälissään. Ja sittenhän siinä kaupassa ostetaan sipsipussi ja dippi. Jep, näillä eletään...

Ilta menikin siinä Ainolla, jatkettiin Kaivohuoneelle juhlistamaan meidän sankareita.  Ihan huippu ilta sai tosin vähän karun päätöksen, kun narikasta menin tavaroita hakemaan, niin eipä ollut enää minun karvaliivi siinä tavaroissa. Kävihän se narikkamies siellä katselemassa, mutta tuli takaisin tyhjinkäsin sanoen vain, että täällä on vielä niin paljon tavaraa. Sitten siinä kysäisin, että no mitäs nyt, niin sanoi vain että soita huomenna. Itsenäisyyspäivä tietenkin sekoitti tätä soittamista, kun maanantaina vasta seuraavan kerran soittaminen mahdollista. Toivon vain niin, että liivi löytyisi, en sen rahan takia, vaan ihan sen takia, koska tiedän, ettei niitä enää myydä. Peukut siis pystyssä huomiselle...

Kuitenkin vielä kerran onnea Riikalle ja Iidalle! 
(sekä muille valmistuneille)

Itsenäisyyspäivästä minulla ei ollut yhtään kuvaa. Lyhyesti kuitekin kokoonnuttiin meillä, syötiin tortilloja ja joulutorttuja sekä aikaa vietettiin. Itsellä kamalat univelat painoi kyllä päälle ja normaalia hiljaisempana oltiin, mutta teki se ehkä ihan hyvää välillä olla vain hiljaa, eikä papatella koko ajan. Vaihtelua ainakin minun normaaliin elämään, papupata kun olen.

Kohta tästä kiirehdin töihin ja ilta menee varmaan joko New Girl:iä katsellessa (johon olen aivan hurahtanut, kaksi tuottaria jo mennyt ihan vauhdilla ja kolmas alkamassa) tai Frendejä. Ja aivan varmasti syön siinä samassa yhden joulutortun ja saatanpi glögiäkin keitellä.

Missä joulufiilis?

Joo'o, töitä vaan pukkaa ja ei loppua näy. Viimeiset energiarippeet tästä vedetään itsestään ja sitten pääseekin ansaitulle joululomalle. Huhhu, että tätä odotetaan ja siis joulukalenterikin toimii enemmänkin lomaa odotellessa, kun sitä itse joulua. Ehkä juuri tämän takia en ole tuohon joulufiilikseen päässyt, en siis ollenkaan...

Eilen ajattelin että olisin tullut vähän postailemaan minua kuvaavista asioista, mutta ylppärilahja ostostelu venyikin sitten vähän pidemmäksi. Mutta hei, kaiken sain mitä tarvitsinkin ja ilman yhtäkään kuvaa? Kertookohan se jotain siitä, että oikeasti nyt on vain stressi päällä, kun ei edes kännykällä ehdi kuvia nappailemaan. Ainakin minun tapauksessani kyllä.

No sitten tänään, oi olin jo ihan intoa täynnä, mutta sitten muistinkin: siivousurakka. Tosiaan tämä antisiivoja sitten siivoili koko päivän, ensin omaa huonetta ja sitten yläkerran kylpyhuonetta. Niin ja siis kokopäivä siihen oikeasti meni, mutta nyt on siisti huone ja siisti kylppäri. Ja pakko kyllä sanoa, että ei se siivoaminen ole enää niin pakkopullaa, kuin ennen oli. Siis minun kanssa sai lapsena oikeasti vääntää siitä siivoamisesta, vaikka muuten helppo lapsi olinkin. Mutta nyt teen sitä välillä ihan mielellään, varsinkin jos olen yksin kotona, niin ei muuta kuin musat täysille ja mukana lauleskelen. Ja ei, minulla ei ole lauluääntä.

Loppuviikosta onneksi tapahtuu jotain muutakin kuin sitä voimistelua ja tätä on kyllä odotettu. Perjantaina on kahden kaverin valmistujaiset, joten niitä juhlitaan, tosin jumppaporukoiden kanssa, mutta parempaa seuraa saa kyllä hakea. Lauantaina sitten onkin pikkujoulut täällä meillä ja osa kavereista tulee ensimmäistä kertaa käymään. Vähän kyllä stressaa saanko pidettyä tätä siistinä niinkin kauan, mutta paras olisi! Joten toisin sanoen, jos ei kuulu täällä, niin johtuu ihan siitä, että en ole edes konetta ehtinyt auki saada. Mutta eiköhän maanantaina sitten ala taas tulemaan sellaisia postaus läjäyksiä. Tai sunnuntaina jos olen oikein ahkeralla päällä. Epäilen...

Golden Circle

No nyt on sitten sen aika, aika viimeisten Islanti kuvien. On jo tovi mennyt matkasta, mutta kaiken kiireen jälkeen nyt on kuvat saatu kasaan. Piti tämä postaus tehdä jo ennen viikonloppua, mutta kun perjantaina tulin leiriltä kotiin, olin aivan poikki. Ja sama jatkuikin sitten lauantain ja sunnuntaikin jälkeen.

Käytiin siis viimeisenä päivänä Golden Circlessä, joka on sellainen nähtävyyskierros Islannissa. Suosittelen, ei vaan pakotan (muahahhaaa) teitä käymään tuolla kierroksella, mikäli Islannissa oleilette. Nämä kuvat eivät pysty antamaan sitä todellista kuvaa ja fiilistä noista paikoista. Eivät lähellekään. Kuitenkin nyt kuva läjäys ja tekstiä vähemmän.

 

  Kiitin kyllä niin paljon itseäni, kun olin OnePiecen ottanut mukaan. Tuolla reissulla oli nimittäin kylmä ja ei jotenkin oltu kaikki osattu varautua kunnon kerrospukeutumiseen. Onneksi nyt housuja oli monet mukana itse kullakin ja neuleita sun muuta. Joten vinkki: jos Islantiin lähdet, ota lämmintä mukaan. Paljon.
Myös kenkien suhteen suosittelen sellaisia, jotka voivat mennä likaisiksi aka mutaisiksi. Itse idioottina ajattelin vain sitä kävelyn määrään ja keltaset Nike:t pistin jalkaan, mutta ai että sitä mudan määrää... Niitä sainkin sitten illalla pestä, mutta onneksi nyt muta lähtee pois. Ei silti se fiksuin kenkävalinta, ei tosiaan.

Tuli siis nähtyä vaikka mitä. Ensinnäkin tuli koettua ensilumi. Tavallaan sitä lunta kyllä olikin ollut ikävä, ja onneksi sitä oli sillein kunnolla, ei mitään loskaa maassa. Oli kuitenkin myös aika vakuuttavaa nähdä, kuinka geysir purkautuu. Tuli sellainen pienen lapsen ilo sisälle, kun sitä purkausta odotti ja sitten se tapahtui.
Kannattaa myös varautua siihen kananmunan hajuun. Tuolla se nimittäin on todella voimakasta, mutta ei siis ylitsepääsemätöntä. Mutta toisaalta, me kun olimme jo viettäneet aikaa tuossa lemussa (eli kylpyhuoneessamme), oli siihen hajuun ehkä jollain tavalla tottunut jo.

 Matkattiin minibussilla opas kuskina. Ja ai että opas oli hauska ja sarkastisella tavalla vielä. En kyllä tiedä upposiko hänen huumorinsa oikein niihin muihin turisteihin, mutta meillä oli ainakin hauskaa. Ja sai siinä aika ison annoksen tietoakin ja ymmärrettävällä englannilla siis.
Muutenkin matka oli ainakin omasta mielestä aivan loistava ja olisi voinut kestää pidempääkin, vaikka n. 10h siinä kaiken kaikkiaan taisikin mennä. Ei siis tullut tylsää ja saihan siinä välillä päiväunetkin otettua kun ajeltiin pidempää pätkää uudelle nähtävyydelle.

Kuvia on siis otettu, ja tässä vain murto-osa niistä. Mutta nyt on kuitenkin täällä bloginkin puolella matka saatettu päätökseen. Tämä oli kuitenkin matka jonka muistamme kaikki varmasti koko elämämme. Edelleenkin puhutaan niistä kokemuksista, aivan kuin olisivat eilen tapahtuneet. Ja tietenkin se yhdessä vietetty aika lähensi meitä viittä todella paljon.
Joten seuraavaa matkaa odotellessa, menenkin tästä avaamaan ensimmäisen luukun joulukalenterista. Joulu fiilistä, minulla todellakaan ei ole ja se on varmaan täällä bloginkin puolella huomattu, kun kaikki muut blogit siitä joulusta hehkuttavat. Mutta ehkä se tästä näin tulisi, ainakin kohta on niitä joululahjoja vain alettava ostaa, vaikka mikä olisi.