keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

ASTRID S

Monesti olen maininnut siitä, että en poistu kotoa ilman että olen varmistanut kuulokkeiden mukanaolon. En lähde kauppaan ilman kuulokkeita ja pakko myöntää, että muutaman kerran olen roskatkin vienyt musiikin tahdissa. Nautinkin kovasti siitä, että voin istua bussissa ilman minkäänlaista kiirettä ja totta kai ne lempparibiisit kuulokkeista soiden. Olen joskus ajellutkin bussilla päästä päähän ihan vain koska huvitti. Suosittelen kokeilemaan, varsinkin sateisena päivänä, on aika virkistävää!

Tällä kertaa olisi esittelyssä tämän hetken semmoinen oma lemppariartisti, jonka biisit pelastavat päivän kuin päivän. Kyseessä norjalainen artisti Astrid S, joka on ainakin Skam-faneille tuttu. Sitä kautta itsekin hänet bongasin ja vasta viimeaikoina saanut selville, että kyseessä on ihan tunnettukin laulaja, tehnyt mm. yhteisiä biisejä Shawn Mendesin, Aviciin sekä The Vampsin kanssa.

astrid

Löytyy siis Spotifysta ja biisi Breath on soinut kyllä moneen otteenseen. Kuitenkin ehkä se oma ihan ykkösbiisi on Such a Boy. Astridista tulee kyllä vähän Zara Larsson vibat, mutta silti ovat kyllä todella erityyppiset. Seuraan myös Astridia instagramissa ja vaikuttaa kyllä niin jalat maassa olevalta ihmiseltä. Sisäinen fanityttö on kyllä herännyt ja nyt odottelen vain, että milloin pääsisin livenä todistamaan... Tällä hetkellä kiertelee pitkin Kanadaa, Jenkkejä, Ruotsia ja tietenkin Norjaa. Ehkä Suomeenkin jossain vaiheessa saadaan, pidetään sormet ristissä.


A S T R I D   S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!