maanantai 25. huhtikuuta 2016

Muisteluja ja uusia tuulia

Ah, maanantai. Sanoisinko että yksi lempipäivistä viikossa. Tämäkin päivä on kulunut niinkin ihanasti kuin ensiksi Ekbergillä työharjoittelussa, jonka jälkeen suuntasin kiireellä kotiin. Halusin nimittäin päästä viettämään sitä parasta aikaa parhaan kanssa. Sitä tässä ollaankin tehty, oleiltu molemmat Inkan sängyllä. Ja aivan kuten voitte arvata, ei sitä ruokaa todellakaan jaksanut alkaa tekemään. Joten ei muuta kuin ruoan tilaaminen ja se sängyssä syöden. Ei, en keksi tähän hetkeen mitään parempaa. Oiva hetki siis ottaa kone syliin, musiikit päälle ja purkamaan vähän siinä samassa edellisen päivän kisa fiiliksiä. Pistettäänpä siis muisti koetuksella ja katsastetaan kuluneen viikon menoa. Ihan hurjaa, kuinka ollaankin jo tällä viikolla vaihtamassa siihen toukokuuhun.

18.4.2016 25.4.2016b 18.4.2016a 18.4.2016b

// Yli viikon takaisesta ruokahetkestä räpsäisty kuva. Forumin yläkerrassa olevasta Kiposta saa ehkä valehtelematta parhaimmat leivät. On niin hyvää, varsinkin tuo missä on rukolaa, mozzarellaa, pestoa ja tomaattia. Pitihän tuollaista vihersmoothiakin päästävä maistamaan. Ihan yllättävän hyvää  oli tuo avokado, basilika, pinaatti ja sitruuna sekoitus. Tosin en sitä ihan joka päivä joisi. Kyllä ainakin itsellä se Pepsi Max pysyy lempparina edelleenkin. Mutta ei voi tietää jollei kokeile. //

// Makaronia, kirsikkatomaattia ja avokadoa. Ehkä jotain parasta, jota vain joskus kaipaa. Avokado himo on nimittäin palannut. Hankalaksi sen tekee vain se, että hinnallisesti ovat melko noh, suolaisia. Ainakin ne heti syömäkelpoiset. Ja minä kun en jaksa millään odottaa kypsyviä. Myös aina tuppaa käydä niin, että kun osa on syöntikelpoisia, osa ehtii jo mennä siinä hujakassa ylikypsiksi. //

//Tosiaan nuo pari kuvaa menevät kyllä jo enemmän kuin viikon takaiselle reissulle. Anniksen kanssa päätettiin nimittäin Game of Thrones -faneina käydä kurkkaamassa Kampissa oleva "näyttely". No,  pitihän siinä istahtaa oikein valtaistuimelle ja todeta, että ei, ei ole minun paikkani. Joten sen asian voin ainakin vetää yli, minusta ei tule diktaattoria tai hallitsijaa.//

25.4.2016 25.4.2016a 25.4.2016c 25.4.2016d
// Leffaan sponttaanisti maanantaina. Itse olin lähdössä katsomaan Viidakkokirjaa, mutta leffa seuralaiset Atte ja Lassi olivat vähän erimieltä. Atte tosin lähinnä. Kuitenkin action uppoo aina ja hyvin upposi nytkin! Seurassa olleet kestivät minun elämistä leffassa oikein hyvin ja taisi olla sen verran menevä leffa, että tälläkin hölösuulla pysyi suu kiinni. London Has Fallen -leffa oli siis kyseessä ja voin tosiaan suositella. Okei, Lassi asiantuntijana siinä vieressä kertoi kuinka ei ole realistinen. No eihän? Mutta ei leffojen tarvitsekaan olla, sehän on se pointti että pääsee katoamaan ihan omaan maailmaan. //

// Viikonloppuna tulikin juostua paikasta toiseen. Lauantaina aamulla seuran kilpailuihin avittelemaan. Siinä puoli kahdeksan aikoihin oli paikalla oltava ja tiedättekö mitä? Ei tuntunut kyllä missään. Siinä kuuden aikaan herääminen tuntui enemmänkin luksukselta. Saa nähdä taas että kauanko tällä uudella rytmilllä mennään, ennen kuin tuntuu että hajoaa palasiksi. Seuran kilpailuista pinkaistiinkin sitten siitä suoraan kohti Kalasatamaan Kattilahalliin. Indiedaysin Blogger's Inspiration Day -tapahtumaan sain toisen kerran kutsut ja tänä vuonna sinne päätin mennä. Aika tietämättömänä käveltiin siihen portsarin eteen, sanoin oman nimeni ja pian olinkin blogin nimi kiinnitettynä rintaan kiertelemässä. Näytin varmaankin aluksi aivan eksyneeltä peuralta. Huippuahan tässä oli tosiaan se, että olin fiksuna tyttönä jättänyt kameran muistikortin koneeseen kiinni... eikä muuten ole ensimmäinen kerta kuin näin käy. Skarppia nyt hei peliin! Onneksi kännykällä räpsäilin jotain kuvia. Enemmän tuosta tapahtumasta tulossa lisää. //

// BID-tapahtumasta sitten pitikin singahtaa nopeasti kodin kautta viemään saadut tavarat ja sitten vain isän synttäreitä juhlistamaan. Niin ja sieltä sitten seuraaviin synttäreihin. Joten jos ihan rehellisiä ollaan, niin olisin kyllä hyvin voinut nukahtaa siihen vanhempien kotoisalle sohvalle. Taisin niin jopa tehdä. Mutta kyllä mielelläni Lassin ovikelloa soitin ja hauskaahan siellä oli, vaikka väsymys painoi enemmän kuin päälle. //

//Sunnuntain viettelinkin Tampereella kisoissa. Ja ei, ei tämä kausi kyllä nousuun lähtenyt. En edes lähde kertomaan kuin paskalla fiiliksellä oltiin sen jälkeen. Nyt kuitenkin hetki hetkeltä paranee se olo ja niinhän se vain on että aina ei voi elämässä voittaa. Paitsi että minä todella vihaan häviämistä. Vihaan, oli kyse mistä tahansa asiasta. Tästä tunteesta on varmasti tulossa lisää asiaa, sillä koen sen olevan aikalailla tähän vuoteen kuuluva asia muutenkin kuin vain voimistelun merkeissä. //

Tämä viikko tuo ohjelmaa siinä missä muutkin viikot. Toukokuu onkin sitä kiireisimpää aikaa, mutta tänä vuonna ei se oikein kesäksikään meinaa hellittää. Paljon kivaa on tiedossa, myöskin täällä blogin puolella. Pieniä päätöksiä onkin tehtävä siitä, mihin suuntaan haluan blogin kanssa nyt lähteä. Varmasti palaillaan vielä tähän pohdintaan moneen otteeseen. Nyt kuitenkin taidan vihdoin korkata Game of Thronesin uuden tuottarin ja alkaa pikkaisen fiilistelemään tulevaa keikkaa sekä vappua. Vapusta puheenollen, millaisia vappu suunnitelmia teillä on oikein tiedossa? Onko jotain vappuperinteitä, joita aina teette?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!