tiistai 22. maaliskuuta 2016

Gastro-messut


22.3.201622.3.2016d 22.3.2016b 22.3.2016c 22.3.2016e22.3.2016g 22.3.2016h22.3.2016k 22.3.2016f 22.3.2016j 22.3.2016i

Aikaisia herätyksiä, 12 tunnin päiviä. Satoja ihmisiä. Kymmeniä kakkuja. Naurua. Jalkojen turvotusta. Loistavia ihmisiä. Kiirettä. Paljon opittuja asioita. Asiakaspalvelua. Sanojen sekoittamista. Nauttimista. Onnistumista. Ystävien seurasta nauttimista. Ja vielä lukuisia muita asioita, jotka ovat nyt olleet viime viikolla päälimmäisinä. Yli viikko siitä on, kun täällä viimeksi postailin ja pahoittelut siitä. Nyt onkin aika kertoa, että missä sitä on oikein luurailtu.

Keskiviikkona starttasivat Gastro-messut, joissa koulun kautta olin töissä Myllyn Paras-pisteellä. Päivät olivat tosiaan 12 tuntisia jonka jälkeen oli vielä jumppajuttuja tehtävänä. Joten sanotaanko näin, että koneen avaaminen tai ylipäätänsä mikään muu ylimääräinen ei ollut siinä päälimmäisenä mielessä.

Vaikka palkatta tuolla oltiin tosiaan se 12 tuntia, niin olivat kyllä sen arvoista. En edes oikein osaa sanoin kertoa, kuinka hauskaa minulla oli kaikesta kiireestä ja väsymyksestä huolimatta. Siellä tosiaan oltiin tiskin takana jakamassa kakkua sekä briossia. Välillä tuli jaettua myös pasteioita, joita itse markkinoin fita-penaattina. Feta-pinaattiahan se oikeasti oli, mutta sanojen sekoittaminen nyt vain sattuu olemaan jotenkin se minun juttuni, Tuli nimittäin myös glukoositontakin kakkua siinä huudeltua, gluteenittoman sijaan. Tämä on kuitenkin niitä postauksia, joissa annan ehkä noiden kuvien puhua puolestaan. Huomenna päästään sitten takaisin siihen normaaliin postaustahtiin, johon täällä on varmasti alettu jo tottua.

4 kommenttia:

  1. Kuin nälkä voi tulla pelkkiä kuvia katselemalla :P Siis oikeesti :D
    Kaikki tällaset tapahtumat on aina niin kivoja :) Ois kiva taas päästä johonkin messuille, muihinkin kun yläkoulusta oppilaitos messuille :D

    Sulla on tosi ihana blogi, Sun kuvat on ihanku jostain we heart itistä, siis tosi hyvä laatusia :) oot tosi kaunis! Jos haluut jotain postaus ehdotusta, niin sun kirjoittamana ois kiva lukea deep shit challence joka siis yleensä tehään videolle :D. mutta jokatapauksessa sait juuri uuden lukijan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis noi messut oli kyllä ihan huiput, vaikka siellä olinkin töissä (:. Ja kiitos paljon, välillä tosin itse tuskailen kuvien kanssa, mutta hyvä että se onkin sitten vain oman pään sisällä :D. Hei, hienoa, että tuli tollainen postausehdotus ja voisin itseasiassa sen videolla tehdä, kun niitä ei ole nyt pitkään aikaan näkynyt täällä (:

      Poista
  2. Tosi kivan oloinen blogi sulla, ja varsinkin tuo banneri on tosi kiva! <3 Monipuoliset postaukset saa mielenkiinnon pysymään yllä, joten jatka samaan malliin vain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiitos kiitos :D kiva kuulla että nappaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!