tiistai 18. marraskuuta 2014

Purple

Minut jollain tapaa tuntevat tai ainakin sellaiset, jotka erehtyvät ottamaan yhtetyttä päähänpinttymysten aikaan ovat kuulleet minun rakkaudestani liiloihin hiuksiin. Jep, asia joka on jakanut mielipiteitä. Osa ollut ihan yhtä innoissaan kuin minä ja toiset selostaneet sitä järkeä päähäni. Kumpaa sitten kannattaa, on minun kuitenkin pakko sanoa että itse todellakin R A K A S T A N niitä!


Jokin niissä vain on nyt parisen vuotta viehättänyt. Tietenkin se on se, että ovat melko erilaiset ja sopivasti räväkät, mutta siinä on jokin muukin. Jotenkin tulee vain sellainen olo, että on niin mua. Sellainen, että jep, tollaiset pitäisi olla kun kuvia katselee.
Mutta sitten tulee aina se totuus. Ei ne välttämättä minulla tuollaisilta näyttäisi. Mitä jos ei minulle sovikaan? Väri on kuitenkin sellainen, että sen on joko sovittava tai sitten ei ollenkaan. Sitä pitää osaa kantaa. Ja miten tällaiselle värjäys-neitsyelle tuollainen sopisi? Paljon kysymyksiä, eikä yhtään vastauksia.


Inksu kyllä ehdotti hyvää vaihtoehtoa, tosin ei tähän väriin (muutakin on siis ollut mielessä...). Liukuvärjäys voisi nimittäin olla hyvä vaihtoehto, koska silloin latvat voisi vain katkaista pois ja tadaa, normaali väri jälleen.
Koskaan en ole siis hiuksiani millään tavalla värjännyt ja siksi tässä vähän mietityttääkin. Nimittäin liilaksi värjääminen tarkottaisi näiden tummien vaalennusta, joka varmasti vahingoittaisi hiuksia. Ja nyt hiukseni ovat ihan älyttömän helppohoitoiset, joten en haluaisi niitä värjäämällä pilata.


Näiden kuvien inspiroimana (eivät yhtään helpota miettimistä), lähdenkin tästä töihin, mutta mietintään kyllä jää. Ehkäpä joku päivä vaan repäsen ja seuraavan kerran kun kampaajalta tulen niin onkin pää ihan liila. Tai sitten vain latvat. Tai sitten ei. Yhyy, kumpa hiukset voisi vain joka päivä vaihtaa, vähän niinkuin peruukin. Jep, kaljuksi vaan ja peruukki ostoksille....

2 kommenttia:

  1. LILAT OIS NIIIIII MAGEET!!! Sul varsinki jol.kasvaa nii nopee hiukset ni et menetä mitää siin et kokeilet!! Vähä sponttaanisuutta toverini hei ;) t. Yks fellow hehhehe (en muista google tilik tunnuksii ni pakko laittaa nimettömän..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, no niinpä, pitää nyt täs vähä punnita et mitä tekis.... Hmmm saa nähdä, annan kyl näiden viel kasvaa vähä pitemminks :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!