Maanantai, se paras päivä viikossa

Tämä päivä on sitten mennyt ja tulee menemäänkin ihan vain olemalla. Vihdoin sellainen oikein kunnon lomapäivä ja ai että tuntuu hyvältä. Ihan vain se, että kun aamulla heräsi ja pystyi vielä makoilemaan sängyssä sai jo hymyn huulille. Ai niitä elämän pieniä iloja. Laiskuus on kyllä pienissä määrin ihan toivottavaa, melkein voisi sanoa että pakollista.

Viikonloppu tosiaan oli ja meni taas sellaisella vauhdilla, että hyvä kun mukana pysyttiin. Lauantaina Jyväskylän reissu täytti kokopäivän ihan mukavasti. Ensin istuttaan autossa, sitten tuomaripöydän takana ja vielä lopuksi lisää autossa istumista. Siitä on näköjään mun "lomat" toistaiseksi ainakin tehty. On kyllä jännä sanoa, että olen lomalla Jyväskylässä tuomarireissussa. Onneksi oli hyvä kuulla, että muillakin täysin sama tilanne. Ja mitäs minä taas tässä oikein valittelen, vastahan sitä lomailemassa oltiin...

 Puuroa on nyt nassuun mennyt melkeinpä joka aamu ja aika ylpeä sitä itsestään on. En koko elämäni aikana ole puuroa syönyt, mutta nyt se on jo ihan vakkari juttu päivässä. Varsinkin banaanin tai vadelmahillon kanssa. Ihan parasta! Tässä ehkä nähdään se, kuinka vielä muutoksia voi tapahtua vanhempanakin (joo todella vanha olen). Nyt on nimittäin ollut pitkään ongelmat aamupalan kanssa tiessään ja sen kyllä huomaa muutenkin siinä miten jaksaa päivän aikana. Pyörtymisen tunteet on jäänyt ihan pois kokonaan joten hyvältä näyttää!

Tuntemattomasta syystä minulla on aina ollut ongelmia syödä aamuisin. Se on ollut jo ihan vauvasta lähtien ja koskenut erityisesti aikaisia aamuja. Kyse ei ole ollut siitä, etteikö olisi ollut nälkä, vaan siitä, etten yksinkertaisesti vain pystynyt syömään. Alkoi heti etoa yhden suupalan jälkeen, oli kyseessä mikä tahansa. Hyvä että sai mehulasin edes juotua.

Ongelma on välillä ollut todella paha, jopa sellainen etten syönyt aamuisin mitään. Välillä taas sain itseni pakotettua syömään. Ei tämäkään hyvä asia. Kuitenkin niin oli vain pakko tehdä, kun esim aamutreenit oli kuitenkin odottamassa. Kyllä niitä päiviä on vieläkin ollut, kun pakottamalla joutuu sen ruoan suuhun laittaa.

En siis sanoisi, että minulla olisi ollut syömishäiriötä tämän suhteen, sillä ongelma johtui kyllä selvästi aivan jostain muusta. Henkisesti olisin syönyt mielelläni ja vaikka kuinka paljon, mutta kroppa pisti vastaan. Ja kyse oli vain aikaisista aamuista, aamupalasta jonka söin melkein heti herättyä. Esim brunssit tai hotelliaamiaiset eivät tätä ongelmaa tuottaneet niin pahasti, sillä silloin olin jo ehtinyt olla kauan hereillä.

Siksi tuollainen sepustus, sillä halusin tuoda esille sen, kuinka iso asia puuron syöminen minulle on. Muille arkipäiväinen asia, mutta minusta tämä tunne tuntuu vain niin hyvältä. Ja kropasta myös sillä kroppa kulkee paljon paremmin kuin pitkään aikaan. Kiitos kuuluu siis jollekin tuntemattomalle syylle sekä kaurapuurolle. Toivotaan että tämä ongelma olisi nyt tiessään tai ainakin ei menisi siihen tilaan mitä se on ollut. Onhan aamiainen oikeasti yksi tärkein ateria ja vielä yksi lemppareistani! Varsinkin ne kunnon buffetaamiaiset, ai, ai pitäisi varmaan joku päivä sellainen tehdä!