Day1: Kolymbia

Hyvin tiiviisti nukutun yön jälkeen lähdettiin metsästelemään taksitolppaa. Sai siinä ihan hyvin maistaa tuota tulevan viikon kuumuutta, kun niitä matkalaukkuja raahaili perässä. Oltiin varmaankin oikein mukava näky, kun 12 ihmistä kulkee jonossa laukkujen kanssa. Siitä sitten alkoikin matka kohti tuntemattomaan, tarkemmin sanottuna Kolymbiaan. Itseä ainakin hieman kutkutti se, että millainen kämppä oikein meitä odottaisi. Kuvia oli toki selattu kyllästymiseen asti, mutta netti on aina netti. Onneksi meiltä löytyi autosta matkanjohtajamme Roni, joten perille ainakin päästäisiin.

Oli siinä kyllä aika häkeltynyt kun portista astuttiin sisään. Ensinnäkin piha oli iso ja vehreä, ja uima-allas, ah uima-allas. Hyvä etten heti sinne hypännyt vaatteineen päivineen. Mutta lähdin kyllä aika kiireellä juoksemaan pitkin taloa, vaikka omistajat olivat vasta sitä esittelemässä. Kärsimätön kun olen. Ja tuli siinä heti Etun kanssa huonekin valittua. Muutenkin saatiin hyvin huoneet sovussa sovittua. Lähdettiinkin osan kanssa metsästelemään aamupalatarvikkeita sekä no uteliana pitihän lähiympäristö katsastaa.

Ensimmäinen kunnon päivä menikin aikalailla altaalla ja noh, auringosta nauttien. Vesijumpasta tuli ihan hitti tuolla reissulla, saatiin pojatkin mukaan (enemmän tai vähemmän pakottamalla). Toinen paikka, joka oli ainakin minusta koko kämpän paras paikka, oli ehdottomasti katto. Siellä tuli nimittäin auringon nousuja katsottua ja kerran jopa nukuttua. Illalla varsinkin kun oli viileämpää, niin yöllä tähtien katselu, musiikkia ja hyvää seuraa. Yksinkin siellä kävin monesti, kuten taisi moni muukin käydä. Hyvä paikka rauhoittua ja antaa ajatusten valua ulos päästä. Tuollainen tuulettumispaikka kelpaisi tännekin...

Illalla päätettiin pitää tuparit, sillä pitihän meidän mahti villa vihkiä käyttöön. Syömään lähdettiin kuitenkin ensiksi ja noh, tulikin sitten huomattua se, ettei 12 ole mikään pieniluku. Haluttiin nimittäin kuitenkin kaikki syödä yhdessä, joten saihan sitä vähän sumplia. Ruokaa kuitenkin aina löydettiin ja laskutkin saatiin maksettua ilman isompia säätöjä. Ruoasta kuitenkin tässä vaiheessa sen verran, että ei se mitään kummoista ollut. Ihan hyvää, jos otti paikallista, mutta suuri syy varmasti sellainen kuin paikan koko. Kolymbia on kuitenkin melkoisen pieni paikka, vain yksi pitkä katu josta löytyy perus turistikaupat. Annosten koot olivat myös sellaista luokkaa, että ei niitä saanut loppuun syötyä. Vitsailtiinkin siitä ruoan määrästä monesti.

F L O W

F L OOO-OOO-WW!

Oli aivan huikeat kaksi päivää, ylitti odotukset kyllä ihan 6-0. Torstaina vasta Inkan kanssa liput ostettiin, aluksi oli tarkoitus mennä vain yhdeksi päiväksi. Siinä sitten pienen mainospuheen saattelemana todettiin kuitenkin että kyllähän tämä pitää kokea ihan kahden päivän voimin. Kolmekin päivää olisi oikein passeli ollut, mutta niitä lippuja ei kyllä enää ollut.

Kuvat eivät todellakaan kerro sitä tunnelmaa, mikä tuolla vallitsi eikä sitä oikein osaa selittää. Vieläkin olen häkeltynyt Sian upeasta ja aikalailla sanattomaksi vetävästä keikasta. Yllättäjiä löytyi myös ja ei tuolla kyllä mikään artisti kylmäksi jättänyt. Seurassakaan ei ollut valittamista ja ruoka oli ah, täydellistä. Heräsikin itselle kysymys, että miksi ihmeessä en ole aikaisemmin (esim viime vuonna) kyseisille festareille osallistunut? Noh, nyt sekin on selvinnyt ja veikkaisin että ensivuonna Flow kuuluu kyllä kesällä tapahtumalistaan.

Aika kiireellä meni kyllä festarit omalta osalta. Perjantaina lähtö vähän venähti, joten kun sitten paikalle päästiin niin siinä tulikin sitten juoksenneltua keikalta toiselle. Vasta illemmalla kun lähdettiin katsomaan Paperi-T:n keikkaa tajuttiin, kuinka isosta alueesta oli oikeastaan kyse. Sunnuntaina puolestaan paikalle päästiin vasta töiden jälkeen siinä kuuden aikoihin, joten silloinkin jäi vähän lyhyeksi. Paljon olisi ollut nähtävää, koettavaa ja kuunneltavaa.

Lähtöpäivä

Long time no see, todellakin! Matkalta ollaan selvitty, koulu startattu ja Flow:ssakin ehditty käydä. Joten ihan tällainen rehellinen kertomus siitä, kuin minua ei rehellisesti sanottuna ole viime aikoina kiinnostanut blogi yhtään, kuten ei myöskään muu some. En häpeä myöntää sitä, että kyllä, olen puhelinaddikti. Matkalla kuitenkin heti laskeuduttua kännykkä oli visusti poissa ja vaikka meiltä löytyikin kämpiltä wifi, ei se oikeastaan ollut juurikaan käytössä. Instagram, snapchat ja blogit jäivät unholaan. Sanoin jopa muutaman kerran ääneen, että eipä voisi paskaakaan kiinnostaa mitä muualla tapahtuu. Whatsapp pysyi myös kokemattomana. Mutta eiköhän tämä siitä alustuksesta ja pistetääs blogi jälleen käyntiin! Matkalta löytyy yllättävän paljon kuvia, ottaen huomioon että aikalailla se puhelin pysyi itse kullakin poissa. Joten luvassa on monta postausta. Italian reissukin odottaa vielä tuolla luonnoksissa, syksyksi siis matkailua ja lämpöä luvassa. Eli toisin sanoen some on palannut takaisin elämään.

Tosiaan tiistaina tuli saavuttua Suomeen viikon mittaiselta reissulta. Kohteena oli Rodos, tarkemmin sanottuna Kolimbia ja matkailijoita sitten loppupeleissä meitä olikin se huimat 12. Kuusi tyttöä ja kuusi poikaa. Valtava huvila ja paljon lämpöä. Näin se aika tuli kulutettua. Ja vaikka olisikin sitä luullut helposti, että lokoiluksi menee, niin ehei. Nähtiin paljon ja ohjelmaa riitti.

Matka alkoi 1.8 ja yö lento oli tiedossa. Siinä saatiin kentälle saapuessa säädellä matkalaukkujen kanssa, sillä ylipainoa oli. Onneksi samaan suuntaan oltiin menossa niin eiköhän se pian saatu selviteltyä. Siinä siis pieni esimerkki niille, joiden mielestä kentälle on ihan turha tulla ajoissa. Varsinkin kun matkustajia on paljon niin suosittelen. Säätämistä nimittäin aina riittää.

Rodoksen päässä meitä odottikin sitten taksirumba ja pienoinen kuumuus. Tai ei niinkään pienoinen. Takseihin sitten hypättiin ja lähdettiin metsästämään sen yön majapaikkaa. Saatiin nähdä kuinka hyvin matkalaukut saadaan ahtautumaan autoihin: takaluukku vain auki ja naruilla kiinni. Ei tuollaista vain ikinä Suomessa. Enkä itseasiassa ole muuallakaan koskaan nähnyt. Ja kyllä siinä ehti omassa päässä kaikenlaisia tarinoita kehitellä päässä, kun kuski ajeli ties mitä pien katoja pimeällä. Yhtäkkiä kuului että perillä ja siinä sitten katseltiin, että missäs ne muut taksit on. Oltiin nimittäin lähdetty vasta toisina. Noh, hetken siinä pällisteltiin ja todettiin että oikea paikka kyllä on kyseessä. Kenttää ei meinannut kellään löytyä, kuten ei muuten minulla melkein ollenkaan pitkin matkaa. Eipä siinä mitään perille päästiin, pizzat, vesi ja kokis odottelivat ja sitten vain 12 ihmistä ahtautui yksiöön. Tuli siinä todettua, että jos tuota yöstä selvitään, niin selvitään kyllä loppuviikosta. Ja niin siitä selvittiinkin. Paremmin kuin selvittiin, mutta lisää seuraavissa postauksissa. Nyt hirveän makeanhimon saattelemana taidankin tästä lähteä Siwaan ja kehitellä jotain hyvää sekä jatkaa Moderni Perheen katsomista. Huomenna toinen päivä Flow:ssa!

Batman shirt

// Batman-paita: San Marino (DIY) // Farkku-shortsit: Gina Tricot (DIY) // Toppi: BikBok // Bralette: BikBok //

Kesällä ollaan pidetty lompakko visusti kiinni, tai no ainakin mitä shoppailuun tulee. Vain sellaisia "tareellisia" asioita on tullut osteltua, kuten vaikka kuvasta puuttuvat Adidaksen-läpyttimet. Ovat muuten ihan hintansa värtti, sen sanon. Mutta jep, kuten huomaa pari itse tuunattuakin täältä löytyy. Nyt on varsinkin viimeaikoina tullut osteltua sellaisia isompia T-paitoja, jotka olen sitten leikellyt sopiviksi. Kannattaa kokeilla, ainakin omiksi lempipaidoiksi ovat juuri nuo itse tuunatut muodostuneet. Hahaa, hyvää suomenkieltä...

San Marinosta tarttui matkaan tuollainen perus Batman-paita. Sen sitten pistin leikaten ja nyt onkin tuollainen crop-versio. Vielä harkitsen hihojen lyhentämistä, mutta koska minulta löytyy näitä paitoja vain yksin, on jokainen leikkaus tehtävä harkiten. Aina saa pois, mutta ei kyllä takaisin saa.

Noniin, eli farkkushortseja onkin tämä kevät ja kesä metsästelty. Ainahan niitä on tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta ehei ei ole yhdetkään tulleet mukaan. Aina on ollut jokin vika. Johtunee sitten varmaan epäsopusuhtaisuudesta vyötärön ja takapuolen välillä. Ainainen housuongelma... Joten riskillä piti lähteä, Gina Tricotin alerekistä löytyi 10e farkut, jotka sitten leikkelin. Vähän on tuunaus kesken, sillä en ole vielä varma onko valmista. Tässäkin kuitenkin se maltti, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi. Pienoinen kuumotus oli leikkaamisen kanssa, mutta onneksi nyt pituus on sellainen "hyväksyttävä".

Matka lähestyy kovasti ja viimekertaisesta pakkaamisesta oppineena, tarvitsen muitakin paitoja kuin mustia. Noh, ei ihan tämä ole koko totuus, nimittäin tätä kyseistä toppia olin kyllä käynyt aikasemminkin hypistelemässä BikBokissa. Kerrankin siis kävi tuuri, kun alelaarista tämän itselleni nappasin. Siihen kaveriksi yhdet braletit (miten lie taipuukaan) lisää, niin voilà!

Siinä vähän muutamia juttuja joita nyt ennen matkaa oli ihan pakko saada. Vielä on listalla kuitenkin pari asiaa. Niitä sitten onkin tässä enää muutama päivä aikaa metsästellä. Nyt menen kuitenkin nauttimaan tuota säästä, nauttikaa tekin!

R I H A N N A

Tästä matkasta on aikaa, sillä tällä seikkailulla oltiin siinä heinäkuun alussa. Nyt ollaankin nimittäin heinäkuuta jo taputtelemassa pussiin, mutta eipä se mitään. Tämä oli nimittäin sellainen seikkailumatka, että näin jälkikäteenkin on vain kyseltävä itseltään että mitähän ihmettä..? Joten eiköhän mennä sitten tarinan äärelle, tosin ne jotka snäpissä seuraavat ovatkin tuota aikamoista matkaa päässeet aivan livenä seuraamaan. pamikyltsi -nimellä sieltä minut löytääkin.

Matkaan lähdettiin siis suoraan Maurin synttäreiltä, josta TÄSSÄ postauksessa vähän kertoilinkin. Kamat jätettiin narikkaan, siinä hetken kyllä narikassa katselivat kun iskin kassin pöydälle. Meillä oli nimittäin Kampista lähdössä siinä oikein mukavasti klo 2:58 bussi kohti Turkua. Kuten mainittuna, ei siis mikään normaali matkustusmatka. Ja ei, bussissa ei tullut oikein nukuttua. Mitä nyt silmiä ummisti, mutta siinä se sitten oli.

Perillä oltiin Turussa, eikä mikään ollut auki. Tai niin ainakin aluksi pelättiin, mutta onneksi lähi huoltsikka oli 24h auki oleva ja mäkkärinkin autokaista juuri aukeni. Ei siinä muuta kuin huoltsikalle pikaisesti vessareissulle, vaatteiden vaihto mukavempiin ja mäkkäristä matka evästä. Ja siinä sitten hypättiinkin bussiin jolloin matka kohti satamaa jatkui. Meitä odotti vielä 10h matka ilman hyttiä laivalla kohti Tukholmaa. Vai oliko se 9h. En oikein tiedä, sillä välillä oltiin yhtämieltä siitä 10h matkasta, välillä taas laskeskeltiin matkan kestoksi 9h. Tässä vaiheessa on hyvä varmasti sanoa, että tuota matkaa ei taivalleta ihan kenen tahansa kanssa. Kannattaa valita sellainen ihminen kenen kanssa on oikeasti valmis viettämään 10h laivalla ilman hyttiä. Valmis makoilemaan ja tappamaan aikaa. Ja voi kuulkaa se on paljon yksitoikkoisempaa miltä se kuulostaa. Joten suoraan tässä voin sanoa, että en tätä taivalta olisi kenekään muun kanssa voinut suorittaa kuin Inkan. Yhteenlaskettuna matkaan meni sellaiset kevyet 16h. En suosittelisi, mutta hei, tuli kyllä paaaljon halvemmaksi kuin esim lentäen.

Mitä sitten Tukholmassa? No se  R I H A N N A! Ja voi mikä elämys se olikaan! En osaa edes sanoiksi pukea, mutta oli kyllä yksi elämäni parhaimpia kokemuksia. Snäppi tuli raiskattua oikein olalla ja videoita on edelleenkin kännykässä aimoannos. Niitä tulee fiilisteltyä. Ja vielä Rihannasta sen verran, että jotenkin oli itsellä sellainen ylimielinen ja jopa kylmä kuva. Ei todellakaan. Tuli niin hyvä fiilis koko ihmisestä, lämmin ja aito, että kyllä sellaisen kelpuuttaisi oikein mielellään kaveriksi. Ja kasvattihan tuo ainakin omaa fanitusta.

Joten, kuten tästä postauksen tekstistäkin voi päätellä, kuvista puhumattakaan, koko Ruotsin matka koostui lähinnä siitä matkustelusta. Se, kun kysyttiin että oliko Rihanna sen arvoinen, on vastaus ehdottomasti kyllä. Silti en ehkä ihan heti lähti samalle reissulle. Oli nimittäin paljon rankempi kuin osasin edes odottaa. Viimeiset kuvat kuvatkoon sitä. Nyt jatkuu kuitenkin töiden teko. Rodoksen matka lähenee ja niin paljon olisi tehtävää. Apua, miten tässä nyt kerkee, pakko kuitenkin on...