maanantai 26. kesäkuuta 2017

FESTARIKESÄ 2017

Olin jo talvella tehnyt päätöksen, että työskentelisin koko kesän. Lomasta en edes haaveillut ja kun kesätekemisistä tuli puhetta, halusin heti vaihtaa puheenaihetta. Luonteeltani olen nimittäin sellainen, että helposti harmistun jos koen että jään jostain paitsi. Harvoin koen että jään, mutta sitten kun koen, niin se harmistuksen tunne on todella kova.

6.7.2015j
RUISROCK 2015

En siis ollut suunnitellut kesäksi oikein mitään, WEEKNDin keikkaa lukuun ottamatta, jota onkin odotettu lippujen myyntiintulosta asti. Olen repinyt kaiken ilon irti niistä vapaa-ajoista mitä on ollut. Hypin siis kirjaimellisesti onnesta kun huomasin työvuorot saatua, että RUISROCK viikonloppu oli vapaana! Ja uudestaan pääsin hyppelemään onnesta, kun sain vielä hankittua itselleni 3-päivän lipun ennen niiden loppumista. Tosin osa porukasta on edelleenkin ilman lippuja, mutta ehkä niitä vielä jostain saa hankittua.

6.7.2015o
RUISROCK 2015

Ostin lipun niin innoissani, etten edes ollut katsonut etukäteen ketä artisteja on tulossa, Zara Larsson nyt oli tiedossa ja häntä eniten odotan. Listaa kuitenkin näin viime aikoina selanneen on se oma "aikataulu" muotoutunut. Eriasia sitten että pääseekö niitä kaikkia katsomaan, osa kuitenkin menee päällekkäin. Sen näkee kuitenkin sitten, ilman stressiä ajattelin nämä festarit ottaa, Zara Larsson kuitenkin itselle se tärkein.

Perjantai:
TYGA (US) | JVG | STORMZY (UK) / HALOO HELSINKI! | KYGO (NO) | GASELLIT
Lauantai:
SANNI | CHARLI XCX (UK) | MARTIN GARRIX (NL)
Sunnuntai:
SEAN PAUL | KINGFISH, DIISON & PASTORIPIKE | MAC MILLER (US) | ZARA LARSSON (SE) | TRAVIS SCOTT (US)


15.8.2016d
FLOW 2016

Ja sitten kesän lopulla odottelisi vielä tuo FLOW. Sinne ei vielä ole lippua ja vähän kahden vaiheella olen menenkö vai en. Houkuttaa kyllä, mutta saa nähdä. Viime vuonna tuli otettua semmoinen "yolo-flow", eli samana viikkona ostettiin liput. Todennäköisesti tänäkin vuonna sama setti tiedossa. Erityisesti haluaisin nähdä Lana Del Rey. Myös sunnuntaina esiintyvä Frank Ocean kiinnostaa, mutta näissä festareissa onkin kyse niistä itse festareista. Tapahtumassa on niin paljon kaikkea muuta, että kyllä tänne on edes yhdeksi päiväksi päästävä.

Untitled
FLOW 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!