lauantai 11. maaliskuuta 2017

Aakkoset kevättä varten

Kevät on kyllä ehdottomasti sitä parasta aikaa, vaikka vielä eivät lumet ole poistuneet. Vähän näytti tuo kevät jo tuloaan, mutta tuttuun suomalaiseen säähän luottaen, tulihan sitä lunta vielä lisää. Noh, ehkä tässä pikkuhiljaa aletaan päästä niihin lumettomiin ja loskattomiin keleihin, onhan se auringonpaiste onneksi saatu takaisin. Nytkin tuntuu niin paljon virkeäämmältä makoilla sängyssä, kun ikkunoista paistaa aurinko läpi. Mikä onkin loistava hetki pistää kasaan niitä omia kevään "tyyli-aakkosia"! Osassa kirjaimista oli pienoinen haaste ja aluksi oli ideana pistää kaikki englanniksi. Noh, muutama suomeksikin nimetty asia löytyy, ei anneta sen kuitenkaan häiritä.


ABCDEF

ADIDAS /Ei varmaankaa tule kenellekään yllätyksenä, että Adidas lukee täällä heti ensimmäisenä. Erityisesti originals, sieltä löytyy vaikka ja mitä. Omistan jo esim ihan sen perus mustan t-paidan, hupparin ja topin tuolla kyseisellä logolla. College-paita vielä uupuu, ehkäpä se olisinkin hyvä hankinta näin kevääksi..?
BRALETTE /Tavallisille rintiskoille olenkin tässä jo melkeinpä vuosi sitten heittänyt hyvästit, joitain tiettyjä yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta, kun vaikka jokin paita tai mekko sellaiset vaativat. Bralettet ovat niin paljon mukavammat ja omaan silmään tyylikkäämmät. Näitä siis vain lisää, lisää ja lisää.
CROP /Näihin vähän omalla kohdalla olen ehkä hitaammin lämmennyt, mutta pakkohan se on myöntää, että paljon löytyy kaapeista jo niin cropattuja toppeja kuin huppareitakin. Varmasti mitä lämpimämät säät, sitä enemmän näitä vielä tulee.
DENIM /Farkkujen ostaminen on aina yhtä tuskaa ja taivalta. Silti ne täydelliset farkut ovat tuolla jossain, joten ehkä tämä kevät olisi se, kun ne vihdoin löytäisin. Asiaan varmaan auttaisi kovasti, jos niitä farkkuja vain joku päivä lähtisi ihan oikein ajan kanssa metsästelemään. Niin ja sen kaikken tärkeimmän, eli kärsivällisyyden kanssa.
EARRINGS /En ole koskaan ollut mikään suuri koruihminen, mutta korvikset ovat sellaisia joita aina tulee ostettua ja muutenkin käytettyä. Tässä vuoden sisällä on hankittu kaksi uutta lävistystä ja kun harjoittelu saadaan vaan pakettiin, niin muutama lisää olisi tulossa. Ei siis mikään ihme, että tämä kategoria kuuluu ehdottomasti tähän kevääseen!
FAKE FUR /Zarasta ostama musta tekoturkistakki on edelleenkin se oma lemppari, eikä ihme. Lämmin ja pehmoinen, puhumattakaan siltä miltä se vielä kaikenlisäksi näyttää. Varsinkin kun turkista yhdistää nahkaan, ai että. Vähän noille loppukevään säille voi olla liian lämmin, niin aika pitkälle saa kuitenkin käyttää.


GHIJKL

GRAPHIC /Taisi olla pari kesää takaperin, kun ihastuin täysin kokonaan graafisiin asuihin. Vielä ei ole sellaista omaa silmää miellyttävää printtiä löytynyt, mutta ehkä tämä kuuluu tuohon samaan agendaan kuin noiden farkkujen etsiminen. Erityisesti tuo t-paita, shortsi yhdistelmä hakusessa.
HAALARIT /Ei yllätä ketään. Haalaireita löytyykin jo niin kokomustaa kuin farkkuista shortsimallia. Ehkä vielä yksi mahtuisi tuohon joukkoon. Tai kaksi...
IHOA /Sillein sopivasti, eikö vain? Halkioita maxihameissa, niitä erityisesti kalastelen tälle keväälle ja erityisesti kesälle. Kuitenkin itsellä ainakin on aina semmoinen hyvä sääntö, että jos paljastaa yläosassa, niin piilottaa sitten alaosassa. Ja samoin toisinpäin. Myös pitsit ja erityisesti musta pitsit on iskenyt kovaa, ihoa näkyy pilkahduksittain.
JÄTTI NEULEET /Vastapainoksi kaikelle lyhyelle, paljastavalle ja tiukalle onkin ne mukavat neuleet. Erityisesti semmoiset isot ja lämpimät, niihin on ihana hautautua kotona ja kylminä iltoina. Minussa on vähän sitä vikaa, että kun monet hautautuu niihin neuleisiin talvisin, minä ympäri vuoden. Shortsit jalkaan, yökorista ja lämmin neule päälle. Ah, näitä odotan jo niin paljon!
KEVEYS /Keveyttä, laskeutuvuutta ja semmoista mminimalista. Spagettiolkaimet ja silkkisyys.
LEATHER /Ah! Nahkaa takissa, housuissa, paidassa, koruisas, eli siis melkein missä vain. Hillitysti yhditettyänä pehmeyteen tai vaikka sitten koko nahkainen. Sitä ei ole vielä tullut kokeiltua, mutta ehkäpä joku päivä. Tosin onhan näissä kokonahka asuissa se oma "leimansa", mutta oikealla tavalla puettuna toisaalta miksi ei?


MNOPQR

MESH /Selkeästi moni asia pyörii toistensa ympärillä, kuten tässäkin. Mesh-paidat yhdistettynä braletteihin, ouh yes please!
NIKE /Adidaksen kaveriksi toinen merkki, jota nähdään päällä, ehkä kuitenkin enemmän niiden kenkien muodossa. Myös Nike:ltä olisi muutama hankita joita vähän salaa haaveilen. Yhden niistä hankinnoista teinkin jo, nimittäin mustat Nike Air Force 1.
OFF-SHOULDER /Olkapäät paljaiksi ja rusketusiholle. Valkoinen ja ruskettunut iho. Okei, ei tässä keväällä vielä sitä ruskettunutta ihoa saada, mutta onhan niitä ihmeitä ennenkin tapahtunut. Jokatapauksessa viime kesän Rodos reissulta ostin valkoisen off-shouldet paidan ja sitä on kyllä tullut käytettyä ympäri vuoden. Hyvä ostos siis selkeästi ollut!
PASTEL /Vähän jopa yllättävä, mutta juuri tuollaiset pastellinväriset takit nappaavat. Olen huomannt monta kertaa nyt Pinterestissä ollessani, että näitä olen ihastellut, tallentanut ja etsinyt lisää. Pastellinpinkki bomber löytyykin jo, mutta se on sen verran paksu takki, että kohta saa vaipua kevät unille tuonne vaatehuoneeseen. Ei sitä siis tiedä, jos nyt keväällä nähdäänkin juuri tuollainen pastellinsininen nahkatakki. Luulen kuitenkin että toistaiseksi jää vielä ihastelu asteelle.
Q /Omaan tuttuun tapaani, en todellakaan muista mitä sanaa olen tässä hakenut. En sitten edes googlettamalla, johon käytin monta tuntia. Noh, ei voi mitään, tämä olkoon se Q-kappale. Ainakin sen osaan kuitenkin sanoa, että tuollaista paitaa olen metsästellyt ja kun vihdoin na-kdista tuli bingo, niin eihän siellä enää kokoja ollut. Joten vinkkejä tulemaan, jos tällaisiin paitoihin on muualla törmätty!
RIPPED /Tein viimeisiin ehjiin mustiin farkkuihin reiät, joten jep, rikotut on se minun juttu. Pidän siitä, että on vain polvissa viillot, mutta myös siitä, että reikiä ja repaleita löytyy. Shortseissa myös, joten tulee usein erityisesti vanhemmilta kuultua näistä ripped jeanseistä. En vain voi sille mitään, että kokonaan ehjät saavat liian siistin kuvan. Rikotuissa on nimittäin se oma särmänsä.

STUVY

SUNGLASSES /Kuten kenkien, myös aurinkolasien suhteen olen sitä mieltä, että niitä ei koskaan voi olla liikaa. Kovasti ovat olleet Diorit sekä luotettavat RayBanit käytössä, eikä yllätys tällähetkellä ole kiikarissa näiden lisäksi mitään ihmeellistä. Pyöreät lasit olisi hakusessa kuitenkin, sillä edelliset koki aika kovan kohtalon viime kesänä. Hupsis.
TYTTÖMÄISYYS /Ei nyt liikaa innostuta, pienin askelin. Mutta tosiaan pientä tyttömäisyyttä, hempeyttä ja ehkä jopa vihdoin näiden kaikkien vuosien jälkeen niitä mekkoja. Tyttömäisyyttä ja pastellia, voi apua, mihinköhän tässä ollaan oikein menossa?
UIMAPUKU /Kokouimapuvut on tullu jäädäkseen ja tässä para-aikaa onkin sen mustan metsästystä. Punaista jonka ostin viime kesänä (pääsee tsekkaamaan TÄÄLTÄ) on käytetty ja lisäkäyttöä odotellessa.
VALKOINEN T-PAITA /Mielestäni tämä on sellainen vaatekappale, joka kuuluisi jokaisen vaatekaappiin. Perus, toimiva ja luotettava. Ja jep, tässäkin olen hankala enkä ole sellaista 100% täydellistä löytänyt. Siis nythän vasta itsekin huomaan kuinka hankala olen. Vielä kun tämä hankaluus rajoittuisi vain vaatteisiin...
YKSIVÄRINEN /Menee samaan kategoriaan tuon graafisen kanssa, eli koko outfitti yhdessä värissä. Kokomusta nyt on täysin itsestäänselvyys miun päälläni, mutta kovaksi kisaajaksi on noussu kokoharmaa asut. Pidänkin usein harmaata hupparia ja lökäreitä päällä kun kohteena on nopea kauppareissu tai aikainen työaamu, mutta arkipukeutumisessakin olisi vähän ikäänkuin tavoitteena vastaava. Harmaata alaosaa saa tosin etsiskellä. Kokovalkoinen on toinen jota on kerran päälläni nähty ja itse ihastuin siihen täysin. Varsinkin kun muuten on ns. tummat piirteet niin sopii mielestäni oikein hyvin. Ainoa ongelma valkoisen kanssa on se, että olen aikamoinen sählääjä, joten onhan tuo valkoinen pienoinen kauhuntanner.

Huhhu, nyt on aakkoset käyty kutakuinkin läpi ja tekstiä tuli paljon enemmän kuin alunperin oli tarkoitus. Tästä on hyvä jatkaa kevään odottelua ja niiden vaatteiden kanssa sähläämistä. Ja ehkä täältä löytyy jotain samoja ideoita joita teilläkin on. Nyt pitänee kuitenkin jällee rientää, aika aina tuppaa hurahtamaan kun hetken edes erehtyy luulemaan, että aikaa olisi ruhtinaalisesti. Hyvää viikonloppua kaikille ja nauttikaa auringosta.

Postauksen kuvat Pinterestistä.

1 kommentti:

  1. Itsekin huomaan ihastelevani vaaleita (ja pastelleja) turkiksia! Ovat kyllä vain toimia asuun kuin asuun, tilanteeseen kuin tilanteeseen. Toivottavasti löydät etsimäsi (:

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!