tiistai 6. joulukuuta 2016

Lisää valokuvia seinälle

6.12.2016d 6.12.2016 6.12.2016f 6.12.2016b 6.12.2016c 6.12.2016e

Muutama viikko sitten kävin postissa hakemassa oikein mieluisan paketin. Ifolorille oli jälleen kätevästi kännykässä olevan app:in välityksellä lähtenyt tilaus valokuvista ja muutamassa päivässä ne olivatkin sitten jo postissa. Nopeaa toimintaa! Kuvia olin jo ehtinyt vaikka kuinka monille kavereille esitellä, mutta vasta eilen sain kuvat järjesteltyä kehyksiin uudestaan.

Kehykset on ostettu IKEA:sta, isommat ovat kokoa 50x50 ja hintaa olisiko ollut parinkympin luokkaa. Ei edes niin paljoa välttämättä, nyt en kuitenkaan tarkkaa muista. Pienemmät olivat sitä pienintä kokoa, muutaman euron hintaisia. Eli ei siis mikään paha sijoitus.

Vaikka en mikään jouluihminen ole, eikä täällä blogissa sen ihmeempiä jouluhöpinöitä tule olemaan, niin tässä kuitenkin hyvä idea joululahjaksi. Varsinkin jos se lahjabudjetti ei mikään päätä huimaava ole. Itse ainakin pidän kuvista, tuovat paljon muistoja mieleen ja kyllähän niitä on kiva katsella. Kauniit kehykset siihen vielä, niin varmasti on mieleinen lahja. Ifolorilla onkin sopivasti juuri kaikki kuvat -50%, joten kipinkapin vain niitä tilailemaan, joko itselleen tai lahjaksi.

Nyt kuitenkin tulee jo kiire, isä tulee kohta hakemaan ja edelleenkin olen yöpuvussa sohvalla. Ylppärijuhlat olisi tiedossa ja varmaankin jotain pientä juhlintaa kavereiden kanssa sen jälkeen. Hyvät itsenäisyyspäivät kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!