keskiviikko 23. joulukuuta 2015

F U C K

Huomenna onkin jouluaatto, mutta täällä meidän somassa kodissa ei kyllä siltä tunnu. Se että on ensimmäistä kertaa poissa siitä jouluhäsellyksestä on kyllä tehnyt ihmeitä. Ilmankos onkin ollut niin rauhoittava tämä loman aloitus. Juuri hyvää fiilistä vain ollut täynnä. Sopii hyvin ainakin minulle ja niin näyttää tuolle toisellekin asuintoverille.

Päivä alkoi oikein hyvin, tai eihän tämä päivä ole edes puolillaan. Ovikello kilahti ja siellä oli paketti jota oltiin odoteltu. Siis oikeasti odoteltu. Mutkia oli paketilla matkassa ja kyllähän tuonne pääkoppaan oli ehtinyt jo ajatus hiipiä siitä, etten ikinä pakettia saisi. En vaikka siitä olin jo maksanut. Onnekseni hyvin kävi lopulta ja pääsin sen avaamaan. Oli ikään kuin nimittäin aikainen joululahja minulle. Hehe..

23.12.2015c

Inka tuosta nettisivusta minulle vihjasi, tai oikeastaan tuosta paidasta. Kuulemma olisi niin minun näköinen. Hyvin kyllä tuntee minut, sillä pistin sen sitä enempää miettimättä suoraan ostoskoriin. Tiesin nimittäin, että jep, tuo on se minkä tarvitsen vaatekaappiini. Tai laatikkoon tässä tapauksessa.
Nettisivu siis nimeltään Missguided ja yllätyin kyllä positiivisesti hinnoista. Eivät todellakaan ole mitään pahaa luokkaa, niinkuin monesti tuollaisilla sivuilla tuppaa olemaan. Myöskään ei tuo toimituskulu mikään järkyttävä ollut. Ainoa ehkä miinus oli juuri tuossa toimituksessa. Tuntui nimittäin kestävän ikuisuuden. Voihan tietenkin tällä ajankohdallakin olla oma merkityksensä. Vaikea sanoa.

23.12.2015a 23.12.2015b

Ah sitä iloa, kun joku asia on viimein käsinkosketeltavaa, varsinkin kun sitä on odottanut ja odottanut. Vaikeuksien kautta loistoon. No ei nyt sentään, mutta niinhän se on. Kaikki tuntuu paremmalta, kun se onnistuu kovan työntakaa.

Missguidedilla on muuten meneillään alennusmyynnit. Kannattaa käydä tsekkaamassa. Itse pysyn nimittäin sieltä visusti poissa, sillä nyt on kyllä shoppailtu taas riittävästi. Pakko pistää säätöön pahanpäivän varalle tai minut tuntien ulkomaita varten. Eihän sitä tiedä, vaikka tässä pääsisi jotain maiseman vaihdosta tekemään. Sitä odotellessa.

23.12.2015

Loppupäivä meneekin vähän jumppajuttuja tehdessä, porukoiden luona leipomisella ja pakettien paketoimisella. Huomenna onkin sitten se aattopäivä, joten joulun jälkeen tänne palaillaan varmaankin vasta seuraavan kerran. Voi kuitenkin olla että innostun huomenna kirjoittelemaan, jos aikaa jostain repäsen. Tuntuu nimittäin hyvältä palailla pitkästä aikaa tähän tiuhempaan postaitu tahtiin. Epäilen kyllä jääkö se päälle sitten loman jälkeen. Joten hyvät joulut kaikille ja muistakaa nauttia läheisten seurasta. Sekä ruoasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!