keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kadonnut kesä

Hrrr, onpas nyt parina päivänä ollut kylmä. Ei sillä ettenkö tykkäisi kotona hautautua vilttien alle, vetää villasukat jalkaan ja muutenkin käpertyä sohvalle, mutta tuo ulkona oleva viima... Ei kiitos. Tosin kyllähän tuo muutama astetta tuntuu sitten lämpimältä niiden -20 pakkasten jälkeen. Se on vain tämä alku. Ja tottuminen siihen ettei nahkatakilla enää oikein pärjää.

Katsellessani tupareissa otettuja kuvia törmäsin samalla kesällä otettuihin kuviin! Vitsit on kyllä aika mennyt nopeasti, paljon on tosin tapahtunut ja muuttunut. Tupareissa otetuista kuvista vielä sivuten, niin eipä oikein tainnut ammattilainen olla kameran takana. Tai edes amatööri. Eli toisin sanoen valitettavasti kuvat ovat julkaisukelvottomia muutamaa ruokakuvaa lukuunottamatta. Ei niitä kuvia kyllä ollutkaan kuin se parisenkymmentä, mikä viittaa siihen että hauskaa on tainut olla. Mutta sitten niihin postauksen aiheen kuviin!

10.8.2015

Tämä taisi olla viimeinen päivä ennen koulunalkua. Ai että, silloin oli vielä niin lämmin. Aamu pyörähti rannalla Ilonan kanssa ja Inkan kanssa loppupäivä menikin shoppaillen. Voi noita lomapäiviä. No onneksi syysloma onkin aivan holleilla.

10.8.2015a
// Aurinkolasit:RayBan // Toppi:Tally Weijl // Farkkuhaalari:Monki // Kengät:Converse //

Farkkuhaalari oli jo viimekesänä käytössä, mutta tänä kesänä se oli jotenkin unohtunut kaapin perälle. Harmitti kun vasta ihan loman ja helteiden loppupuolella sen bongasin. Olisi ollut vaikka kuinka monena päivänä pelastus. Alle vain rento paita, ja vaikka biksut! Tästä tulikin mieleen, että kovasti etsiskelin vastaavaa pitkillä lahkeilla. Eipä ole löytynyt sellaista mistä pitäisi. Pahintahan tietenkin oli se, että näin koulussa eräällä tytöllä aivan täydellisen farkkuhaararin.

10.8.2015b

Näihin tunnelmiin on hyvä lähteä niistämään ja jatkaa hautautumista sohvalla. Kova tunne oli jo aamulla, että flunssa on iskenyt ja nyt tuntuu, että se vain tarttuu kovemmin kiinni. Sormet ristissä että selvittäisiin ihan vain tällä niistämisellä sekä jäätävällä kurkkukivulla. Huonolta kuitenkin näyttää... Hyvät keskiviikot kuitenkin kaikille ja pian onkin jo viikonloppu! Hui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!