tiistai 24. maaliskuuta 2015

Liiskaantunut Batman

Se tunne kun on toooosi kauan odottanut jotain pakettia ja se vihdoin saapuu. Ei, en puhu EM-kisa DVD:stä jota ei ole vieläkään tullut (kannatti Islanti uhkailla että olette nopeampi kuin tanskalaiset, nyt mennään jo neljä kuukautta miinuksen puolella.), vaan kuorista, jotka tilasin MiniInTheBox:in kautta. Inksu oli minua ennen täältä tilannut, mutta itse olin jo aikaisemmin heidän sivuilleen eksynyt. Inksulta tosin kuulin, että löytyypi heiltä ihan appikin, niin kätevästi voi aina aamuisin herätessä heidän tarjontaa selailla.

Kuoria siis löytyy melkeinpä voisi valentelematta sanoa, että taivaan ja maan väliltä. Valinnan varaa on siis ja tuolla saa helposti aikaa kulutettua. Ei ongelmaa siis viettää arvokasta lokoilu hetkeä heidän sivuillaan!

24.3.2015

Itsellä lähtikin sitten 5 kuoret tilaukseen, ylhäällä olevat neljä sekä näiden lisäksi ihan perus läpinäkyvät kuoret. Hintaa koko pakalle oli n. 12e, tarkkaa summaa en muista, sillä siitä on jo aikaa kun nämä tilasin. Ja ai, että siinä kesti. Sivut tarjoavat 3-5 päivän toimituksen, mutta itsellä ainakin siinä vierähti se kuukausi ja Inksulla oli sama juttu. Joten kun tilaa, varaudu odottamaan. Ja sen jälkeen vielä odottamaan. Mutta eikö se niin ole, että hyvää kannattaa odottaa?

24.3.2015a

Tuossa vielä kuvaa miltä näyttävät sitten sen kännykän päällä. Ja tosiaan nämä jotka minä tilasin, niin eivät hirveästi sitä etuosaa suojaa, mutta muuten tuntuvat kyllä tosi napakoilta. Varsinkin ananas-kuorten kanssa sai hetken taistella, että ne sai pois.

Pakko kyllä sanoa vielä, että nuo Batman-kuoret ovat kyllä tällä hetkellä omat lempparit. Niin hauskat ja jotenkin tykkään siitä, että ovat osittain myös läpinäkyvät. Mutta nyt sitä kyllä on hyvä olla, kun  kuoria on mitä vaihtaa. Ja onhan se aina ihanaa tulla kotiin ja nähdä siellä sitten paketin olohuoneessa, jota on pitkään odotellut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!