sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Stars and Stripes


Huhuu, pitkästä aikaa. Nyt on viikkoon mahtunut niin paljon kaikkea, etten ole aikaisemmin ehtinyt piipahtaa paikalla. Kotona ei tosiaan ole tullut oltua ja konekin on vähän saanut lepäillä mukavasti kotona. Kuitenkin paluu vielä parin viikon takaiseen 4th of Julyyn, jonne jälleen porukalla mentiin. Jennalle kokoonnuttiin ja jenkkiteemaista ruokaa oli sekä tietenkin boolimestari Krista loihtinut aiheeseen sopivaa boolia.
 
13.7.2014a

Koska ei Kristan kanssa viime kerrasta selkeästi mitään opittu, oli jellyshotteja pakko tehdä. Ei, maku oli itseasiassa viimeksi parempi kuin nyt. Kyllä me vielä joku päivä löydetään se täydellinen harmonnia ja kyetään loihtimaan jellyshotteja jellyshot.
 
13.7.2014c
//Hodarii!//
13.7.2014j
 //Toppi:Nelly /Shortsit:Nelly///

Onneksi oltiin saatu perjantaille hyvä ilma, sillä itseä ainakin jännitti, että mitä oikein laittaisi päälle jos ilma on no, paska. Mutta hyvä ilma onneksi oli ja shortseilla pärjäsi, tosin kotiin lähtiessä oli pakko vetäistä pitkät housut jalkaan ettei paleltuisi.
Viikonloppu kuluikin sitten Ruotsin mestaruuskisoja katsellen youtubesta. Oli aika hyvä valmistava tulevalle koulutukselle ja mielelläänhän niitä katselee! Mikäli kiinnostaa, TÄSTÄ pääsee heidän kanavalleen.

Maantaina sitten olikin vähän jännät paikat, kun 2vaiheen viimeinen vaihe eli arvioiva ajo koitti. Siitä telvittiin ilman suurempia ongelmia ja nyt täytyisi vain paperit kiikuttaa sinne poliisille. Pakko hoitaa tässä pian ettei kortti umpeudu, jolloin  kaikki on ollut aivan turhaa...
 
13.7.2014d
 //Bleiseri: H&M/ Toppi: Mango/ Farkut: BikBok/ Arskat: Gina Tricot/ Lompakko: Michael Kors//

Aamulla kun ajo olikin ohitse, pikainen käväisy kotona ja sitten lähdinkin piristämään Kristaa. Vaihteeksi Hanko-sushissa käväisy ja sitten ei muuta kuin auringosta nauttimaan. On Helsinki kyllä kaunis kaupunki kesäisin ja silloin ymmärtää kyllä sen miksi turisteja näkee kadulla. Talvella ei niinkään tai syksyllä...
 
13.7.2014e

Tiistaina sitten lähdinkin aikaisin aamulla kohti Tamperetta. Siellä tulin kolmepäivää vietettyä koulutuksessa sekä leirillä. Melko rankat kolmepäivää oli, vaikka ei oikein siinä itse mitään fyysisesti tehnyt. Voimistelijat ne väsyneempiä oli, mutta kyllä se kaikki tiedonmäärä alkoi väsyttämään. Ehkä myös pieni masennus siitä, että kun päivässä tuli se 10h vietettyä sisällä hallissa ja ikkunoista näki kuinka aurinko paistoi. Asiaa ei auttanut kavereiden rantapäivittelyt...
 
13.7.2014i
13.7.2014f 13.7.2014g 13.7.2014h

Noista Nellyn shortseista on tullut ehdottomasti tämän kesän suosikki vaate. Niin mukavat päällä ja sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Aivan minun tyyliset kyllä!
Oli kyllä ihana istahtaa junaan takaisin Helsinkiin tuon kolmepäivän jälkeen. Stokkalta haettu caesar-salaatti maistui taivaalliselta ja pepsi maxia olinkin koko viikon aikana juonut. Pepen voimalla hei!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!