maanantai 7. lokakuuta 2013

10 faktaa+1

Otsikko jo kertookin todella paljon, mistä tämä postaus kertoo. 10 faktaa minusta tästä hetkestä, nykypäivistä yms. Ei muuta kuin itse asiaan!

1. Olen ihan hurahtanut Sannin uuteen levyyn! Osaan varmaan kaikki biisit ulkoa, kuunnellut niin monta kertaa, ettei pysty edes laskea.


2. Minun on aina pakko laittaa yöksi huulirasvaa, vaikka jättäisin huulirasvan alakertaan, menen hakemaan sen sieltä. Ilman huulirasvaa huulissa en pysty nukkumaan.

3. Joka aamu kun herään, on katson aina sängyssä Instagramin, Facebookin, Tumblrin, Fashiolistan sekä Bloglovin läpi ennen kuin nousen ylös. Sillä ei ole mitään merkitystä onko aamulla aikainen herätys vai ei, katson aina läpi.

4. Pepsi Max on se juttu nykyään, sitä tulee lipitettyä aina kun sellainen lipittely tilaisuus on.

Banaanikin eksynyt kuvaan

5. Niskan naksautus. Tulee vain sellanen olo että pakko tehdä, se ääni ei ole minusta kauhea, vaikka jotkut (äiti ja isä) niin sanovatkin. Huomaa kyllä että pää alkaa paremmin liikkua naksautuksen jälkeen :D

6. Tehdä "rasvanpoltto" treeni ennen vatsalihas-treeniä. En voi tehdä mitään aamulla, en edes pestä hampaita ennen kuin olen tehnyt nuo kaksi treeniä. Perjantai ja sunnuntai tulee poikkeuksina, sillä aamulla on aika lentolähtö nyt ollut viime aikoina...

7. Olen aivan koukussa Hävyttömät-sarjaan. Paras sarja pitkään aikaan, suosittelen katsomaan, tulee keskiviikkosin 23.00 Subilta, tosin se taisi jäädä nyt tauolle, mutta uutta tuottaria odotellessa!


8. Cashew-pähkinät merisuolalla. Itse syön norjalaisia, (hahaaa, ylläripylläri!) Den lille nøtte fabrikkenejä.

9. Odotan niin paljon Tanskan tulevaa matkaa, että en meinaa pysyä housuissani. Onneksi aika kuluu nopeasti ja kohta ollaankin jo kentällä (:

10. Maastokuvioiset farkut. Haluan. Ei muuta.


Siinä oli minun 10 faktaa nykyhetkestä. Loppuun vielä pieni hymy loppu päivään (:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!