maanantai 4. elokuuta 2014

Kuortane


 Viikonloppu hurahti siinä ohitse Kuortaneella ollessa. Perjantaina lähdettiin aamulla junalla ja ai että matka kesti. Ja kesti. Ilmeisesti noista ukkosmyrskyistä oli tullut jotain ongelmia juniin. Ensin odotettiin Helsingissä junan saapumista sitten oli hidasta matkustamista. Tampereella oltiinkin jumissa ja kaikenkaikkiaan myöhässä oltiinkin sellaiset 1,5-2 tuntia.
Vihdoin kun sitten Kuortaneen urheiluopistolle päästiin, nopeaa vaatteiden vaihto ja hallille.
 
4.8.2014b
4.8.2014a

Siinä se aika sitten kuluikin hallilla, syöden ja uiden. Oli kyllä aika vatsalihas-treeni tuo koko leiri. Naurettiin niin paljon ja hyvä vain. Oli minun ja Inksun tyttöjen ensimmäinen leiri, joten kaikkia jännitti. Meitä myös...
Kuortaneen ruoista on pakko puhua vielä. Ei ollu ehkä ihan sitä top tasoa, jota siellä on tottunut syömään. Ihan ok, mutta ei sitä huippua. Ehkä samaan aikaan pyörineet konfirmaatiot olivat osa syy. Ainakin itse veikkaisin näin.
Säät oli kyllä aivan loistavat. Oltiin sitä ukkosta luvattu, mutta onneksi sitä ei kyllä näkynyt. Myös järven vesi oli alkukylmyyden jälkeen lämmintä ja matalaa! Siis sai kävellä vaikka kuinka pitkälle ennen kuin pystyi edes jollain tapaa uimaan. Toisaalta ihan hauskaahan se oli, että vesi oli matalalla, pystyi juosta. Jee!
 
4.8.2014c

//Matkalle eväät kunnossa!//

Kotiin saavuttiinkin eilen siinä viiden aikoihin ja junat ajallaan. Väsynyttä oli kyllä koko porukka, itsekin siinä torkahdin junassa. Olisi ollut sellaiset pidemmätkin unet ihan mukavat, mutta aina joku kohta oli huonosti. En siis tarpeeksi väsynyt ollut selkeästi.
 
4.8.2014d

//Kengät: Nike Free 5.0/ Shortsit: Nelly.com//

Nälkähän siinä ehti tulla ennen kuin kotiin pääsin. Onneksi Rautatieasemalla oleva Burger King auttoi asiaan ja sain bussiin vähän matkaevästä. Oli kyllä aika nuutunut olo kun kotiin viimein pääsi, sinäänsä hassua, sillä eihän siellä itse jumppaillut. No, leirit on aina rankkoja fyysisesti kuin henkisesti myös valmentajille ja osaa tässä kyllä omia valmentajia arvostaa aivan uudella tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!