torstai 19. kesäkuuta 2014

Kannulla


Olin ehtinyt kotona nopeasti käväistä, kun Maija tulikin autolla hakemaan minua. Lähdettiin yhdessä Flamingoon, jossa nähtiinkin Ruusa, jonka synttäreitä sitten juhlistettiin Amarillossa. Oli ihana nähdä tyttöjä pitkästä aikaa, jotenkin vain on niin hankala löytää sellaista yhteistä hetkeä. Aina on jotain jollain ja kun kaikki käy töissä niin harvoin ajat osuu kohdilleen.

18.6.2014b

 Siinä sitten olikin jo kova nälkä ehtinyt tulla, kun edellisestä ihan kunnon kunnon ruoasta olikin aikaa jo aikalailla. Pafoksen aamupalalla kyllä aika pitkälle oli riittänyt, mutta pian annos katosi kokonaan suuhun. Aina en edes jaksa syödä noita annoksia, mutta nyt nälkä kyllä oli niin kova, ettei tuottanut minkäänlaisia ongelmia.

18.6.2014a

//Toppi: Mango//

Siinäs itten kuluikin se aika juoruten ja vähän kuulumisia kertoillen. Maija siitä kun autolla oli, heitti meidät Ruusalle, josta sitten jatkettiin matkaa kohti keskustaa. Krista napattiin mukaan matkalta ja kolmistaan Iguanaan kannullisille. Hauskaa oli, mutta kyllä se väsymys siinä painoi. Oli kyllä ihana nukkua pitkästä aikaa ihan omassa sängyssä ja vaikka takaisin kaipailisinkin, niin oli ihana palata kotiin.
18.6.2014c

//Iloinen synttärisankari ja kannu//

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!