tiistai 3. joulukuuta 2013

vagabond

Vagabond 159,90e

Kuvista jo huomaattekin, eli tosiaan löysin pitkät mustat saappaat! Eilen nähtiin Kristan kanssa pitkästä aikaa, missiona oli tosin Marjutin valmistujaislahjan hankkiminen. Samalla käytiin siis katsomassa Aleksi13 minulle mustia saappaita. Suuntasin suoraa tietä Vagabondin osastolle, sillä tykkään heidän kengistä. Ainakin ne Vagabondin kengät jotka olen omistanut, ovat aina olleet todella pitkä kestoiset sekä mukavat kävellä.
Nämäkään kengät eivät tehneet poikkeusta tai pidemmän päälle sen itseasiassa vasta näkee. Kuitenkin jo kaupassa ollessani totesin, että nämä ovat kyllä niin mukavat! Kotiin siis lähtivät, sillä myös malli sopi minun oudohkoihin jalkoihin. Joten napakymppi! Pääsevät varmasti heti käyttöön ja näin myös pääsee blogin puolelle jaloissani esittäytymään.
Nyt sain siis myös noita YO-juhlia varten ratkaistua kenkä ongelman ja tietysti muutenkin. Tässä juuri mietiskelen, että otanko oikein kunnon kameran mukaan, vai tyydynkö vain räpsimään kuvia kännykällä. Ehkä se kamera olisi hyvä jättää kotiin, ihan vain sen takia, ettei mitään tapahdu tämän sählän käsissä...


Sitten vielä pakko fiilistellä. Eilen saatiin lunta! Maa oli tosiaan valkoinen kun kotiin matkasin takaisin keskustasta ja oli jotenkin niin ihana tunnelma. Minulle ei oikein tuota joulufiilistä tule kuin vasta aattona (joskus ei silloinkaan vielä, olen ehkä kaikista epäjouluisin ihminen), mutta nyt siitä tuli sellainen häivähdys tuon lumen takia. Aamulla oli tietysti tämä massiivinen lumi poissa, mutta eiköhän se saada vielä takaisin (:.

2 kommenttia:

  1. Vagabondin kengät on kyllä hyvää laatua! Mun pitäis hankkia sandaalit, saappaat hommasin itseasiassa toissapäivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itselekin tulee sellaisia ah-elämyksiä, että jotain tarvitsisi, tosin usein liian myöhään... Nyt olen kuitenkin jotenkin saanut otettua itseäni niskasta kiinni (:

      Poista

Kiitos kommentistasi!