lauantai 25. heinäkuuta 2015

Mikä on kooma päivä?

Kesän seurauksena viikonpäivät ovat jotenkin aivan hakusessa. Milloin on keskiviikko, milloin on perjantai? Välillä tuntuu että torstait ovat maanantaita ja keskiviikot perjantaita. En varmastikaan ole ainoa, jolla nämä päivät menevät aivan kuin jonkinlaisessa ihmeellisessä koomassa. Aina ollaan väärässä päivässä. 

Kaikista ihmettelyistä huolimatta eilen oli kuitenkin perjantai ja oikein mukava sellainen. Töihin aamulla Inkan kanssa mentiin pitkästä aikaa yhdessä ja vitsit että oli ikävä. Heti paljon rauhallisempi olo ja sellainen varmempi olo. Eipä siis ollutkaan ihme, että illemmalla nähtiin uudestaan ja mentiin piiitkästä piiiitkästä aikaan sushille. Tällä kertaa kuitenkin päätettiin mennä uuteen paikkaan, tai no selvisi siinä sitten, että oli uusi paikka vain minulle. Joskus vain on niitä päiviä, että haluaa syödä sivistyneesti ja hienostuneesti. Ja sitten on niitä päiviä kun pitää vain napa saada mätättyä täyteen. Perjantaina oli se päivä kun navat täyteen.
 
25.7.2015

Kampin Konnichiwaan oltiin siis tiemme löytäneet ja siellä sushibuffet vain 19,50e. Ei paha hinta, kun miettii, että saa syödä niin paljon kuin haluaa, maku on loistava ja kaiken lisäksi löytyy vähän kiinalaistakin. Ei siis muuta valitettavaa kuin se oman vatsan koko, johon olisi saanut mahtua vielä enemmän, mutta ei niin ei. Tuonne kannattaa siis mennä nälkäisenä. Näin mekin toimimme.

Siinä vierähtikin aikaa oikein mukavasti, kun tuli viikon aikaiset tapahtumat vaihdettua. Silloin Inka siinä ehdotti, että mitä jos mentäisiin leffaan. No mikä ettei! Olin sitä vähän siinä itsekin ajatellut, joten kamat kasaan ja menoksi. Sattumalta siinä kun astuttiin ulos, niin kuulin oman nimen ja Krista, Mimosa sekä Jonnahan siinä nousivat juuri autosta pois. Jotenkin hämmennyin, sillä olin ajatellut, että he ovat jo meripäivillä, mutta lähtivätkin lauantaina (tänään). He olivat myös leffaan menossa, tosin Ted 2 katsomaan. Meille taas valikoitui menevien leffojen joukosta Paper Town. Hetki siinä oli ennen leffan alkua aikaa, joten pikaisesti ostamaan rippilahjaa ja tietenkin Makuuniin leffa eväät.
 
25.7.2015c

En oikein tiennyt mitä leffalta odottaa, paitsi tietenkin ihanaa Cara Delevingnea. Olin ihan rakastunut John Greenin the Fault in Our Stars -kirjaan, joten olihan tuo pakko nähdä. Ja hyvänmielen leffa kyllä oli. Naurua riitti ja muutaman nerokkaan ideanhan siitä tuli kanssa saatua, puhumattakaan leffojen tarjoamista elämänopeista. Tulihan sitä ääneenkin sanottua, että opin varmaan leffoista enemmän kuin koulussa. Todellisuudessa ei nyt sentään, mutta siltä ainakin tuntuu melko usein...
 


Tuo päivä ei tuntunut yhtään perjantailta, mutta toisaalta ei miltään muultakaan päivältä. Tuolla tarkoitan sillä koomalla. Sitä että päivä on vain päivä, ilman nimeä. Se vain on. Se on ajatonta ja sellaista, jonka toivoisi jatkuvan vain. Tähän samaan liittyy se, että minusta ainakin tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika kuluu. Kesäloma on mennyt ihan sormia napsauttaen, mutta siihen mahtuu vaikka mitä. Pian olenkin koulunpenkillä jännittyneenä hyppäämässä kohti tuntematonta. Mutta sitähän se elämä on ja sitähän ne leffat meille yrittävät aina opettaa...

4 kommenttia:

  1. mun pitäis ryhdistäytyy ja alkaa kans käydä leffoissa, toi paper towns on just nyt tähtäimessä :--D

    www.lauraahs.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. aaa kullostaa niin ihanalta :33 ps. jäin lukijaksi

    http://maailmanrannikoilta.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!