maanantai 1. kesäkuuta 2015

YO-juhlia ja ulkona syömistä

Huii, ollaankin sitä jo päästy tässäkin vuodessa sinne kesäkuun puolelle eli toisin sanoen puolessa välissä mennään. Nyt ei aurinkoa ainakaan näy missään, mutta parempi olisi nyt ilmaantua kun ihan aikuisten oikeasti se kesäkin alkoi. Sitähän se kesäkuun ensimmäinen tarkoittaa. Tosin pakko tässä on myöntää ettei minusta tunnu siltä kun kesäloma olisi alkanut. Kun ei ole ollut vuoteen koulua ja työtkin jatkuvat niin ei tuota oikein vain osaa fiilistellä. Mutta lauantaina juhlittiinkin niitä jotka varmasti fiilistelevät!

Lauantai oli kyllä sellainen päivä että huhhu. Aamulla oli aikainen herätys siinä 6:30 aikoihin ja se olikin sitten menoa siitä lähtien. Ensiksi käytiin Inksun kanssa vähän katsomassa yhden tytöistämme esiintymisen 8:00. Sieltä ajoinkin sitten kiireellä kohti vanhaa lukiota eli Märskyä katsomaan lakitusta joka oli alkanut jo 8:45. Itse olin paikalla siinä 9:00 aikoihin. Instagramit ja sun muut täytettynä omista lakkiaismuistelemisista ja kavereiden haikailut tuon päivän perään eivät kuitenkaan saaneet minua mukaansa. Siellä seistessä ainoa asia mitä mietin oli että onko tuosta tosiaan jo vuosi? Koko päivän aikana ei kertaakaan käynyt päänsisällä "voisinpa kokea tämän uudestaan". Minulle riitti se yksi kerta.

Kotona ehdin piipahtaa noin tunnin verran jonka käytin aamupalan syöntiin. Ja sitten taas auto alle ja menoksi. Ensimmäisenä juhlittavana olikin Janina, jonne sitten tulikin tehtyä oikein roadtrip Riikan kanssa. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi auto oli alla, sillä meillä molemmilla olisi mennyt julkisilla yhteen suuntaan matkaan 1,5 tuntia. Ei ehkä se kaikista inhimillisin aika julkisilla matkustamiseen Helsingin sisällä...
 
1.6.2015b
//Kello: Marc by Marc Jacobs/ Koru: SNÖ of Sweden//

Janinalta matka jatkui Innalle ja matkaseura vaihtui Riikasta sitten vähän isompaan porukkaan. Pakko kyllä sanoa että vaikka onneksi hyvän sään ylioppilaat saikin, niin oli kyllä viimevuonna paljon lämpimämpi. Varsinkin siinä huomasi kun Innalla tuli pitkään ulkona istuttua, että ei se kesä oikein ole tosissaan vielä tullut. Onneksi kuitenkin seura oli hyvää ja lämmin auto odotti, kun sitten siinä vihdoin tuli aika lähteä kotia kohti. Pitkän päivän takia päätin ihan vain vanhana mennä kotiin lepäämään, kun on saanut monet stressit sivuutettua. Ja sunnuntaina tulikin todettua että hyvä päätös oli ollut.

1.6.2015a
//Mekko: BikBok//

Joo, hiljaista on blogin puolella ollut. Ihan vain ei ole ollut sellaista fiilistä viime päivinä. Ja kaiken on kruunannut se, että olen jotenkin maagisesti onnistunut hävittämään kameran muistikortin. Mistään sitä en löydä ja mitään muistikuvaa ei ole. Joten sellainen täytynee tässä sitten ostaa uusi. Toivon vain, ettei kortille ole jäänyt jotain tallentamattomia kuvia, se jos mikä tässä ärsyttää. Ei noista ylioppilasjuhlistakaan kummoista kuvasaldoa siksi ole, mutta toisaalta välillä on ihan hyvä vain nauttia siitä hetkestä kuin olla kokoaikaa kameran takana.

Mitäs sitä on sitten muuta tapahtunut? No ulkona on käyty syömässä jumppa meiningeissä. Maanantaina juhlistettiin pienellä porukalla Mimosan syntymäpäiviä. Pitkästä aikaa päädyttiin Vapianoon syömään, tai ainakin minulle se oli pitkästä aikaa. Aurinko paistoi ihanasti ja lämmitti kun siinä kävelin kohti Vapianoa. Tuli ehkä ensimmäistä kertaa sellainen kesäfiilis, joka tosin haihtui pian kun kylmä tuuli iski jostain nurkan takaa. Aika jännä oli kyllä, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin Mimosan synttäreitä juhlistamaan. Aikaisempina vuosina sitä ollaan yleensä oltu kisoissa.

Tiistaina kokoonnuttiinkin sitten jälleen Islanti-porukan kanssa sushien merkeissä. Kabukiin suunnattiin jälleen vaikka se ei ollutkaan se alkuperäinen suunnitelma. Mutta hyvä suunnitelma kuitenkin. Päästiin jälleen vähän kuulumisia vaihtamaan ja vähän sydäntä keventämään. Tuo oli kyllä sellainen päivä, että osa ihmisistä kulki bussissa shortsit jalassa (lähinnä miespuoleiset) ja minulla itsellä oli turkisliivi päällä? Siis ei tuolla nyt ihan noin lämmin ollut, vaikka sillä hetkellä itse totesin että taisin vähän yliarvioida vaate tarvetta. Illalla ei kyllä todellakaan haitannut tuo karvaliivi, päin vastoin! Edellisen päivän lämpimästä säästä ei illalla ollut tietoakaan.

Ja jottei ulkonasyömisestä saataisi tarpeekseen seurasikin perjantaina valmentajaporukan kanssa kaudenpäätös dinneri Mamma Rosassa. Jälleen kerran hyvän ruoan ja hauskojen juttujen merkeissä siivitettiin sekin ilta. Tässä kyllä taas huomaa kuinka ulkonasyömisestä tulee helposti tapa ja kuinka siihen menee rahaa! Alkaa jo hieman ahdistaa pelkästään sen miettiminen. Onneksi tosin tulee kesä, niin silloin ainakin itse tulee syötyä sellaista "kesäruokaa", joka tarkoittaa myös itse tehtyä ruokaa. Varsinkin grilliruokaa odotan kovasti!

1.6.2015e 1.6.2015d
 //Kabuki/Mamma Rosa//

Ruokailin lisäksi olen ollut entistä enemmän koukussa Once Upon a Time -sarjaan ja vähän jopa pelottaa kun Netflixissä olevista jaksoista minulla on jäljellä enää 5... Tiedän ainakin lähipiirissä olevia ihmisiä jotka jakavat tämän tunteen ja nykyään varmasti moni muukin siellä ruudun takana. Mutta tämän lisäksi on tehty vähän jumppajuttu suunnitelmia seuraavalle kaudelle sekä ylipäätänsä yrittänyt ottaa rennosti, kun nyt viimein voi. Ihan lomalle lomalle en ole kuitenkaan vielä päässyt, se odottaakin vasta kesäkuun puolessa välissä. Siihen asti paiskinkin töitä viimeiseen asti ja ensi viikosta tulee varmasti rankka, joten jos ei siitten taas kuulu mitään, niin töissä ollaan.

1.6.2015 1.6.2015c

Vielä on kuitenkin edessä muutamat vaate metsästykset. Pitäisi vain saada itsensä raahattua kauppoihin, ottaa kärsivällinen ja avoin mieli mukaan. Tämä shortsi ongelma nimittäin tulee hajoamaan käsiin, tiedän sen jo nyt. Pessimisti täällä hei... Onneksi BikBokin "lörö" housut on saatu jalkaan ja vielä kun toiset "löröt" löytäisisivät tiensä kotiin olisin aika onnellinen. Mutta nyt aika rientää ja pakko saada jotain syötävää ennen töihin lähtöä. Palaillaan sitten kun kerkiän/jaksan töiden ohessa. Rentouttavaa alkanutta kesää kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihana toi bikbokin mekko, oon katellu sitä jo monta kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin? Oli kyllä minulle "ei mekkoihmiselle" ihan nappivalinta (:

      Poista

Kiitos kommentistasi!